Vähemmän hölmö linja voitti EU:ssa

05.09.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 32 / 5.9.2008

Käytännön suhteet Venäjän ja EU:n välillä jatkuvat ja niiden perustana on pragmaattinen vuoropuhelu. Näin voidaan luonnehtia viime maanantaina Brysselissä EU:n ylimääräisessä huippukokouksessa käytyjä keskusteluja ja tehtyjä päätöksiä. Kokous oli kutsuttu koolle käsittelemään äskeistä Kaukasian konfliktia ja suhtautumista Venäjään.


Yhdysvaltain puolivasallit Puola ja Baltian maat samoin kuin Britannia ja Ruotsi yrittivät ajaa kokouksessa läpi kovaa linjaa eli Venäjän vastaisia pakotteita. Mutta Ranska, Saksa, Italia, Espanja ja eräät muut Länsi-Euroopan maat vastustivat Venäjän rankaisemista. Niinpä EU ei hyväksynyt mitään konkreettisia toimia Venäjää vastaan.


Ainoa käytännön päätös oli jäädyttää toistaiseksi neuvottelut uudesta kumppanuussopimuksesta Venäjän kanssa, ellei se vedä joukkojaan Georgiasta parissa viikossa. Tässä EU koputti jo avoinna olevalle ovelle, sillä Venäjä on jo vetänyt joukkonsa Georgiasta tarkasti Medvedevin–Sarkozyn edellyttämän suunnitelman mukaan. Sitä paitsi kumppanuussopimuksella on vain symbolinen merkitys, ja se on tärkeämpi EU:lle kuin Venäjälle.


Huvittavaa on, että EU-johtajat tuomitsivat Venäjän sen "suhteettomasta reaktiosta konfliktiin" sekä Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyden tunnustamisesta, mutta eivät maininneet mitään Georgian hyökkäyksestä, jota vastaan Venäjä reagoi. Georgian hyökkäyksen tuomitsemisen sijasta huippukokous lupasi hyökkääjälle huomattavaa "jälleenrakennusapua"


Joka tapauksessa voitolle pääsi Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn näkemys, jonka mukaan Georgian tilanne ei voi olla syynä paluulle kylmään sotaan. Maailmassa on liian paljon konflikteja, eikä niitä tarvita lisää. EU pysyy edelleen Venäjän yhteistyökumppanina ja on valmis keskustelemaan sen kanssa yhteisistä ongelmista.


Huippukokous paljasti EU:n hajanaisuuden ja voimattomuuden. Unioni on lähes kymmenen vuotta touhunnut saadakseen aikaan yhtenäisen ulkopolitiikan. Ja nyt haluttiin Kaukasian kysymyksessä näyttää, että EU-maat muodostavat yhtenäisen rintaman.. Sen sijaan näytettiinkin taas unionin hajanaisuus ja voimattomuus. Mutta parempi sekin kuin yhtenäisyys kaikkein tyhmimpien ja vaarallisimpien päätösten pohjalla.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!