Suuryhtiö veronmaksajan kukkarolla
Lapin Kansassa oli loppiaisena juttu Kemin Sataman suurista suunnitelmista. Artikkelin mukaan tarkoitus on käyttää noin 43 miljoonaa euroa muun muassa uuden laiturin rakentamiseen ja ruoppauksiin.
Suunnitelmat ovat jättisuuret, kun niitä verrataan sataman talouden nykyisiin lukuihin. Vuoden 2019 tilinpäätöksen mukaan sataman liikevaihto oli noin 5,9 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 0,2 miljoonaa.
Sataman jätti-investointia perustellaan Metsä Fibren Kemiin suunnittelemalla tehtaalla. Suunnitelmien mukaan selluloosan vuosituotanto lisääntyisi nykyisestä 0,6 miljoonasta tonnista noin 1,5 miljoonaan tonniin. Vaikka lisääntyvä vienti kasvattaakin sataman tuloja, tulot tulevat tuskin koskaan kattamaan nyt suunniteltua rahojen käyttöä. Pelättävissä on, että vajaus tullaan kattamaan kemiläisten veronmaksajien rahoilla.
Uuden sellutehtaan lobbarit ovat saaneet myös valtion Väyläviraston päättämään Kemin satamaan tulevan väylän syventämisestä. Hintalappu tälle työlle on noin 27 miljoonaa euroa.
Veronmaksajan kannalta tällainen kymmenien miljoonien käyttäminen yksityisen yhtiön hyväksi tuntuu perusteettomalta. Kulkisihan selluloosa maailmalle nykyisen kokoisillakin laivoilla. Suurista investoinneista hyötyy Metsä Fibre, joka voi lastata sellupaalinsa isompiin laivoihin. Silloin rahti sellutonnia kohti saadaan vähän pienemmäksi.
Rakenteiden maksajia tulevat olemaan kemiläiset veronmaksajat.
Myös rautatiet ja maantiet
Meritie ei ole ainoa kohde, johon verorahoja syydetään Metsä Fibreä hyödyttämään. Tehtaalle nykyisin menevä rautatie jää pois käytöstä ja uusi rakennetaan yhtiön osoittamaan sen mielestä parempaan paikkaan. Vaikka yhtiö maksaakin osan radasta, ainakin ratapihan ja Karihaaranväylän välille tuleva lisäraide jää veronmaksajien kontolle.
Metsä Fibre on esittänyt myös tehtaalle johtavan Sahansaarenkadun kokonaan uudelleen rakentamista, jotta rekat pääsisivät ajamaan tehtaalle ja tehtaalta pois mahdollisimman sujuvasti. Kemin kaupunki hyväksyikin viime vuonna pikavauhtia uuden rautatien ja uuden kadun mahdollistavan yleiskaavan ja asemakaavan. Uuden kadun ja siihen liittyvien ylikulkusiltojen, liityntäramppien ja muiden rakenteiden maksajia tulevat olemaan kemiläiset veronmaksajat.
Miksi yhteistä rahaa yhtiölle?
Uusi sellutehdas rakennetaan Kemissä jo olevan tehtaan paikalle. Tehdasalueelle on rautatie ja maantie ja sellu on ennenkin viety maailmalle Ajoksen sataman kautta. Suunniteltu tuotannon lisääminen kyllä onnistuisi, vaikka liikenneväylät pysyisivät nykyisellään. Jos yhtiö haluaa parempaa, maksakoon se itse haluamistaan muutoksista. Verorahojen käyttäminen yhtiön tukemiseen ei ole perusteltua.
Tilannetta voidaan verrata tapaukseen, jolloin tavallinen kansalainen ostaa niin ison uuden auton, että pihatietä pitää leventää ja rakentaa uusi autotalli. Kansalaisen on turha odottaa kunnalta ja valtiolta avustusta tällaisiin töihin. Miksi yhtiölle maksetaan, kun se tekee isomman tehtaan entisen paikalle?
Kiireellä hyväksytty asemakaava mahdollistaa uuden rautatien ja Sahansaarenkadun muutokset. Uusi katu katkoo nykyisiä kulkuyhteyksiä ja Karihaaran kenttäkin jää osittain liittymän alle.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Esko-Juhani Tennilä kiersi ahkerasti puhumassa ympäri Lappia. Kansanedustajaa tultiin kuuntelemaan työväentaloille, baareihin ja tupailtoihin. Tapio Siirilä muistelee toimintaa Tennilän kanssa Tiedonantajan levikkityössä ja Lapin kansanliikkeissä.
Lapin Rauhanpuolustajien Kemissä YK:n päivänä 24.10. järjestämän tilaisuuden tunnuksena oli Ne, jotka eivät tunne menneisyyttä, ovat tuomitut toistamaan virheet. Päivän tapahtuma alkoi perinteisellä rauhanmarssilla ja jatkui sisätiloissa Kemin Kulttuurikeskuksessa.
Viranomaiset myöntävät auliisti lupia, joiden seurauksena Lapin luonto ja paikallisten ihmisten elinkeinot kärsivät. Tapio Siirilän laaja artikkeli nostaa esille ajankohtaisia Lapin kaivos- ja malminetsintäongelmia.
- 1 / 5
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.