Tiibet
Pekingin olympiakisoihin valmistautuva Kiina joutui maailmalla ikävän huomion kohteeksi Tiibetistä alkunsa saaneiden tapahtumien takia. Tiibetissä ja eräillä sen lähialueilla puhkesi levottomuuksia, jotka alkoivat Dalai-lamaa tukevien munkkien protesteista Lhasassa ja levisivät myös laajemmiksi mellakoiksi.
On selvää, että protesteille löytyi kaikupohjaa köyhien alueiden sosiaalisista ongelmista ja myös etnisistä ristiriidoista. Kiinan keskushallitus on modernisoinut Tiibetiä, mutta samalla myös valtaväestöä, han-kiinalaisia, on suurin joukoin muuttanut Tiibetiin. Tiibetiläisten pyrkimys suojella kulttuuriaan ja perinteitään on ymmärrettävää. Se ei tietenkään oikeuta mellakoitsijoiden harjoittamaa silmitöntä hävitystä ja viattomien sivullisten tappamista.
Lännessä Tiibetistä tiedetään yllättävän vähän, mikä vaikeuttaa tuoreimpienkin tapahtumien ymmärtämistä. Yleinen käsitys on vain, että kommunistien johtama Kiina miehittää ja sortaa tiibetiläisiä, jotka taistelevat identiteettinsä ja vapautensa puolesta.
Tietämättömyys koskee ensiksikin Tiibetin menneisyyttä.
Länsimedia ja Hollywood-elokuvat ovat luoneet kommunismia edeltäneestä Tiibetin teokratiasta kuvan todellisena Shangri-Lana, joka – kuten Dalai-lama on sanonut – "omistautui rauhalle ja sopusoinnulle" ja "nautti vapaudesta ja tyytyväisyydestä".
Todellisuudessa vanha Tiibet oli suurmaanomistajien ja hengellisten johtajien, lamojen, hallitsema tyrannia, joka alisti väestön valtaosan orjuuteen, maaorjuuteen ja kerjäläisyyteen ja jossa buddhalaisten eri uskonlahkot kävivät veristä taistelua keskenään. Tyypillisiä rangaistuksia niskuroinnista olivat kielen katkaiseminen, silmien puhkominen ja käsien murskaaminen erityisillä puristimilla. Luostarit olivat pedofilian pesäpaikkoja.
Kommunistivalta teki asteittain lopun tästä järjestelmästä, mikä ei tarkoita, että kaikki olisi muuttunut hyväksi. Erityisesti Maon "kulttuurivallankumouksen" aikana myös tiibetiläiset kokivat kovia.
Läntinen tietämättömyys koskee myös Tiibetin roolia suurvaltapolitiikan pelinappulana.
USA:n tiedustelupalvelu CIA aloitti vuonna 1956 laajamittaisen salaisen operaation Kiinaa vastaan Tiibetissä ja pystytti sinne ns. vastarintaliikkeen. Pyrkimyksenä oli kaataa Kiinalle uskollinen Tiibetin hallitus, heikentää Kiinan vallankumousta ja sitoa Tiibetin kansa USA:n imperialismin etuihin.
Jo tuolloin CIA:n palkkalistoilla ollut Dalai-lama hyväksyi järjestön suunnitelmat aseellisesta "kansannoususta". CIA koulutti kontra-armeijan Coloradossa ja USA:n ilmavoimien koneet pudottivat sen Tiibetiin. Vuoden 1959 verinen "kansannousu" päättyi tappioon, ja Dalai-lama kannattajineen pakeni Intiaan ja Nepaliin.
Sen jälkeen CIA perusti Coloradoon sotilaallisen koulutusleirin Dalai-laman joukoille. Joukot koulutettiin ja varustettiin sissisodankäyntiin ja sabotaasioperaatioihin. Nämä joukot tekivät sitten hyökkäyksiä Tiibetiin.
USA:n sekaantuminen Tiibetin asioihin keskeytyi väliaikaisesti presidentti Richard Nixonin vierailtua Pekingissä 1972, mutta jatkui pian.
CIA rahoittaa suoraan ja erilaisten bulvaanien kautta Tiibetin pakolaishallitusta. USA:n ulkoministeriön 1998 julkistamien asiakirjojen mukaan summa oli jo 1960-luvulla 1,7 miljoonaa dollaria vuodessa. Dalai-laman vuosipalkka CIA:lta oli 186 000 dollaria.
Vuodesta 1984 lähtien rahaa on kanavoitu erityisesti The National Endowment for Democracy -peitejärjestön kautta. Sen kautta rahoitetaan paitsi Tiibetin pakolaishallitusta ja Dalai-lamaa myös "Kansainvälistä kampanjaa Tiibetin puolesta" (ICT), "Tiibet-rahastoa", "Tiibetin informaatioverkostoa" ja radioasema "Tiibetin ääntä". ICT muuten ohjasi pitkälti sen mitä länsimedia kertoi Tiibetin levottomuuksista. Lähes kaikki uutiset päättyivät toteamukseen, että tietoja "ei voitu vahvistaa".
Tiibetissä nyt tapahtunutta on amerikkalaisten tutkivien journalistien mukaan valmisteltu kauan. Viime kesäkuussa "Tiibetin ystävät" (Friends of Tibet) piti konferenssin New Delhissä. Konferenssille kerrottiin, että "olympialaiset voisivat tarjota tiibetiläisille tilaisuuden tulla ulos ja protestoida". Konferenssi kehotti maailmanlaajuisiin protesteihin, pakolaisten marssiin Intiasta Tiibetiin ja protesteihin Tiibetin sisällä.
Tätä seurasi Intiassa toimivien järjestöjen viime tammikuussa esittämä kehotus "kansannousuun" Tiibetissä. Tammikuun 4. päivänä perustettiin "Tiibetin kansan kansannousuliike" tehtävänään keskittyä Pekingin olympialaisiin. Se julisti toimivansa "vuoden 1959 kansannousun hengessä". "Kansannousun" alkamispäivän oli määrä olla 10. maaliskuuta.
Samaan aikaan USA:n Intian-suurlähettiläs David Mulford ja Dalai-lama tapasivat pakolaishallituksen kotikaupungissa Dharamsalassa Intiassa. USA:n apulaisulkoministeri ja uuskonservatiivisen aivoriihen PNACin jäsen Paula Dobriansky teki samanlaisen matkan Dharamsalaan viime marraskuussa.
Jos USA:lla oli sormensa pelissä tässä kaikessa, olympialaiset ovat sille vain tarjolla oleva "Sarajevon laukaus". Perimmäinen syy on se, että USA pitää Kiinaa suurena uhkana eduilleen sekä taloudellisesti että sotilaallisesti. Kiinalla on paljon sisäisiä ongelmia, ja Tiibet on edelleen sen heikko kohta. Samaan aikaan Kiinalla on kasvava huoli olympiakisojen turvallisesta läpiviemisestä. Monet Washingtonissa saattoivat nähdä tämän ihanteellisena tilaisuutena sysätä Pekingin hallitus pois tasapainosta.
ERKKI SUSI