Ristiriidat luovat mahdollisuuksia kapitalismin ylittämiseen

Kesäkuun alussa eurooppalainen vasemmisto heräsi Euroopan unionin parlamenttivaalien jälkeiseen krapulaan. Vaaleissa vasemmisto otti takkiinsa lähes jokaisessa EU-maassa.

Suomessa demareiden ja vasemmistoliiton yhteinen kannatus jäi historiallisen alhaiseksi. Myöskään Suomen kommunistisen puolueen menestystä ei voi pitää kehuttavana.

Vasemmisto on vakavassa kriisissä. Se tuntuu hukanneen sekä poliittisia asemiaan mutta myös keskeisiä teoreettisen perintönsä ydinalueita. Historiallisesti näyttää siltä, että vasemmiston teoreettinen heikkous osuu aina samoihin aikoihin kun sillä menee poliittisesti huonosti.

Karl Marx itse kommunistina yhdisti vahvasti käytäntöä ja teoriaa. Hän oli mukana perustamassa useampiakin vallankumouksellisia liikkeitä ja prosesseja, joista osa meni myös pieleen. Marxin tuotannon monet tekstit ovatkin eri liikkeiden edistyksellisten piirteiden ja virheiden usein armotontakin kritiikkiä. Marx pyrki oppimaan liikkeiden kokemuksista ja itsekriittisesti kehitti jatkuvasti poliittista linjaansa.

Tiedonantaja pohti vasemmiston aatteellista kriisiä yhdessä Akateemisen Sosialistiseuran johtokuntaan jo vuosia kuuluneen VTM Jari-Ville Nymanin kanssa.

Instituutioiden jäykkyys

Jari-Ville Nymanin mielestä tällä hetkellä vasemmisto suurin ongelma on liikkeiden vähyys tai kyvyttömyys niiden havaitsemiseen. Vasemmisto on pahasti jäykkä ja institutionalisoitunut.

— On akateemisia instituutioita, puolueinstituutioita ja ay-liikkeen instituutioita, jotka elävät omaa elämäänsä. Dialektista potkua syntyy vain liikkeistä, ja instituutioilla on taipumus vastustaa liikettä ja muutosta, muistuttaa Nyman.

Etenkään nuoret eivät koe vasemmiston instituutioita puoleensavetäviksi.

— Liikkeen pitää olla tarpeeksi radikaali ja asettaa tehtävänsä niin, että instituutioiden on pakko joko muuttua tai kumoutua. Vanhat instituutiot on joko vallattava tai niiden tilalle pitää perustaa uusia.

Oikeistolla ei ole samanlaista ongelmaa, koska koko yhteiskunnan institutionaalinen rakenne toimii sen vallan pönkittämiseksi.

— Raa’asti sanottuna, kun rahan liike on merkittävin yhteiskunnallinen liike, niin totta kai tilanne suosii oikeistoa. Valtio- ja puoluemuoto ovat kapitalistisia. Parlamentaarisessa vaalijärjestelmässä jokainen tekee ikään kuin kulutusvalintoja kapitalismin logiikan mukaisesti.

Yhteiskuntaa ei kuitenkaan Nymanin mukaan voi muuttaa ottamatta osaa valtiovaltaan. Vetäytyminen esimerkiksi parlamentaarisista vaaleista ei ole mikään ratkaisu.EU-vaalit olivat protestivaalit, joissa perussuomalaiset ja Timo Soini keräsivät poliittisiin instituutioihin pettyneiden ihmisten kannatuksen – porvarillisen spektaakkeliyhteiskunnan median myötävaikutuksella.

— Media suosii rakenteellisesti Soinin tyyppisiä populistisia hahmoja, joiden kautta voidaan tyytymättömyys kanavoida suhteellisen harmittomalla tavalla, miettii Nyman. Nähtäväksi jää, piileekö Soinin kannatuksen taustalla todellinen nationalismin ja rasismin uhka.

Ristiriidat synnyttävät liikehdintää

Jari-Ville Nyman on kehitellyt ajatusta dialektisesta sosialismista. Sen keskeinen ajatus on, että sosialismi on kapitalismin ylittämistä käyttämällä hyväksi kapitalismissa itsessään muhivia ristiriitoja.

Nyt osa vasemmistosta on hylännyt sosialismin kokonaan ja osalle se on vain rajojen asettamista kapitalismille, mukavaa markkinataloutta ilman ikävää pääomakeskeisyyttä ja voitontavoittelua. Moinen ajatus saa varmasti Marxin kääntymään haudassaan Lontoon Highgatessa.

Tuntuu siltä, että vasemmisto on hylännyt radikaalit päämääränsä erilaisten pikavoittojen toivossa.

— Näin siinä käy väistämättä, ellei ole olemassa elävää työväenliikettä ja pääosa toiminnasta kanavoituu instituutioihin. Instituutiot elävät valtion tuella omaa elämäänsä ja niiden logiikka johtaa juuri tähän, sanoo Nyman.

Mutta mistä liike voisi nousta? Nymanin mukaan kapitalismin sisäiset ristiriidat ovat omiaan synnyttämään liikehdintää.

— Marxin ajatus on, että kapitalismissa ei vallitse ”systeemi vastaan me” –tilanne, vaan systeemi on itsessään antagonistinen. Tämä tarkoittaa, että kapitalismissa on sovittamaton ristiriita. Syvin ristiriita kapitalismissa vallitsee työn ja pääoman välillä. Nyman korostaa dialektisesti, etteivät työ ja pääoma ole kapitalismissa toisistaan erillisiä.

— Pääoma on tavallaan työn yksi muoto, jossa näkyy työn kaksinaisluonne abstraktina työnä ja konkreettisena työnä. Se on samaa työtä, joka saa kapitalismissa vastakkaisia määreitä.

Abstraktissa muodossa työ on osa vaihtelevaa pääomaa, sen kasautumisen prosessia, kun taas konkreettinen työ koskettaa ihmisten elämänprosessia.

— Ristiriita on antagonistinen eli sovittamaton, ja tämän ristiriidan kanssa jokainen työläinen joutuu jatkuvasti elämään. Ongelmana on, miten tämä ristiriita ratkaistaan.

Vasemmisto verkostoitumaan

Nyt elämme keskellä syvää kapitalistisen järjestelmän kriisiä, joka koskettaa niin finanssimarkkinoita kuin tuotantoelämää, ympäristöä ja demokratiaa. Vasemmisto ei silti ole kyennyt käyttämään kriisejä poliittisesti hyväkseen.

Jari-Ville Nymanin mukaan vasemmisto tekee kyllä hyviä kriisianalyyseja. Yhteys teoretisointien ja yhteiskunnallisten liikkeiden välillä sen sijaan on kadoksissa. Puuttuu foorumeja, uusia välitysmuotoja näiden kahden tason välille. Vakiintuneet instituutiot eivät välittäjinä kykene enää toimimaan.

Ay-liike tuntuu olevan yksi pahiten paikalleen jämähtäneistä instituutioista. Ulospäin ammattiliitot näyttäytyvät byrokraattisina ja kapitalistisen spektaakkeliyhteiskunnan osina, ja Nymanin mukaan pitäisikin pohtia, missä ay-liikkeessä se varsinainen liike on.

— Toivottavasti työpaikkatasolla on liikettä, fiksuja luottamusmiehiä ja muita perustason aktiiveja, jotka eivät sorru byrokraateiksi. Tämä joukko, jotkut prekariaatin osat ja ehkä jopa työttömät voisivat muodostaa uudenlaisia verkostoja. Onko tällaisille työväenliikkeen uusille itumuodoille sitten aitoja mahdollisuuksia, se on hyvä kysymys, pohtii Nyman.

Miten kapitalismin nykyinen kriisi voi ratketa? Tulevaisuus on radikaalilla tavalla auki, eikä Jari-Ville Nymankaan mitään ennusteita suostu tekemään.

— Kun katsoo vallitsevia trendejä, niin kyllä se vetää monella tavalla mielen synkäksi. Se on tosin epädialektinen tapa ajatella, koska eiväthän trendit koskaan jatku. Trendit ovat juuri sitä spektaakkelia, joka asettaa meidät vain maailmanhistorian katselijoiksi, sanoo Nyman.

Radikaalit liikkeet ovat niitä, jotka synnyttävät myös radikaalia ajattelua.

— Lenininkin ajattelu sai sysäyksensä konkreettisista vallankumoustapahtumista, muistuttaa Nyman.

Hän kaipaakin ajattelijoiden verkostoja, joissa voisi avoimelta pohjalta kehittää ja tuottaa vasemmistolaista ajattelua kapitalismin ylittämisestä ja sosialismista.

Vapauden ja todellisuuden ristiriita

Vasemmistolle ei ole paikkaa kapitalistisen järjestelmän ulkopuolella. Nyt olisikin Jari-Ville Nymanin mielestä tärkeää tiedostaa oma asema suhteessa vallitsevaan järjestelmään. Tämä edellyttää asianmukaista, marxilaista yhteiskuntateoriaa.

— Olemme keskellä klassista marxilaista ongelmanasettelua, jota ovat pohtineet niin Lenin, Trotski kuin Gramscikin. Meillä on käytössä Marxin poliittisen taloustieteen kritiikin lisäksi vasemmistolaisen liikehdinnän historiallisen kokemuksen rikkaus, jota on nyt jalostettava, toteaa Nyman.

Kapitalismin kehityksen ristiriidoista Nyman haluaa nostaa esille muutamia piirteitä.

Ensiksikin pääomalla on tendenssi luopua työstä, vaikka pääoma saa itsekin liikevoimansa siitä. Toisekseen kapitalismissa vallitsee ristiriita tuotannon yhteiskunnallistumisen ja sen yksityisen haltuunoton välillä.

— Kapitalismin logiikkaan kuuluu myös abstrakti vapaus, joka on sokea maailman moniulotteisuudelle ja orgaanisuudelle. Kapitalismi synnyttää sellaisia vapauden mahdollisuuksia, joita se itse samaan aikaan tuhoaa. Laajasti ymmärrettynä se on samaa logiikkaa kuin tuotantovoimien ja -suhteiden ristiriita, sanoo Nyman.

Kapitalistisen yhteiskunnan lupaaman vapauden ja todellisuuden välille aukeaa ammottava, kasvava kuilu. Ihmiset joutuvat kehittämään erilaisia tapoja, joilla tulla toimeen arkielämän ristiriitojen kanssa. Tämä synnyttää kyynisyyttä, poliittista passiivisuutta ja opportunismia. Näiden ristiriitojen erittely on hänen mukaansa yksi vasemmiston keskeisiä tehtäviä.

Jari-Ville Nyman nostaa marxilaisesta perinteestä esille erityisesti saksalaisen Ernst Blochin ajattelun.

— Blochilla on ajatus reaalisesti mahdollisesta maailmasta. On pystyttävä näkemään ja ymmärtämään reaalisesti mahdollisen ja aktuaalisen välinen ristiriita ja ratkaisemaan se jokaisessa eteen tulevassa tilanteessa uudestaan.

Akateemisen Sosialistiseuran manifesti

"Vain sosialistisella ihmiskunnalla on toivoa"

Vasemmistolaisessa kodissa kasvanut Jari-Ville Nyman piti itseään kommunistina jo nuoresta pitäen. Vakaumuksen taustalla oli vahva ajatus heikkojen puolella olemisesta.

Nymanin nuoruudessa marxilaisuus oli itsestään selvä lähtökohta vasemmistolaiselle politiikalle.

— Punkkareissa oli joitakin anarkisteja, mutta se aatemaailma ei tällaista teorialle altista tyyppiä tyydyttänyt, muistelee Nyman.

Yliopistomaailmaan tullessaan 1984 syksyllä Nyman löysi poliittiseksi kodikseen Akateemiseen Sosialistiseuraan, jonka kantavia voimia hän on ollut näihin päiviin saakka.

1990-luvun taitteessa romahtivat Itä-Euroopan reaalisosialistiset järjestelmät yksi toisena perään, Neuvostoliitto mukaan lukien. Nyman oli aina tuntenut solidaarisuutta Neuvostoliittoa kohtaan, mutta suhtautui silti kriittisesti itänaapurin tapaan toteuttaa sosialismia. Hän arvioi, että Neuvostoliitossa häntä olisi todennäköisesti pidetty toisinajattelijana.

Reaalisosialismin romahdus lamautti sosialistisia ja kommunistisia liikkeitä ja vei marxilaiselta tutkimukselta sekä resursseja että uskottavuutta. Porvaristo ryhtyi kovaan ääneen puhumaan historian lopusta ja kapitalismin voitosta.

ASS oli 1990-luvun alussa käytännössä kadonnut yliopistopolitiikasta, jossa se oli aikaisemmin toiminut hyvinkin aktiivisesti. 1970-luvulla seura sai parhaimmillaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vaaleissa lähes kolmanneksen edustajiston paikoista.

Vuonna 1995 ASS julkaisi manifestin otsikolla Vain sosialistisella ihmiskunnalla on toivoa.

— Yritimme ottaa parhaan osan sosialistisesta traditiosta, säilyttää sen terveen ytimen, ja lisäksi ikään kuin päivittää sitä, totesi Nyman tuolloin Ylioppilaslehden haastattelussa.

Nyt Nyman arvioi, että kyse oli myös koko seuran tulevaisuudesta.

— ASS olisi lakkautettu, ellemme me 1980-luvulla toiminnassa mukana olleet aktiivit olisi tehneet jotakin. Manifesti oli tulos seurassa käydyistä intensiivisistä keskusteluista, kertoo Nyman. Hän myös edelleen allekirjoittaa manifestin keskeisen sanoman.

Artikkeli on alunperin ilmestynyt Tiedonantajan 18.6.2009 ilmestyneessä numerossa.