Alkuperäinen kirjoittaja: Markku Huhtala
Anteeksi nyt heti alkuun, kun tuli taas pitkä juttu, mutta koettakaa lukea, vaikeaa ei teksti ole.
Aamulehti 4.10-12pääkirjoitussivu, analyysi Kirsi Hölttä
Jutussa tuodaan esiin jälleen kerran suuret ikäluokat joita ”elättää”pienet ikäluokat.
Valtiosihteeri Raimo Sailaksen ja VATT ylijohtajan ”kylmiä tosiasioita lainaten.
Jokainen varman luki jutun, joten tuon vain esiin mietittävää, ja asetan hieman kyseenalaiseksi väitteitä, tai ainakin että asiat eivät ole ihan niin yksiselitteisiä.
Eläkejärjestelmän taisteli kokoomuksen vastustaessa 1944 kommunistien ja SKDL perustamisen jälkeen eläkejärjestelmän josta nautimme.
Suuret ikäluokat olivat töissä, työttömyys paljon vähäisempää kuin nyt.
He maksoivat palkoistaan tulevat eläkkeet.
Samoin maksoivat palkoistaan veroa, joilla rakennettiin , SKDL:n taistelun tuloksena sosiaaliturvajärjestelmä, josta myös nautimme.
Suuret ikäluokat sanalla sanoen rakensivat hyvinvointisuomen, josta nautimme.
Kovan taistelun tuloksena, jota kokoomus aina vastusti, kaivakaa esiin arkistoista vaikkapa vanhoja Aamulehti, sekä Hesareita.
Eläkeyhtiöt ovat suunnattoman omaisuuden kartuttaneet palkoista pidätetyn eläkevakuutusmaksun rahoilla, näitä rahoja eläkeyhtiöt sijoittajat, usein takaisin suurille yhtiöille.
Myös ulkomaille.
Rahastot käsittävät nykyisin, tarkkaan en nyt tiedä, mutta luokkaa 145 miljardia euroa.
Rahaa yhtiöihin tulee noin 5 miljardia enemmän, kuin maksetaan eläkkeisiin.
Saatuina eläkemaksuina, jotka peritään palkoista siis.
Sijoittamiseen menneet rahat ovat kuivuneet pahasti, finanssikriisin seurauksena, toinen asia kaikenlisäksi on se, että suuryritykset ovat haluttomia rahoja palauttamaan, penniäkään…
Rahan pitäisi kiertää keinottelijoiden taskuissa…
Sitten toiseen asiaan: ”Arvioidaan että...
Tämä pitkä juttu siis jatkuu Aamulehden blogissani.
Linkki: http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/huoltosuhde-ja-suuret-ik...

Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Huhtalan totuudet ovat yleensä väritettyjä. SKDL ei koskaan saanut sellaista asemaa eduskunnassa jotta se olisi voinut mitään erityistä väittää järjestäneensä kuten tällä kertaa eläkejärjestelmää. Se, ettei vastusta ei tarkoita sitä, että on sen asian hoitanut kuntoon.
SKDL ei myöskään taistelunsa palkinnoksi saanut aikaan muutakaan sosiaaliturvaa vaan siihen tarvittiin muitakin. Ei siis kannata moista hehkuttaa. Jos SKDL olisi ollut joku hyväntekijäpuolue niin sehän eläisi edelleen keskuudessamme ja lähes kaikki kannattaisivat sitä mutta yli neljänneksen kannatustakaan se ei sotienkaan jälkeen saanut vaan jäi aina SDP:n tai jonkun muun jalkoihin.
Eläkeyhtiöillä onkin kovat ajat edessä, rahaa on kuten sanoit lähes 150 miljardia, inflaatio uhkaa, talouskehitys on perin huonoa jne. miten saada rahat säilymään siten, etteivät ne ala häipymään vähitellen. Varmasti hyvät sijoitusvinkit olisivat paikallaan.
Onneksi olemme kuitenkin keränneet kohtuullisen potin eläkkeiden maksuun. Tänään olemme vaiheessa jossa joka vuosi eläkkeelle alkaa jäädä suurempi joukko kuin mitä työelämään astuu ja siinä on ongelmaa kerrakseen kun rahoittajia on vähemmän kuin kuluttajia.
Kun 100'000 eläkeläistä 2000€ kuukausieläkkeellä kuluttaa vuodessa 2,5 miljardia niin meidän 500 tuhatta eläkeläistämme vie 12.5 miljardia ja jos muistan oikein ei tuo puoli miljoonaa edes riitä. 2010 eläkkeensaajia oli Suomessa noin 1,5 miljoonaa joista vanhuuseläkkeellä noin 1,1 miljoonaa. Siitä näet mihin nuo rahat ovat menossa, on hyvä kun on mistä ottaa.
Kokemuksesta tiedän, että kun noita eläkemaksuja takaisinlainataan niin niillä on aina vakuudet. Itse olen aikoinaan järjestänyt niille pankkivakuudet ja joka penni on maksettu takaisin.