Leipäjono Eduskuntatalon edessä

07.03.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 10 / 7.3.2008

Helsingissä osoitettiin karkauspäivänä 29. helmikuuta mieltä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Mielenosoituksen oli organisoinut joukko kansalaisjärjestöjä, joista päävastuullinen oli Sosiaaliasiamiehet ry.


Helsinkiläinen sosiaaliasiamies Lilli Autti luovutti eduskunnan puhemies Sauli Niinistölle (kok.) Sosiaaliasiamiehet ry:n ja Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Helsinki ry:n allekirjoittaman vetoomuksen, jossa vaadittiin pikaisia tekoja perusturvan parantamiseksi: toimeentulotuen perusosan nostoa, asiakasmaksujen korotusten peruuttamista ja korotusautomaatteista luopumista sekä julkisten, kaikille yhteisten hyvinvointipalvelujen turvaamista.


– Useat tutkimuksetkin osoittavat, että Suomi jakautuu entistä selkeämmin hyvin- ja huonosti voiviin kansalaisiin. Erityisen selvästi tämä on näkynyt lasten kohdalla. Köyhissä perheissä elävien lasten määrä on lisääntynyt talouskasvusta huolimatta, sanoi Lilli Autti.


Pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusperiaatteista on alettu maassamme luopua, vaikka tutkimusten perusteella suomalaiset kannattavat vahvasti hyvinvointivaltion turvaamista.




Paha olo poistuu rahalla



Pirkko ja Päivi Nurmi olivat saapuneet mielenosoitukseen Keravalta saakka. Päivi Nurmi oli sitä mieltä, että yhteiskunnassa monella on paha olo ja se myös näkyy.


– Varmasti osa pahasta olosta voitaisiin poistaa rahalla. Suomi on rikkaampi kuin koskaan, korosti Päivi Nurmi.


Hänen mielestään kansaneläkkeen perusosa ja toimeentulotuki ovat jääneet pahiten jälkeen yleisestä tulotason kehityksestä. Tulonsiirrot ja muut sosiaalietuudet eivät ole kasvaneet, vaikka kaikki ympärillä onkin inflaation myötä kallistunut.


Sairastelu ja lääkekulut rasittavat erityisesti pienellä eläkkeellä sinnitteleviä. Tähän pitäisi Nurmien mielestä saada pikaista korjausta.


Naisten mukaan perusturvan parantamisen rahoitus saadaan parhaiten korottamalla pääomatulojen verotusta.


– Mielenosoitukset tuovat näkyvyyttä, jolla on varmasti vaikutusta ja merkitystä, korostivat Päivi ja Pirkko Nurmi.



MARKO KORVELA

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli