Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Pääkirjoitukset

    Arkiston arkiston artikkeli
    1.1.2000 - 12:00
    Toimitus

    Alkuperäinen kirjoittaja:

    Keskustan puheenjohtaja Esko Aho jättää politiikan ja
    siirtyy Suomen Pankkiin. Voisi kyllä hyvin kysyä, että ai,
    minkä politiikan?

    Johtavan oppositiopuolueen keulamiehen virheiden sarja ja alamäki
    alkoi jo siitä, kun hän pääministerinä omaksui
    uusliberalistisen leikkauspolitiikan ja vei vastoin puolueensa kannattajien
    etua ja tahtoa Suomen EU:hun. Näin Aho riisui itsensä ja puolueensa
    poliittisesti aseista.

    Perusteiltaan vaihtoehdottoman ja epäsuositun politiikan pohjalta
    keskustalla ei ollut mahdollisuuksia voittaa vuoden 1995 eduskuntavaaleja.
    Ne hävittiin. Ja niiden jälkeisellä eduskuntakaudella keskusta
    Ahon johdolla harjoitti hampaatonta, pitkälti näennäistä
    oppositiopolitiikkaa. Omalla hallituskaudella omaksuttua uusliberalistista
    linjaa ja kohtalokasta EU-ratkaisua ei asetettu kyseenalaisiksi, vaan niitä
    puolusteltiin. Näin keskusta menetti terävimmät syömähampaansa
    myös sille perinteisesti vahvoilla aloilla, ulko-, maatalous- ja aluepolitiikassa.
    Emu-jäsenyyteen keskusta suostui vain muodon vuoksi vikisten.

    Oman Lipposen hallituksesta erottuvan linjan puuttuessa keskityttiin
    kosiskelemaan työnantajapiirejä onnettomalla työreformiesityksellä
    ja pelaamaan pientä. Se pienen pelaaminen piti sisällään
    porvarillisen politikoinnin helmasynnin: oman politiikan alistamisen sen
    miettimiselle, miten ja kenen kanssa nousta hallitukseen seuraavien vaalien
    jälkeen.

    Tätä rataa keskusta ja Aho hävisivät seuraavatkin
    vaalit vuonna 1999. Kuluneella vaalikaudella keskustan ja Ahon poliittinen
    profiilittomuus vain syveni. Aho vetäytyi taustalle ikään
    kuin ei olisi oppositiojohtaja ollutkaan. Kas kun tähtäimessä
    oli nyt voitto presidentinvaaleissa. Ja sillehän piti alistaa sekä
    Ahon oma että puolueen omaleimaisuus. Piti nousta valtiomiessarjaan.

    Entisen ”Kekkosen puolueen” ehdokas kieltäytyi presidentinvaalikamppailussa
    myönteisista irtiotoista suhteessa Ahtisaaren-Lipposen länsihakuiseen
    ja Nato-henkiseen linjaan. Toisella vaalikierroksella Aho päinvastoin
    pyrki haalimaan kannatusta oikeistolaisin äänenpainoin. Ja taas
    tuli tappio.

    Sitten olikin jo aika lähteä hirveän sählingin myötä
    Harvardiin. (Sillä välin keskusta jatkoi perinteisen Kekkosen
    linjan häpäisemistä muun muassa hyväksymällä
    valtionyhtiöiden yksityistämispaketin.) Ja Harvardin jälkeen
    Ahoa oli vastassa ”kiviseinä”. Sitä seinää
    Aho oli ollut itsekin rakentamassa ja rakensi Harvardista palattuaakin.
    Aho ”profiloitui” kannattamalla tukea USA:n sotapolitiikalle ja
    Suomen ilmatilan käyttöoikeudelle melkeinpä innokkaammin
    kuin hallitus.

    Ahon kritiikki presidentti Halosta kohtaan terrorismiasiassa oli muodollisesti
    oikeaa: totta kai syyskuun 11. päivän jälkeiset asiat ovat
    olennaisilta osiltaan ulko- ja turvallisuuspoliittisia ja siis kuuluvat
    presidentin reviirille. Mutta kritiikki oli huonosti ajoitettu, epäpsykologinen
    ja sävyltään väärä. Ikään kuin Aho
    olisi arvostellut Halosta siitä, ettei tämä ollut riittävän
    äänekkäästi mukana sotarintamassa.

    Sen jälkeen kiviseinä muuttui vain korkeammaksi ja paksummaksi.
    SDP otti taas puoluegallupien kärkipaikan samaan aikaan kun Anneli
    Jäätteenmäki nousi suosituimmaksi pääministeriehdokkaaksi.

    Siis minkä politiikan Aho nyt jättää? Huonosti hoitamansa
    politiikan, tuhlaamansa puoluejohtajan etsikkoajat, tärväämänsä
    keskustan poliittiset mahdollisuudet. Ei ihme, etteivät ”voimat
    tuntuneet enää riittävän edessä oleviin poliittisiin
    urakoihin”. Toisinkin olisi voinut olla. Silloin olisi riittänyt
    voimiakin.

    Ottaako Ahosta vapaa keskusta menneestä oppia? Voi toivoa, sopii
    epäillä. (ES)

    Päivä päivältä käy selvemmäksi, ettei
    sota ole keino ratkaista ongelmia, eikä sotaa pidä sellaiseksi
    hyväksyä, ei edes terrorisminvastaisessa taistelussa. Sodan puolustamisen
    ja sodan vastustamisen välillä on tehtävä ehdoton valinta
    riippumatta siitä, kuinka kliinisen tarkkoja ja kohdennettuja sotatoimet
    ovat. On YK:n halveksimista yrittää vieläkin väittää,
    että sodalla on muka YK:n valtuutus.

    Sitä paitsi USA:n Afganistaniin kylvämät pommit eivät
    tee eroa viattomien siviilien ja terroristien välillä. Käytännössä
    pommit tappavat ainoastaan tai lähes ainoastaan viattomia siviilejä,
    eivät niitä, joita USA sanoo jahtaavansa. Iskut siviilikohteisiin
    ja siviilien tappaminen rikkovat YK:n peruskirjaa ja ovat Geneven sopimuksen
    kieltämiä sotarikoksia. Rypälepommien käyttö on
    vastoin Geneven ja Ottawan sopimuksia. Ottawan sopimus jopa kieltää
    sopimuksen allekirjoittajia auttamasta valtioita, jotka käyttävät
    rypälepommeja. Siitä huolimatta sopimuksen allekirjoittaneet Nato-
    ja EU-maat tukevat USA:n pommituksia.

    Mikä muu kuin sotarikos on myöskään se, että
    sotatoimilla aiheutetaan valtava humanitaarinen katastrofi, pakolaisongelma
    ja mahdollisesti jopa miljoonien ihmisten kuoleminen nälkään
    ja kylmyyteen.

    On noussut esiin ehdotuksia, joiden mukaan pommitukset olisi keskeytettävä,
    jotta Afganistanin siviileille voitaisiin toimittaa välttämätöntä
    humanitaarista apua. On tietenkin kunnioitettavaa, jos pommitusten keskeyttämistä
    esittävät sellaiset tahot, jotka ovat hyväksyneet pommitusten
    aloittamisen. USA:han ei halua harkita edes keskeyttämistä. Mutta
    keskeyttämisehdotukset pitävät valitettavasti sisällään
    – tahallisesti tai tahattomasti – ajatuksen, että pommitukset ja muut
    sotatoimet ovat sinänsä oikeutettuja tai välttämättömiä
    ja että avun toimittamisen jälkeen niitä voidaan jatkaa.
    Rauhanvoimien vaatimuksena pitää siksi olla pommitusten ja muiden
    sotatoimien lopettaminen heti ja pysyvästi.

    Siviilikohteita tuhoavien ja siviilejä tappavien mutta julistetun
    tarkoituksensa kannalta tehottomien pommitusten jatkuessa käy myös
    päivä päivältä yhä selvemmäksi, ettei
    USA:n sotatoimissa ole ylipäänsä kyse sen itsepuolustuksesta
    terroristeja vastaan vaan hyökkäyssodasta, jolla on aivan muut,
    USA:n suurvaltapoliittisiin ja taloudellisiin etuihin liittyvät tavoitteet.

    Suomen poliittinen johto antaa tukensa pommituksille ja muille sotatoimille.
    Se ei ole sanallakaan korottanut ääntään kärsivien
    ja kuolevien siviilien puolesta. Se ei ole sanallakaan esittänyt pommitusten
    lopettamista tai edes keskeyttämistä. Jos Suomen poliittinen eliitti
    ei ole pommitusten lopettamisen kannalla, niin se on joidenkin muiden tavoitteiden
    kannalla. USA:n hyökkäyssodan ja USA:n päivävaloa kestämättömien
    suurvaltatavoitteiden kannalla. Mitä sanovat presidentti Halonen, pääministeri
    Lipponen, ulkoministeri Tuomioja, ministerit Siimes ja Hassi?

    Tässäkin asiassa näkyy jälleen erityisen järkyttävällä
    tavalla, kuinka tuhoisa Suomen rauhantahtoisen ulkopolitiikan ja perinteisen
    rauhanvälittäjän roolin kannalta on ollut maamme EU-jäsenyys
    ja liukuminen Nato vanaveteen. Mutta vieläkin olisi mahdollisuus herätä
    ja korottaa rauhan ääni, mahdollisuus toimia muun muassa YK:n
    ja EU:n puitteissa aloitteellisesti sodan lopettamiseksi ja poliittisten
    ratkaisujen etsimiseksi terrorismin uhkaan. Tähän on maamme poliittista
    johtoa herkeämättä painostettava. Muutoin myös meidän
    maamme päälle lankeaa osasyyllisyys ja häpeä, jota ei
    hevin pois pyyhitä. (ES)


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    Italian kriittisen ay liikkeen keskiössä on vaatimus sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja vastarinta hallituksen budjettipolitiikkaa vastaan. Kuva Stefano Bolognini CC 4.0.
    Ulkomaat
    28.11.2025
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Yleislakko haastaa Italiassa sotilasmenoja kasvattavan hallituksen politiikan

    Italian työväenliike valmistautuu marraskuun lopun ratkaiseviin päiviin. Ammattiliittojen keskusjärjestö (Unione Sindacale di Base, USB) järjestää tänään (28.11.

    Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu paljasti, että suomalainen käytäntö osa aikatyön lisätunneista on syrjivä.Kuva Edsel Little CCO 2.0.
    Uutiset
    27.11.2025
    Toimitus

    Suomi ainoa Pohjoismaa, jossa työväenluokan oikeudet poljetaan tuomioistuimen kynnykselle?

    Politiikka
    26.11.2025
    TA
    Tilaajille

    Komintern marraskuu 2025

    Screenshot 2025 11 17 215240
    Politiikka
    26.11.2025
    JP (Juha-Pekka) Väisänen
    Tilaajille

    ETUC: Minimipalkkadirektiivion voitto työntekijöille

    2024 08 19 Event, Thüringer Wahlkampftour Start des BSW in Eisenach STP 2958 by Stepro
    Kulttuuri
    26.11.2025
    Tiina Sandberg
    Tilaajille

    Yhteisöllisyyden manifesti

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Toimituksen ja käyttäjien luoman sisällön käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi-lisenssi, ellei erikseen mainita.

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Juttuvinkit ja journalismi

    Copyright 2025 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!