Günter Grass tuotantonsa alkulähteillä
Saksalaisen Günter Grassin 1999 saama Nobelin-kirjallisuuspalkinto herätti tuoreeltaan vilkasta keskustelua ja kritiikkiä, sillä sanottuna vuonna tyrkyllä palkinnon saajaksi oli ollut monta varteenotettavaa ehdokasta. Palkinnon menoa Grassille pidettiin lopulta kuitenkin oikeaan osuneena, olihan juuri hänellä saksalaisen kirjallisuuden "rehabilioijana" Heinrich Böllin ohella ollut suuri rooli Saksan sodanjälkeisenä omanatuntona. Grassin voi sanoa nousseen lähes kansalliseksi ikoniksi niin kirjailijana kuin ihmisoikeuksien puolustajanakin.
Grassin porvarilliset vastustajat saivat kuitenkin uutta vettä myllyyn vuonna 2006, kun Grass julkaisi omaelämäkerrallisen teoksensa Sipulia kuoriessa (Beim Häuten der Zwiebel). Siinä hän "paljasti" kuuluneensa nuorena Waffen SS-joukkoihin. Uskalsipa vielä tunnustaa kuuluneensa jo lapsena Jungvolkiin ja Hitler Jugendiinkin. Mikä ase Grassin vastustajille, etenkin kun tämä oli vuosikymmenten ajan tehnyt työtä juuri natsismin vastustamisessa.
Suomalaisesta näkövinkkelistä on mahdotonta tajuta, mikä romaanissa nostatti myrskyn vesilasissa. Grassin menneisyys oli toki ollut aiemminkin tiedossa, eikä kai kukaan voine parhaalla tahdollaankaan edellyttää, että tämän olisi viidentoista ikäisenä pitänyt ryhtyä natseja vastaan taistelevaksi vastarintamieheksi.
Kirjallisen "skandaalin" melskeet lienevät jo tyyntyneet, joten on paikallaan tarkastella millainen romaani Sipulia kuoriessa lopulta on, etenkin kun kirja saattaa kaiken lisäksi jäädä tekijänsä viimeiseksi.
o o o
Sipulia kuoriessa on paitsi Grassin myös hänen sukunsa elämäkerta. Se sijoittuu Saksan lisäksi Puolaan ja kertoo sotavuosien lisäksi ajasta ennen ja jälkeen toisen maailmansodan. Grass muistelee elämäänsä kuin sipulia kuorisi, vähä vähältä, kerros kerrallaan. Välillä Grass muistaa kaiken veitsenterävästi, välillä hän päivittelee kuinka jotkut asiat ovat päässeet unohtumaan. Mutta ei hätää, sen mitä ei ihan tarkkaan muista voi aina paikata fiktiolla.
Günter Grass liikkuu lapsuutensa Danzigissa (nyk. Gdansk) Itämeren rannalla. Hän kertoo kasubi-sukunsa jäsenistä ja heidän elämästään; työnteosta, iloista ja suruista. Kirjailijan lapsuusmuistot ovat riemastuttavia. Günter-pojan koulumenestys ei ole häävi, hän jää luokalleen ja joutuu niskoittelunsa tähden vaihtamaan kouluakin. Pojan äiti ihailee ullakolla kirjoja lukevaa poikaansa, mutta isä ei sitä arvosta; leipää ei lukemalla pysty hankkimaan!
Toinen maailmansota teki Grassista kirjailijan. Lienee selvää, että se myös jätti hänen mieleensä lähtemättömän arven ja elämänmittaisen häpeän. Hän kertoo sota-ajan aseistakieltäytyjästä, nuoresta jehovantodistajasta, joka mieluummin kuoli kuin tarttui aseeseen. Taustalla kaihertaa ajatus, että olisi itsekin pitänyt tehdä jotain.
Jossain palavan Danzigin hehkussa syntyy kumminkin kaipaus rauhaan ja oikeudenmukaisuuteen samalla kun saksalaisen sotasankarin myyttinen kuva särkyy. Grass on syystä ankara itselleenkin; Tietämättömyyteen vetoamalla ei voi peitellä tosiseikkaa, että on ollut osa järjestelmää, joka on suunnitellut ja toteuttanut miljoonien ihmisten tuhon.
Varsin koskettava on kuvaus toisen maailmansodan alusta, kun natsi-Saksan laivasto avaa tulen Danzigin-vapaakaupungin postitoimistoon. Kaupungissa vierailevat nykyturistit eivät ole voineet välttyä näkemästä Westerplatten-niemelle pystytettyä taistelun muistomerkkiä. Sen me tiedämme, että postia puolustaneet postimiehet, joiden joukossa oli Grassinkin sukulaisia, eivät pärjänneet Saksan jättimäiselle sotakoneelle.
Taistelutapahtumat Grass ohittaa lopulta kumminkin melko vähäisellä kuvaamisella. Hän kertoo enemmän arjen ja siviilien asioista, vaikkapa siitä millaisia elokuvia Danzigin teattereissa tuolloin esitettiin. Hän pohtii koko ajan mikä on kertomisen arvoista, ja päivittelee samassa kaiken jo tulleen kerrotuksi aiemmassa tuotannossaan. Sipulia kuoriessa osoittautuukin pidemmälle edetessään mainioksi tavaksi kertoa uusia taustoja vanhoista romaaneista ja niiden henkilöistä.
Peltirumpu on teos, joka teki Grassista kuolemattoman. Sen teemoja ja henkilöitä hän näyttää edelleen rakastavan yli kaiken. Myös muiden teosten henkilöt saavat Sipulia kuoriessa-romaanista ympärilleen ikään kuin uuden elämän. Ihmiset heräävät henkiin, kun Grass paljastaa kirjallisten sankariensa todelliset kasvot.
o o o
Romaanin ansioihin kuuluu myös Grassin analyyttinen ja samalla tunteikas ote sodanjälkeiseen aikaan. Hän viettää vankileiriltä vapauduttuaan kuljeskelevaa elämää, elättää itseään kivityömiehenä ja taiteilijana. Merkityksellistä tulevan kirjailijanuran kannalta on vuonna 1955 tapahtunut liittyminen Ryhmä 47-kirjailijoihin. Nuori aloitteleva tekstinikkari istuutuu jo ansioituneempien mestarien pöytään ja pääsee lukemaan näille pätkiä tuoreesta tuotannostaan.
Grassista tulee ennen pitkää Böllin ohella ryhmän kuuluisin jäsen. Näiden ns. "rauniokirjailijoiden" pöydästä Grass ei häätöä saa. 1959 hän julkaisee aiemmin mainitun pääteoksensa Peltirummun, jonka hän on kirjoittanut Pariisissa. Pitkä tie kohti myöhempää Nobelin kirjallisuuspalkintoa alkaa aueta.
Grassilla on kokemusta ja kanttia varoittaa lukijoitaan. Hän muistuttaa natsismin taas leviävän leviämistään ja etsivän koko ajan uusia ilmenemismuotoja. Entä millaiset mahdollisuudet kirjallisuudella on vaikuttaa paremman maailman luomiseen? Aika rajalliset, uskoo Grass hivenen pessimistisenä.
Grassin Sipulia kuoriessa on kronologisesti etenevä, helppolukuinen kirja, eikä sen lukeminen tunnu hetkeäkään puisevalta. Se on suuri kertomus yhteisestä Euroopastamme ja siitä miten nykyisyys nousi tuhkasta. Romaani on suuren kirjailijan ja ihmisen elämänmittainen tilitys; näin minä elin, näin minä elämän näin.
Kirjan loppupuolella Grass palaa lapsuutensa ja nuoruutensa maisemiin, Gdanskiin ja Itämeren rannikon kalastajakyliin, kasubien ja meripihkan valkeille rantahietikoille. Kirjailijan elämäntyö on tehty tavalla jota on vaikea ylittää Nyt on aika hiukan levätä.
Günter Grass: Sipulia kuoriessa. Suomennos: Oili Suominen. Tammi 2007, sivuja 521.