Synkkä Lähi-itä, valoisa Etelä-Amerikka
Helmikuun maanantaiklubissa Helsingissä pohdittiin, mihin maailma on menossa: Lähi-idän sotien tielle, Etelä-Amerikan imperialisminvastaisten vallankumousten tielle vai USA:n ylivallan, talouskriisien ja sotapolitiikan tielle? Aiheesta alustivat tutkijat Pertti Multanen ja Teivo Teivainen.
Lähi-itään perehtynyt Multanen sanoi, ettei voi nähdä alueen tulevaisuutta kovin myönteisenä.
– Irakin sodan siviiliuhrien määrä on niin suuri, että missä tahansa yhteiskunnassa sellainen heijastuu useita sukupolvia eteenpäin katkeruutena ja levottomuutena. Jo yksistään tämä riittää pitämään Lähi-idän levottomuuden tilassa.
Multasen mukaan Yhdysvallat on tiukentamassa otettaan alueella.
– Amerikkalaiset upseerit esittävät sotilasaikakauslehdissä hurjia suunnitelmia. Yleensä ne ovat sellaisia, että Lähi-itä pitäisi jakaa uskonnollisten ja etnisten rajalinjojen mukaisesti pieniin kantoneihin eli balkanisoida alue, jotta se olisi helpommin hallittavissa ulkopuolelta.
Tämän jälkeen olisi myös helpompaa perustella Israelin olemassaoloa uskonnollisena ja etnisenä yhteisönä, jossa ei ole tilaa palestiinalaisille tai arabeille. Lähi-idän lisäksi Kaukasukselle ja Keski-Aasiaan ulottuvien operaatioiden tarkoituksena on Multasen mukaan suuntautua pitemmällä tähtäimellä Intiaa, Kiinaa ja Venäjää vastaan.
– Se näkyy myös näiden valtioiden kannanotoissa ja puheissa.
Multanen piti ongelmallisena sitä, että vastarinta kanavoituu vain uskonnollisten liikkeiden kautta – sen jälkeen, kun maallisemmat kansallismieliset liikkeet on leimattu terroristisiksi ja niiden johtajat syrjäytetty valtioidensa johdosta.
Finanssipääoma muutosten esteenä
Latinalaisessa Amerikassa tilanne näyttää muutosvoimien kannalta huomattavasti valoisammalta.
– On syntynyt uusia poliittisia liikkeitä, jotka ovat aiempaa paremmin lyöttäytyneet yhteen erilaisten kansalaisliikkeiden kanssa, totesi Teivo Teivainen.
Esimerkiksi Brasiliassa, Venezuelassa, Ecuadorissa, Boliviassa ja Nicaraguassa enemmän tai vähemmän radikaalit liikkeet ovat päässeet käsiksi valtiovaltaan. Toisaalta niiden mahdollisuudet toteuttaa lupaamiaan uudistuksia ovat usein osoittautuneet rajallisiksi. Tämä pätee varsinkin Brasiliaan.
Muutosmahdollisuuksia rajoittaa Teivaisen mukaan ennen kaikkea rahoituslaitosten, kuten Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Maailmanpankin, suuri valta.
– Finanssipääoman liikuttajien kyky rankaista poikkeavasti toimivia ja palkita tottelevaisia on tullut aika tehokkaaksi.
Useat latinalaisen Amerikan maat ovatkin nyt päättäneet yhdistää voimansa perustaakseen toisenlaisen pankin, josta maat voisivat saada tarvittaessa lainaa tarvitsematta alistua epädemokraattisesti hallittujen IMF:n ja Maailmanpankin ehtoihin.
– Jos finanssipääomaa ei saada kuriin, maailman merkittävä demokratisointi on vaikeaa, Teivainen summasi.
Iran-hyökkäys olisi katastrofi
Yleisökeskusteluun osallistunut toimittaja Jaana Kanninen kysyi, mikä muuttuu, kun Yhdysvaltojen presidentti pian vaihtuu. Multanen epäili, että suuria muutoksia peruslinjaan ei ole odotettavissa, olipa uusi presidentti kuka hyvänsä.
– Pitkän tähtäimen doktriini on ollut hyvin samantyyppinen sekä demokraattien että republikaanien hallintokausilla. Carterin doktriinissa sanotaan suoraan, että jos USA:n elintärkeät energiaedut ovat uhattuina, USA:n vastaus tulee olemaan sotilaallinen väliintulo. Se laadittiin demokraattien kaudella, Multanen muistutti.
Teivainen puolestaan totesi, että USA:n valta-asema maailmassa on ollut jo pitkään laskussa. Etelä-Amerikan vasemmiston nousu on tästä yksi osoitus.
Sekä Teivainen että Multanen ennustivat varovaisen optimistisesti, että USA:n hyökkäys Iraniin ei ehkä sittenkään toteudu.
– Jos Iraniin hyökätään, se on valtavan paljon suuremman katastrofin paikka kuin mitä Irakissa on nähty. Kukaan ei toivo sellaista lopputulosta, Multanen totesi.
ELIAS KROHN