Joukkovoimaa, maailman muuttamista ja rauhantyötä

Ritva Harle - Yhteisötaiteen suomalainen pioneeri ja ”Grand Old Lady”
Ritva Harle on ympäristö- ja yhteisötaiteeseen erikoistunut helsinkiläinen kuvataiteilija, joka uskoo maailman muuttamiseen. Helsingin Taiteilijaseuran ja Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton hallituksissa toiminut Harle on myös rauhanaktivisti, joka vastustaa HX-hävittäjien hankintaa. Harle pitää TAIKE:n uutta palvelukokeilua taiteilijoille ja sote-ammattilaisille tervetulleena ideana.

Kun taiteilijanalku Ritva Harle 30 vuotta sitten aloitti taiteen tekemisen, ei Harlen taiteelle ollut silloin edes nimeä. Yhteisötaide käsitteenä vakiintui vasta 90-luvun lopulla ja ympäristötaide oli marginaalista.

Harlea on kutsuttu mm. lähiö-, maa-, ympäristö- ja yhteisötaiteilijaksi ja sosiaaliseksi kuvanveistäjäksi. Yksi parhaista Harlen titteleistä on Itä-Helsingin työruusu. On myös ihmisiä joille Harlen taide ei täytä taiteen määreitä.

– Yhteisötaiteelta nimen lisäksi tuntui aluksi puuttuvan koko kritiikin aparaatti. Mitä siinä oikeastaan pystyy perinteisillä kriitikon välineillä tekemään? Jos katsotaan yksittäistä taideobjektia, niin on selvää, että kriitikon työkalupakki toimii, mutta yhteisötaide on kokonainen prosessi, jota kriitikon pitäisi seurata alusta loppuun ja sitten ollaankin sen kysymyksen äärellä, mistä joku teos alkaa ja mihin se päättyy, kun sillä on pääosin muita ulottuvuuksia kuin nähtävissä oleva, kertoo Harle.

Ritva Harlen taiteilijan ura alkoi vuonna 1988 Savonlinnaan tehdyllä ympäristöteoksella, jossa luonnoksen ja todellisuuden suhde yllätti taiteilijan. Apuun jouduttiin kutsumaan tekijöitä paikallisradiossa ja savolaisella viidakkorummulla. Lopulta silkkiä ja puun rankoja yhdistänyt Montrepo-teos onnistui hienosti ja osoitti taiteilijallekin käytännössä joukkovoiman ja yhdessä tekemisen merkityksen.

Harle tunnetaan parhaiten teoksista, jotka jättävät kollektiivisia muistijälkiä ihmisten mieleen, koska teokset sijoittuvat usein julkisiin paikkoihin kuten Salmisaaren kivihiilikasaan tai Vallilan kirjaston ulkoseinään.

Pääkaupunkiseudulla liikkuville eräs Harlen teos on tullut erityisen tutuksi. Tuusulanväylän vieressä Torpparinmäen kohdalla oleva Halkopino on yksi Harlen tunnetuimmista teoksista. Vuonna 2000 pystytetystä, väliaikaiseksi tarkoitetusta teoksesta on tullut pysyvä osa helsinkiläistä kaupunkikulttuuria.

Työtä taiteilijoille ja sote-ammattilaisille

Taiteen edistämiskeskus (TAIKE) on Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntija- ja palveluvirasto ja sen tehtävänä on taiteen edistäminen. TAIKE aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa korvaten Taiteen keskustoimikunnan.

TAIKE käynnistää parhaillaan uutta viisivuotista palvelukokeilua sosiaali- ja terveyssektorin toimijoille ja taiteilijoille ja on valinnut kokeilulle kaksi uutta vetäjää; teatteritaiteen tohtori Pia Hounin ja tanssitaiteen tohtori Isto Turpeisen.

Uuden palvelun tavoitteena on vahvistaa taiteen käyttöä sosiaali- ja terveyssektorilla. Taiteilijoille sen sanotaan avaavan työllistymismahdollisuuksia.

Yhteisötaiteilija Harlea naurattaa oma suhteensa sosiaali- ja terveyssektoriin.

– Viime aikoina suhteeni on (asiakkaana) ollut hyvinkin tiivis, varsinkin terveys- vai sanoisinko sairaussektoriin. Vuosien varrella olen tehnyt taiteilijana paljonkin yhteistyötä eri sosiaali- ja terveyssektorin toimijoiden kanssa. Ne ovat aina olleet erillisprojekteja, koska sosiaali- ja terveyssektorillehan ei taiteilijoita ole voinut palkata edes tilapäisesti.

Harlen mielestä taiteilijoiden työllistymismahdollisuuksista puhuminen on ongelmallista, koska taiteilijahan ei koskaan ole varsinaisesti työtön. Harlen mukaan taiteilijalta puuttuu palkanmaksaja. Harle näkee, että yhteiskunnassa kyllä ymmärretään, että taide- ja kulttuuri on merkityksellistä, mutta varsinkin sos.- ja terveyssektorilla siihen tulee helposti vapaaehtoistyön leima.

– Olen ilahtunut tästä TAIKE:n palvelukokeilusta, koska se nostaa esiin asioita, joita tapahtuu kahden aivan erilaisesta toimintakulttuurista ammentavan alan ammattilaisten kohtaamisessa.

Ritva Harleen mielestä erilaisissa hankkeissa ja projekteissa tärkeintä on, että taiteilija saa pysyä taiteilijana.

Harle toivoo, että TAIKE:n palvelukokeilusta saadaan aikaiseksi hyvä työkalupakki, jonka avulla taiteilijat voivat tehdä hedelmällistä yhteistyötä sosiaali- ja terveyssektorin kanssa.

– Toivon, että kokeilu tuottaa myös hyviä sopimuskäytäntöjä; tällä hetkellä esim. immateriaalisen kuvataiteen tekijänoikeuskysymykset ovat vielä retuperällä. Nykyisin taiteilija saattaa olla esimerkiksi työllistettynä sosiaali - ja terveyssektorilla jonkun projektin kautta. Hän käyttää omia kehittämiään menetelmiä työllistymisjakson aikana, jonka päätyttyä menetelmän ottavat esim. viriketoiminnan pyörittäjät omaan käyttöönsä, eikä taiteilija saa asiasta mitään rojalteja.

– Muistutan tässä YK:n yleismaailmallisen julistuksen artiklasta 27.: ”1. Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista. 2. Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.”, listaa Harle

Harlelle itselleen erilaisissa hankkeissa ja projekteissa tärkeintä on, että taiteilija saa pysyä taiteilijana. Harlen mukaan taiteilijan täytyy saada työskennellä omasta alastaan käsin ja ensisijaisena tavoitteena tulee olla taiteen tekeminen, vaikka sen sivuvirtoina tutkitusti syntyy hyvinvointia ja terveyttä. Harle korostaa ettei taiteellisen työskentelyn lähtökohtana eikä perusteluna saisi koskaan olla ulkopuolelta tuleva hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja tuottamisen vaatimus, koska taide itsessään on tärkeää.

Taiteilija haluaa muuttaa maailmaa

Yhteisötaiteilija Harlen saama palaute ja reaktiot teoksista ovat vaihdelleet hiljaisuudesta, akateemisen tutkimuksen kiinnostukseen ja tappouhkauksiin. Harlen mukaan taidemaailma ja taidekritiikki ovat välillä pinnallista ja mekaanista kuten EU-hankkeissa laskettavat osallistujamäärät tai myönteiset lehtijutut. Taiteilija Ritva Harle on toimintaan mukaan kutsuva luova optimisti, joka ei pelkää maailman muuttamista. Harlen mukaan pitää kuitenkin ensin tuntea ne rakenteet joita halutaan muuttaa.

– Palaute ihmisiltä, jotka eivät toimi taidealalla ovat olleet pääosin myönteistä ja innostavia, mutta on joukkoon mahtunut myös tappouhkauksia.

– Minullahan on aika vähän ns. yksilöteoksia, useimmat teokset ovat syntyneet yhdessä toisten ihmisten kanssa, eivätkä olisi olleet mahdollisia, ellei niin suuri joukko ihmisiä, joukossa myös eri alojen huippuammattilaisia, olisi tuonut omaa panostaan tekemiseen. Luulen, että tärkeimmät ja merkittävimmät asiat ovat tapahtuneet ihmisten välisessä kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa teoksia synnytettäessä.

– Taidekritiikki ei ole oikeastaan suhtautunut minuun koskaan mitenkään, vaikka tekemisistäni on kirjoitettu ja niitä on akateemisestikin tutkittu. Yli 30 vuodessa käsitteet ovat muuttuneet: aloittaessani kuvataiteilijana tekemiselleni ei vielä ollut nimeä. Yhteisötaide käsitteenä vakiintui vasta 90-luvun lopulla, ja ympäristötaide oli marginaalista.

– Usein esim. EU-hankkeissa ”kritiikkinä” ovat osallistujamäärät ja myönteiset lehtijutut. Tässä olisi paljon kehitettävää vielä, sanoo Harle.

Ritva Harlen kaupunkitaideteos Parkkilaiva synnytettiin Vallilan kirjastolle vuonna 2016. Parkkilaiva purjehti tuolloin Helsingin juhlaviikkojen ajan. Kuvassa Harleen lisäksi myös Mikko Pelkonen / Kuva Tuulikki Rannan-Savola

Taiteilijoiden joukkovoimaa

Yhteisötaiteilija Harlen mukaan joukkovoima jyllää hyvin myös taiteen kentällä, vaikka jokainen tekee todeksi omaa taiteilijuuttaan. Useimmiten viihde myy ja tarjoaa pakoa arjesta. Harlekin on kuullut usein, että hänen pitäisi tehdä myyvempää taidetta tai mennä vaihtoehtoisesti oikeisiin töihin.

Itse kukin vuorollaan saa kuulla, että pitää tehdä myyvää taidetta tai mennä oikeisiin töihin.

– Itse kukin vuorollaan saa kuulla, että pitää tehdä myyvää taidetta tai mennä oikeisiin töihin. Pitää ymmärtää, mitenkään viihdettä väheksymättä, että taiteella on oma paikkansa ja viihteellä omansa. Useimmiten viihde myy, säilyttää ja tarjoaa pakoa arjesta, taide näyttää asioihin uuden tulokulman, on ennalta arvaamatonta, haastaa vakiintuneita konventiota, pakottaa ajattelemaan ja sitä kautta ehkä joskus muuttaakin maailmaa, mutta tekijäänsä se harvoin palkitsee taloudellisesti, kertoo Harle.

Harlen mielestä taiteilijan kannattaa toimia taiteilijajärjestöissä. Taiteilijajärjestöjä tarvitaan koko kentän kaikkien asioiden edistämiseen. Harlen mukaan ne ovat taiteilijoiden edustuksellinen työväline valtion, kuntien, säätiöiden ja median suuntaan.

– Mikäli on esim. kiinnostunut taiteesta, toimeentulosta, työhuoneesta, asumisesta, taide-, taiteilija- ja identiteettipolitiikasta, oman taiteen esille saamisesta, oman taiteellisen työskentelyn turvaamisesta, työkyvyn ylläpitämisestä, koulutuksesta kannattaa toimia taiteilijajärjestöissä. Kuvataiteilijat varsinkin ovat valtakunnan köyhälistöä ja taiteilijoiden oikeuksia pitää puolustaa, sanoo Harle

HX-hävittäjähankkeesta luovuttava

Ritva Harle tunnetaan rauhan taiteilijana. Harle on pitkän linjan, vuonna 1983 perustetun taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden PAND:in aktivisti. Harlen mukaan rauhanliike tarvitsee myös erikseen taiteilijajärjestöä sen vuoksi, että monet taiteilijat ovat joutuneet kidutettaviksi ja pakenemaan sodan ja muiden konfliktien jaloista.

– PAND on ja on ollut useille maahanmuuttajalle turvasatama ja auttanut sopeutumaan välillä henkisesti ja fyysisestikin kylmään pohjolaan. Suomeen tulleet taiteilijat ovat myös omilla tarinoillaan ja taiteilijuudellaan lisänneet ymmärrystä ja rikastuttaneet yhteiskuntaamme; vastaavasti omien taiteilijoidemme vierailut ja työskentely muualla maailmassa ovat olleet edistämässä rauhaa ja ihmisoikeuksia, sanoo Harle

PAND:in rauhantyössä erityistä on, että sen eri alojen taiteilijoista koostuva jäsenistö käyttää juuri niitä keinoja ja välineitä, joita vain taiteilijoilla on. Rauhanliikkeessä tarvitaan erikseen taiteilijajärjestöä ja lisäksi eri rauhanjärjestöjen yhteistyötä. Rauhanliikkeen työtä on viime aikoina yhdistänyt vetoomus luopua HX-hävittäjien hankkimisesta.

Uudet ”Hornetit” Korona-aikana ja sen jälkeisessä tulevaisuudessa näyttäytyvät lähinnä vanhojen ukkojen horinoilta ja paluulta heidän nuoruutensa märkiin uniin.

– Tämä korona-aika toivottavasti saa meidät kaikki tajuamaan, että ”klassinen sota” on auttamattomasti käynyt vanhanaikaiseksi. On pakko todeta, että olin pettynyt, kun ihana Sanna Marin nuoren ihmisen naamalla ja äänen kirkkaudella puhui hävittäjähankinnoista osana uskottavaa puolustusta. Koko puolustuskäsite siihen liittyvine kytkentöineen on syytä avata perusteellisesti; tällä hetkellä se näyttäytyy annettuna peruskalliona, jota vain harvoin kyseenalaistetaan.

– Uudet ”Hornetit” Korona-aikana ja sen jälkeisessä tulevaisuudessa näyttäytyvät lähinnä vanhojen ukkojen horinoilta ja paluulta heidän nuoruutensa märkiin uniin. Reaalimaailmassa tarvitaan todellakin uskottavaa kansainvälistä puolustusta ja maapallon pelastusjoukkoja mm. tulevia epidemioita ja ilmastonmuutosta vastaan, että eläminen ylipäätänsä on mahdollista tällä pallolla.

– Parasta aseistusta siihen on hyvä, kunnioittava ja vuorovaikutteinen suhde niin naapureihin kuin muuallekin maailmaan. Siihen tarvitaan loputonta sitkeyttä, todellista tahtoa ja ääretöntä sisua, vakuuttaa Harle.