Otso Kautto johtaa jatkossa TTT:tä

05.02.2018 - 12:00

Tampereen Työväen Teatterin teatterinjohtajaksi on valittu ensi vuoden alkaen teatteriohjaaja, kirjailija ja teatterinjohtaja Otso Kautto.

Kautto työskentelee teatterissa jo tämän vuoden helmikuusta alkaen erityistehtävissä ja viimeistelee samanaikaisesti väitöskirjaansa rituaaleista Teatterikorkeakouluun. Teatterinjohtajan sopimus on toistaiseksi voimassa oleva ja se sisältää sekä toimitusjohtajan että taiteellisen johtajan tehtävät.

Teatterin nykyinen johtaja Maarit Pyökäri jää eläkkeelle ensi syyskuussa.

Tuleva toiminta jo suunnittelun alla

Olen saanut tältä alalta paljon, nyt on aika käyttää kaikkea opittua muiden hyväksi. Se on ihan normaalia aikuistumista, toteaa Suomen kolmanneksi suurimman teatterin johtotehtäviin siirtyvä Kautto.

”Paras taide on myös hyvää viihdettä ja parhaalla viihteellä on taiteellista arvoa.”

Hän aloittaa jo nyt uuden ohjelmiston ja tulevan toiminnan suunnittelun.

– Tavoitteena on löytää ne keinot joilla paras mahdollinen taiteellinen laatu kohtaa katsojan. On pohdittava, miten ohjelmisto saadaan entistä paremmin palvelemaan tekijöiden taitoa, intohimoa ja kehittymistä ja sitä, miten tunnistamme ne aiheet joiden äärelle katsoja juuri nyt kaipaa. Paras taide on myös hyvää viihdettä ja parhaalla viihteellä on taiteellista arvoa. Sama pätee naurun ja vakavuuden, kevyen ja syvän vastakkainasetteluun, hän avaa taiteellisen suunnittelutyönsä periaatteita.

Kauton visioissa TTT:llä on materiaaliset ja henkiset edellytykset nousta eurooppalaisen kärkitason teatteriksi. Hän korostaa paitsi vahvan ensemblen voimaa myös yhteistyön kehittämistä niin kansallisten kuin kansainvälisten ryhmien sekä alueen taideoppilaitosten kanssa.

– Samalla TTT ottaa vastuuta tämän pitkään kaivatun uudistuksen kehittämisestä toimivaksi malliksi, josta hyötyvät sekä teatterilaitos, ryhmät että ennen kaikkea katsojat. Ehdotettu VOS-leikkaus TTT:n kohdalla osuu pahiten freelancereihin, lisäksi se tekisi tällaisen yhteistyömallin työstämisen mahdottomaksi. Käytännössä uudistus estäisi sen mihin uudistus tähtää. Itse lähden suunnitelmissa siitä, että leikkaukset eivät toteudu.

Monipuolinen teatterintekijä ja kirjoittaja

Vuonna 1962 syntynyt Kautto on monipuolinen teatterintekijä, jolla on kokemusta niin laitosteatterista, pienryhmistä kuin kansainväliseltä teatterikentältä. Hän on vuonna 1985 perustetun kiertävän teatteriryhmän Quo Vadis perustajajäsen, toiminut teatterinjohtajana Teatteri Pienessä Suomessa, työskennellyt ohjaajakiinnityksellä Kouvolassa ja Kuopiossa sekä vakinaisena vierailijana Suomen Kansallisteatterissa. Freelancer-ohjaajana hän on työskennellyt vuodesta 1994. Teatteriohjauksia on kertynyt kaikkiaan yli 80.

Ohjaustöiden lisäksi Kautto on kirjoittanut ja kääntänyt näytelmiä sekä julkaissut romaanin Matka Mundakaan (2003), joka oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hänet on palkittu Ida Ahlberg -mitalilla, Nuoren taiteen Suomi-palkinnolla ja Olavi Veistäjä -palkinnolla. Kautto on entinen maajoukkuetason uimari.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.