Ay-asiat vahvasti esillä Tiedonantaja-festivaalilla
Moni julkisen sektorin työntekijä huomasi konkreettisesti viime vuonna solmitun niin sanotun kilpailukykysopimuksen vaikutukset, kun lomarahoista leikattiin 30 prosenttia.
– Lokakuun alussa järjestettävä Tiedonantaja-festivaali osuu keskelle todella mielenkiintoista tilannetta ay-kentän osalta. Festivaalilla käydään varmasti syksyn kiinnostavimmat keskustelut tältä osin, huomauttaa Tiedonantajan päätoimittaja Marko Korvela.
Oman sopimuksen aika
Jyväskyläläinen Tehyn hallituksen jäsen Kati Jetsu työskentelee apulaisosastonhoitajana päivystys- ja infektio-osastolla Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä. Jetsua ovat viime viikkoina pitäneet kiireisenä Tehyn puheenjohtajavaalit, joissa hän on mukana Vasemmiston ja sitoutumattomien ehdokkaana. Uusi puheenjohtaja valitaan marraskuussa.
Jetsun mukaan nyt on oman sopimuksen aika.
– Jos edellinen suuri uudistus oli Suomessa tsaarin vallan aikaan ja seuraava on sote-uudistus, niin tämä on meidän hetkemme. Tappelemalla näitä on ennenkin tehty. Oman sopimuksen avulla voisimme vaikuttaa asioihimme aidosti, hän korostaa.
Jetsu muistuttaa, että tehyläiset rakentavat arvokkaalla työllään tätä yhteiskuntaa. Tällä työllä pitää pystyä tulemaan toimeen.
Palkat eivät riitä elämiseen
Metalliliiton ylimääräisessä liittokokouksessa toukokuussa muutettiin Metallityöväen Liiton nimi Teollisuusliitoksi. Vuonna 1899 perustettu liitto on maan suurin teollisuuden ammattiliitto.
Tampereen Metallityöväen ammattiosasto numero seiskan toimitsija Petri Lahtinen toteaa, että duunareilla menee tällä hetkellä huonosti eivätkä palkat riitä elämiseen. Sipilän hallitus on onnistunut Lahtisen mukaan myös siinä, että se on saanut pienipalkkaiset duunarit, eläkeläiset, työttömät, yhteiskunnassa ahtaalle ajetut ja köyhät tappelemaan keskenään sekä syyttelemään toisiaan.
– Jotta suunta Suomessa saadaan muuttumaan, olisi tärkeä saada luotua laajapohjainen kansanliike, jossa olisivat mukana ay-liike, opiskelijoiden järjestöt, eläkeläiset ja työttömät sekä kaikki sellaiset tahot, jotka kokevat muutoksen välttämättömäksi. Ay-liikkeen pitäisi olla aktiivisemmin järjestämässä samankaltaisia suurmielenosoituksia, joita järjestettiin syksyllä 2015. Vielä tätäkin tärkeämpää on se, että kun sanotaan ”stop leikkauksille”, niin ay-liikkeen johto pitää vaatimuksesta myös kiinni, sanoo Lahtinen.
- Palkansaajan kutistunut kakku? Keskustelu Tiedonantaja-festivaalilla la 7.10. klo 11-13 Kisälli-tilassa. Mukana Kati Jetsu (Tehy), Petri Lahtinen (Teollisuusliitto) ja Anne Nyman (PAM). Puheenjohtajana toimii Mervi Grönfors.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Miksi osuustoiminnallinen Tradeka, jonka juuret ovat työväenliikkeessä, sijoittaa aseisiin? Samaan aikaan, kun rauhan ja aseidenriisunnan periaatteet rapautuvat globaalisti, myös suomalaiset sijoittajat – kuten Tradeka – ovat alkaneet nähdä aseteollisuudessa "positiivisia mahdollisuuksia". Työväenluokan varallisuutta hallinnoidaan nyt tavalla, joka palvelee sotataloutta ja pääomaa – ei osuuskunnan jäseniä. SKP:n Yrjö Hakanen vaatii, että Tradeka sulkee asetuotannon kokonaan pois sijoituksistaan ja ryhtyy kehittämään vaihtoehtoisia rahastoja, joissa vaikuttavuus korvaa militarismin.
SKP vietti kymmenen vuotta sitten vappua tunnuksella Irti porvareista! Taiteilija Jani Leinonen suunnitteli SKP:lle tuolloin vapputunnuksen, jossa ilmassa oleva nyrkki viestii kapinasta, uhmasta, yhtenäisyydestä ja voimasta.
- 1 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Lue myös
Tämänvuotinen Tiedonantaja-festivaali pidetään 7.10. Tampereella työväenmuseo Werstaalla.
Tamperelainen blogisti ja vasemmistovaikuttaja Wilma Karikko osallistuu lokakuussa Tiedonantaja-festivaalin keskusteluun valemediasta ja vasemmistolaisesta vaihtoehdosta. – Tarve rehelliselle ja konstailemattomalle puheelle on tällä hetkellä valtava.
Kotimaa
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.