9 posts / 0 new
Uusin kirjoitus
admin
Offline
Last seen: 1 month 8 hours sitten
Joined: 05.08.2015
Suomen talouden synkät näköalat – työttömyys suurin ongelma

Alkuperäinen kirjoittaja: OIKEA TYÖELÄKELÄINEN-EI FEIKKI

Synkkinä aikoina talouden gurut yrittävät kukin lyödä pöytään omia ennustuksiaan. Tämän kriisin aikana ennusteet osoittautuvat jyrkästi toinen toisesta poikkeavaksi, jopa vastakohtaisiksi. Synkimmän ennustuksen on tähän asti esittänyt Tapiola Pankki, jonka mukaan ns. ”talouden piristyminen on tapahtunut vain tunnelmien tasolla”. Analyytikko Jari Järvisen mielestä suhdannepohja ei ole saavutettu, vaan se on vasta edessäpäin. Pankki ennustaa BKT:n laskevan tänä vuonna yli 7 prosenttia viiden sijasta. Järvinen ei allekirjoita Sampo Pankin ennusteita. Vientinäkymätkin ovat aiempaa dramaattisempia ja vienti tänä vuonna supistuu 22,5 prosenttia aiemmin ennustetun 20,5 prosentin sijaan. Järvisen mielestä, työttömyys nousee ensi vuonna 11,0 prosenttiin 10 prosentin sijasta.

”Asiantuntijoilla” on kahdenlaiset luvut; on niitä lukuja, joita ne tarkoittavat itsellensä toinen toiselle, ja niitä lausuntoja, jotka on tarkoitettu kansalle. Yhdestä tv-ruudusta tilanteesta puhutaan totta kuitenkin perustelemalla, miksi velkaantumisen sietoraja on ylitetty ja nyt on leikkausten vuoro. Toisessa taasen lupaavat, että nousu on jo alkanut, mutta pitää meidän olla kärsivällisiä koska kasvu tulee olemaan hidasta. Tällä tavalla annetaan ymmärtää, että kaikki ne tulevat mullistukset saattavat olla väliaikaisia. Sauli Niinistön mukaan, ”menot ovat mitoitettu kuplatalouden tuloihin”. Toisin sanoen nyt kupla on puhjennut, tulot supistuvat, ja siksi, menot on leikattava. Kriisin lasku siis pitää maksattaa työtätekevillä. Ensi vuoden budjettia rahoitetaan 13 miljardin euron lainalla. Tämä kaikki mikäli tilanne pysyy samanlaisena eikä laskusuhdanne kiihdy.

Työmarkkinajärjestöjen laskelmat ennustavat ensi vuodeksi dramaattisia madonlukuja kunnille. Ko. ekonomistit kiinnittävät huomiota Suomen kokonaistuotannon 8,5 prosentin ennennäkemättömään pudotukseen.

Alkuperäinen kirjoittaja: Matti Saarinen

Suomessa sijaitsevan teollisuuden sähkönkulutustiedot maaliskuulta ovat saatavilla. Vaikka luvut eivät ole ihan tarkkoja, niin niistä voi päätellä teollisen toiminnan aktiviteetista todella paljon. Ohessa teollisuuden käyttämän sähkömääriä neljältä perättäiseltä vuodelta maaliskuilta. Yksikkö GWh.
03/07 03/08 03/09 03/10
4167 3933 3233 3225 GWh
Kuten näkyy kulutus on ollut kahtena vuonna selvästi alempana kuin aikaisemmin. Pudotus on suuri -18% (vaikka miten laskisi) ja kun ennen vanhaan aina totuttiin nouseviin lukuihin. Teollisuustuotannon arvoon pudonnut suurin piirtein samalla määrällä. Lähde: http://www.energia.fi/fi/tilastot/pikatilasto

admin
Offline
Last seen: 1 month 8 hours sitten
Joined: 05.08.2015

Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen

Kyllä ”Työeläkeläinen” on ihan oikea työeläkeläinen, työskentelin yli 40 vuotta palkallisissa työtehtävissä vaikka alkuun meni vuosia joista en eläkettä saakaan.

Ennustuksia voidaan aina tehdä ja tehdään, minä en niihin tuijottaisi, niillä ei ole takuuta.

Vienti nousee samaa tahtia kun muu maailma toipuu koska me viemme pääasiassa investointitavaraa ja massaa kuten sellu ja paperi. Tietysti voimme alkaa kilpailemaan myös kuluttajalaitteissa mutta se vaatii ideoita ja suuria satsauksia suurella riskillä. Toinen Nokia on tarpeen ja olisi pitänyt jo vuosia sitten oivaltaa tilanne jotta seuraava ”känny” olisi jo tuotannossa. Känny tarkoittaa tuotetta joka ei maksa paljoa ja jota jokainen tarvitsee. Jos emme keksi niin joudumme odottelemaan.

Tuo siteeraamasi Saulin lausunto on todellista realiteettia ja se on syytä ottaa huomioon kaikessa taloudessa. Se ei tarkoittaa vain pientä takapakkia hyvinvoinnissa joka tasolla, ei yksin työntekijöiden kukkarossa. Me EMME VOI kuluttaa enempää kuin tienaamme, se on totinen tosi ja sen tietää jokainen hieman funtsattuaan. Velkaantuminen, ainakaan syömävelalla kuten nyt tehdään ei ole ratkaisu. Ratkaisu on sopeuttaa valtion menot tuloihin, mitä pikimmin sen parempi.

13 miljardin lainan korot 3%/a mukaan ovat noin 400 miljoonaa euroa joka muutoin voitaisiin käyttää hyödyllisemmin ja jokainen % lisää summaa 130 miljoonaa vuodessa. Tuohon kun vielä lisätään kuoletukset vaikkapa 20v mukaan niin lyhennys on 650 miljoonaa vuodessa eli yhteensä reilun miljardin. Tuolla miljardilla voitaisiin kolminkertaistaa asumistukimäärärahat.

Oman talouteni vaurastuminen alkoi vasta kun suuret velat kuten asunto olivat maksetut loppuun, tosin siihen aikaan velkaa ei saanut 30 vuodeksi vaan muistaakseni 12v oli sen kuoletusaika ja korko 10 % luokkaa.

Kunnon matokuurilla selviämme nopeammin normaaliin tilanteeseen, jatkuva velan kasvattaminen vie meidät Kreikan asemaan ja muiden holhoukseen joten matokuuri heti eikä liian myöhään.

admin
Offline
Last seen: 1 month 8 hours sitten
Joined: 05.08.2015

Alkuperäinen kirjoittaja: Matti Saarinen

Koko teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2010 maaliskuussa vain 1,7 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin
http://www.stat.fi/til/ttvi/2010/03/ttvi_2010_03_2010-05-10_tie_001_fi.html
Teollisuustuotanon kuopasta ei ole siis noustu. Tämän saattoi päätellä sähkönkulutustiedoita jo 3 viikkoa sitten.
Sinänsä maailmassa on turhaa tuotantoa ihan liikaakin, mutta suomalaisena vähän harmittaa, kun meidän cityporvarit rikkoo meidän tehtaita.

admin
Offline
Last seen: 1 month 8 hours sitten
Joined: 05.08.2015

Alkuperäinen kirjoittaja: Lauri Linkola

Kone Oy on aivan inhoittava riistäjäyritys jonka omistajaperhe rypee rahakasan päällä aivan kuin Roope-setä marxilaisen Walt Disneyn Aku Ankka julkaisussa. Olisiko viisasta , että Koneen hissit ja liukuportaat Yhdysvaltain markkinoille tehtäisiin edellen Hyvinkäällä kun nyt tämä Hakasen mukaan ryöstelevä yritys om vienyt toimintansa Meksikoon ja eri puolille maailmaa. Suomalaisten valmistamat tuotteet eivät enään mene kaupaksi korkean hintansa takia. Parikymmentä maata on jo toimeenpannut palkkojen alennuksen teollisuusmaista.
Tekevätkö kapitalistit tämän pahuuttaan vai onko kommunistinen Kiina näytelmän roisto. Uskoisi kommunistiselle puolueelle olevan poliittisesti edullista jos kansa kurjistuu. Ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmiston pyhä alianssi on ollut pelkästään kerskakulutukseen kiihottavaa toimintaa.
Huonopalkkaisia aloja on tietysti ollut mutta eniten ovat "taistelleet" suuripalkkaiset.

admin
Offline
Last seen: 1 month 8 hours sitten
Joined: 05.08.2015

Alkuperäinen kirjoittaja: Matti Saarinen

Suomessa sijaitsevan teollisuuden sähkönkulutustiedot huhtikuulta ovat saatavilla. Vaikka luvut eivät ole ihan tarkkoja, niin niistä voi päätellä teollisen toiminnan aktiviteetista paljon. Ohessa teollisuuden käyttämiä sähkömääriä neljältä perättäiseltä huhtikuulta. Lähde: http://www.energia.fi/fi/tilastot/pikatilasto
2007 08 09 10
3947 3718 2890 3371 GWh
Päätelmät: kulutus on ollut kahtena vuonna selvästi alempana kuin aikaisemmin. Mutta tämän vuoden huhtikuussa luvut ovat suurempia kuin vuosi sitten. Ehkä teollisuustuotannon määräkin on vähän toipunut.
PS. Sorry tämä ei ole vastaus Lauri Linkolan kirjoitukseen. Mutta todellakin kapitalistin intessinä on maksaa omille työntekijöille huonosti ja samalla toivoa, että maksukukyistä kysyntää kuitenkin jostain löytyisi.

admin
Offline
Last seen: 1 month 8 hours sitten
Joined: 05.08.2015

Alkuperäinen kirjoittaja: Matti Saarinen

Nyt Tilastokeskus sai julki huhtikuun teollisuustuotannon lukuja ja tuotanto oli 8,8 % suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Tästä antoi viitteitä jo sähkön kulutustiedotkin. Eli Suomen alueella oleva teollisuus on vähän toipunut, mutta silti kahden vuoden takaisesta tasosta ollaan tultu alas -17%. Johtopäätökset on sitten toinen juttu.

admin
Offline
Last seen: 1 month 8 hours sitten
Joined: 05.08.2015

Alkuperäinen kirjoittaja: Matti Saarinen

Suomessa sijaitsevan teollisuuden sähkönkulutustiedot toukokuulta ovat saatavilla. Vaikka luvut eivät ole ihan tarkkoja, niin niistä voi päätellä teollisen toiminnan aktiviteetista paljon. Ohessa teollisuuden käyttämiä sähkömääriä neljältä perättäiseltä toukokuulta. Lähde: http://www.energia.fi/fi/tilastot/pikatilasto
Päätelmä: kulutus on ollut kahtena vuonna selvästi alempana kuin aikaisemmin. Mutta tämän vuoden toukokuun luvut ovat selvästi isommat kuin vuosi sitten. Teollisuustuotannon määräkin on siis noussut. Tämähän on hyvä työllisyyden kannalta näin kesän korvalla.
2007 2008 2009 2010
3952 3790 3121 3514 GWh

Paikalla olevat käyttäjät

There are currently 0 users online.

Uudet käyttäjät

  • sirpajohannasatu
  • paivi.salkojarvi
  • Niko Rauhala
  • seppo.sallila
  • teeval