Tiedonantajalta pois vähäkin lehdistötuki

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja:


Valtioneuvosto on päättänyt muuttaa asetusta lehdistötuesta
niin, että Tiedonantaja pudotettiin kokonaan pois ns. valikoivan lehdistötuen
saajien joukosta.



Uuden asetuksen mukaan tukea voidaan myöntää vain jos
lehti ilmestyy vähintään kolme kertaa viikossa tai jos se
on eduskunnassa edustettuna olevan puolueen äänenkannattaja.



Jo tätä ennen pääosa lehdistötuesta on jaettu
parlamentaarisena tukena lähinnä hallituspuolueiden ja keskustan
lehdille. Uudella asetuksella tehdään myös valikoivasta lehdistötuesta
parlamentaarisen tuen jatke, vaikka se oli tarkoitettu nimenomaan ei-parlamentaariseksi
tueksi taloudellisesti vaikeassa asemassa oleville lehdille.




Vastarinnan ääni yritetään hiljentää

Tiedonantaja sai valikoivaa lehdistötukea viime vuonna 30 000 markkaa.
Se ei ole paljon, kun verrataan hallituspuolueiden ja keskustan äänenkannattajien
saamaan tukeen.



Uutispäivä Demari sai parlamentaarista ja valikoivaa tukea
viime vuonna yli 15 miljoonaa markkaa, keskustan Suomenmaa lähes 15
miljoonaa ja Kansan Uutiset liki 10 miljoonaa markkaa.



Pienikin tuki ainoalle vasemmistolaiselle, EU-kriittiselle ja Nato-politiikkaa
vastustavalle sanomalehdelle on kuitenkin ollut liikaa Lipposen, Niinistön,
Siimeksen ja kumppaneiden oikeistolaiselle hallitukselle. Käytännössä
puolueiden äänenkannattajia koskevan asetuksen kohdan rajaaminen
vain eduskuntapuolueisiin koskee vain Tiedonantajaa.



Samalla hallitus pääsee kiusallisesta tilanteesta, jossa se
joutui vuosittain selittelemään, miksi Tiedonantajaan verrattavissa
olevat hallituspuolueiden viikkolehdet, kuten kokoomuksen Nykypäivä,
saivat tukea jopa satoja kertoja enemmän kuin Tiedonantaja.



Eduskuntapuolueiden lehdille kanavoidaan myös EU-parlamentin tiedotustukea
ja suuryhtiöiden tukimainoksia, joilla niinikään pönkitetään
oikeistolaista konsensuspolitiikkaa.




Hallituspuolueiden ja keskustan kaappaus

Liikenneministeri

Olli-Pekka Heinosen

viimetöikseen 27.joulukuuta
allekirjoittamaa asetusta on ollut virkamiesten lisäksi valmistelemassa
kokoomuksen entisen puoluesihteeri

Pekka Kivelän

johtama lehdistötukilautakunta.
Siihen kuuluvat hallituspuolueiden ja keskustan edustajat.



Sen sijaan ainoaa lehteä, jota muutos koski - Tiedonantajaa - ei
kuultu asetusta valmisteltaessa lainkaan.



Tiedonantajan syrjintäpykälän lisäksi asetukseen
kirjattiin eräitä uuden valtionapulain edellyttämiä
määräyksiä.




Tiedonantajalle tilauksia ja tukea

Tiedonantajaa julkaiseva Kustannusyhtiö TA-Tieto Oy harkitsee luonnollisesti
kaikkia valitusmahdollisuuksia syrjintälinjan kumoamiseksi. Lisäksi
se jätti viime viikolla hakemuksen opetusministeriölle kulttuuri-
ja mielipidelehtituesta.



Tärkein vastaus hallituspuolueiden syrjintälinjaan on Tiedonantajan
levittäminen entistä laajemmin, uusien tilauksien hankkiminen
ja tukikeräyksen vauhdittaminen.




Tukea Tiedonantajalle kerätään Spartacus-säätiön
tileille Nordea 151130-72000219 ja Sampo 800015-1410071.



Sanan vapaudesta ja Tiedonantajan kehittämisestä keskustellaan
sunnuntaina kello 11 Helsingissä alkavassa seminaarissa "Kenen
sana on vapaa". Siihen toivotaan mahdollisimman laajaa osanottoa. Seminaaripaikka,
asukastalo Ankkuri on noin 500 m Herttoniemen metroasemalta, Itäväylän
eteläpuolella, Paasivaarankatu 6.



Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli