Suomessa esiintyy systemaattista uskonnottomien syrjintää
Uskonnottomiin kohdistuva syrjintä ja jopa vaino eri puolilla maailmassa nousee esiin Ajatuksen vapaus 2016 -raportissa, jonka julkaisee Kansainvälinen humanistinen ja eettinen unioni IHEU (www.iheu.org). Myös Suomessa todetaan edelleen olevan uskonnottomien katsomusvapauteen ja yhdenvertaiseen kohteluun liittyvää systeemistä syrjintää.
Raportin julkistamisajankohta liittyy Ihmisoikeuksien päivään, joka on lauantaina 10.12. Uutuutena nyt vuonna 2016 tässä vuodesta 2012 alkaen julkaistussa raportissa on julkaisun online-yhteys verkkoon. Nettiosoitteesta freethoughtreport.com on pääsy raporttiin, jossa jokaisella maalla on oma, jatkossa erikseen päivitettävä nettisivu.
Raporttiin pyydetäänkin jatkossa asiantuntijoita, asianosaisia sekä IHEU:n järjestöjä esittämään täydennyksiä raporttiin läpi vuoden. Suomesta IHEU:n jäsenjärjestöjä ovat Suomen Humanistiliitto ry ja Vapaa-ajattelijain Liitto ry.
Jokaiselle maalle on kehitetty uusi värikoodeilla ilmaistu ”liikennevalo”-arviointi. Suomen kohdalla on edelleen pääasiallisena merkkivärinä oranssi, mikä tarkoittaa ”systeemistä syrjintää”:
Etuoikeutettu valtionkirkko
Uskonnottomiin kohdistuvat ajatuksen ja katsomuksen vapauksien sekä yhdenvertaisen kohtelun loukkaukset kohdistuvat yleensä myös valtiokirkkoihin kuulumattomiin uskonnollisiin vähemmistöihin sekä sitoutumattomiin yksilöihin.
Systeemiseen, lakiperustaiseen syrjintään voi kuulua etuoikeutettu valtiokirkko (joka antaa uskontopohjaisia etuoikeuksia), uskonnollista kasvatusta ja koulutusta kouluissa, ankaria rangaistuksia uskonnon ”loukkaamisesta” tai ateismin julkituonnista.
Ajatuksen vapaus -raportissa 2016 julkaistaan myös kertomuksia yksilöistä, joita on syrjitty uskonnottomien katsomusten julkistuonnista, sekularismin (kirkon ja valtion ero, julkisen vallan uskonnollisen neutraalisuus) edistämisestä tai uskonnollisen instituution tai ajatuksen arvostelun vuoksi.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Miksi etuoikeutettu, keskiluokkainen nuori kykeni sanomaan ääneen sen, mitä moni työväenluokkainen ei enää uskalla? Politiikan tutkija Angelina Giannopoulou väittää Transform! Europen julkaisussa, että Greta Thunbergin radikaali ilmastoaktivismi ei ollut vain huuto ilmastokriisin edessä, vaan suora haaste pääoman valta-asemalle ja yhteiskunnalliselle välinpitämättömyydelle. Kun nuoret kieltäytyvät neutraaliudesta ja yhdistävät kamppailunsa kolonialismin, rasismin ja sosiaalisen eriarvoisuuden vastaiseksi liikkeeksi. Paljastivatko nuoret myös vasemmiston kyvyttömyyden tunnistaa omaa luokkasokeuttaan.
Miksi osuustoiminnallinen Tradeka, jonka juuret ovat työväenliikkeessä, sijoittaa aseisiin? Samaan aikaan, kun rauhan ja aseidenriisunnan periaatteet rapautuvat globaalisti, myös suomalaiset sijoittajat – kuten Tradeka – ovat alkaneet nähdä aseteollisuudessa "positiivisia mahdollisuuksia". Työväenluokan varallisuutta hallinnoidaan nyt tavalla, joka palvelee sotataloutta ja pääomaa – ei osuuskunnan jäseniä. SKP:n Yrjö Hakanen vaatii, että Tradeka sulkee asetuotannon kokonaan pois sijoituksistaan ja ryhtyy kehittämään vaihtoehtoisia rahastoja, joissa vaikuttavuus korvaa militarismin.
- 1 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.
Suojaosan poisto työttömyysturvasta on ajanut monet osa-aikatyötä tehneet työttömyyteen. YTK:n kysely paljastaa, kuinka kapitalismin rakenteet ohjaavat työväenluokan valintoja. Työn vastaanottaminen ei ole enää kannattavaa, ellei se ole kokoaikaista – ja sitä ei aina ole tarjolla. Tämä on kertomus vallasta, vaihtoehdoista ja yhteiskuntaluokkien ristiriidasta.
Orpo-Purran jallitus aikoo poistaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Päätös iskee suoraan työväenluokan järjestäytymiseen. Asiantuntijat ja järjestöjohtajat varoittavat verosanktiosta.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.