Kymmenen vuotta aivan suotta
Suomi liitettiin Euroopan unionin jäsenyyteen kymmenen vuotta sitten. Kuluneet kymmenen vuotta osoittavat, että Suomelle ei käynyt jäsenyydessä niin huonosti kuin ennustettiin. Kävi vielä huonommin.
Sitä ei kyllä maamme eliitin lausunnoista huomaa. Suomen pääministerinä EU:hun vienyt Esko Aho ja Emuun vienyt Paavo Lipponen kehua retostivat Helsingin Sanomissa, että EU-jäsenyys vahvisti Suomen asemaa. Maamme itsenäisyyden raju kaventuminen ja joutuminen vieraaseen holhoukseen on siis "aseman vahvistumista".
Myös työmarkkinajärjestöt hyrisivät Uutislehti Demarin palstoilla tyytyväisyyttään EU-jäsenyyteen. Sen vielä ymmärtää, että Elinkeinoelämän keskusliitolla on aihetta tyytyväisyyteen, kun työntekijöiden reaaliansiot ovat alentuneet, pääoma- ja palkkatulojen välinen kuilu on syventynyt, pohjoismaista työelämä- ja työehtojärjestelmää on romutettu, julkisten palvelujen rahoitusperustaa on murennettu ja väkeä on passitettu kasvavin joukoin kilometritehtaalle. Mutta mitä tyytyväisyyden aihetta siinä on työntekijäjärjestöille?
Ainoa soraääni vuoden vaihtuessa oli presidentti Mauno Koiviston haastattelu Turun Sanomissa. Koivisto oli huolissaan Suomen suvereenisuudesta: "missä määrin kansanedustuslaitoksella on vielä vaikutusvaltaa, vai onko liikaa jo luovutettu kansainväliselle yhteisölle [EU:lle]. Ja sekö päättää jatkossa siitä, mitä meillä on jäljellä." Häntä askarruttivat myös EU:n taistelujoukot ja niiden "liipaisinherkkyys". Koiviston huolen painoarvoa vähentää vain se, että jäsenhakemus EU:hun jätettiin hänen ollessaan tasavallan presidenttinä.
Mutta ylipäänsä eliitillä on EU-asiaankin aivan oma näkökulmansa. Sitä ei paina turha isänmaallisuus eikä huoli kansan eduista ja oikeuksista. Se tulkitsee omat ahtaat ja itsekkäät etunsa maan ja kansan eduiksi ja tekee selkärangattomuudesta kansallisen hyveen. Kansan se yrittää saada omaksumaan oman näkökulmansa: huono on hyvää, sota on rauhaa jne. Orwellilaisittain. Tässä eliitti on osin onnistunutkin.
Merkittävä osa kansalaisista näkee silti, että Suomen liittäminen EU:n ja Emuun olivat virheellisiä ratkaisuja. Niillä on kavennettu demokratiaa, heikennetty työllisyyttä ja työntekijöiden asemaa, murennettu sosiaaliturvaa ja julkisia palveluja sekä ajettu maaseutua ahdinkoon. Suomen itsenäisyys on perustuslakeja rikkoen uhrattu euroalttarille.
Nyt Suomi on joutumassa EU:ssa entistä alistetumpaan asemaan. Unionille valmistellulla perustuslailla lainsäädäntövalta siirretään suurimmaksi osaksi EU:n ylikansallisille elimille. Jäsenmaiden perustuslait alistetaan EU:n perustuslaille. Päätökset on tarkoitus tehdä pääsääntöisesti määräenemmistöllä, mikä kaventaa etenkin Suomen kaltaisten pienten maiden vaikutusmahdollisuuksia, kuten SKP:n keskuskomitean poliittisessa selostuksessa puolueen viimekeväiselle edustajakokoukselle todettiin.
EU:n perustuslain keskeisenä tavoitteena on sementoida uusliberalistisen politiikan vaihtoehdottomuus kirjaamalla siihen satoja artikloja yksityiskohtaisia määräyksiä markkinoiden vapaudesta ja talous- ja rahaliiton periaatteista. Julkiset palvelut aiotaan alistaa EU:n kauppapolitiikalle ja sisämarkkinoiden tahtia laajenevalle enemmistöpäätöksenteolle.
Kaiken tämän lisäksi perustuslaki militarisoi unionia. Sen mukaan jäsenmaat sitoutuvat taistelujoukkojen muodostamiseen, asevarustelun lisäämiseen, keskinäisiin turvatakuisiin ja ilman YK:n valtuutusta tapahtuviin sotilaallisiin interventioihin, eli kansainvälisen oikeuden vastaisiin sotiin. Perustuslailla EU:n sotilaallinen toiminta sidotaan tiiviisti USA:n johtamaan Natoon.
Hallitus ja eduskunta eivät ole asettaneet mitään kynnyskysymyksiä perustuslain hyväksymiselle, kaikkeen esitettyyn ollaan valmiita. Se mihin ei olla valmiita on kansalaisten kuuleminen. Kansalaiset aiotaan sivuuttaa.
SKP on sitä mieltä, että kansalaisten pitää saada ratkaista se, hyväksytäänkö vai hylätäänkö EU:n perustuslaki, joka koskee jokaisen kansalaisen perusoikeuksia ja muuttaa olennaisesti EU-jäsenyyden ehtoja. SKP vastustaa EU:n perustuslakia ja vaatii sen hylkäämistä.