”Työtähän me yrittäjätkin tehdään”

Jos eduskuntapuolueilta kysyy, niin sosialismi ja yrittäjän etu ovat täysin sovittamattomia. Kun poliitikot puhuvat yrittäjien edusta, sillä tarkoitetaan lähes poikkeuksetta yksityistämistä, kilpailuttamista sekä pankkien ja rikkaiden tukemista. Yrittäminen nähdään joskus jopa niin keskeisenä yhteiskunnan toimintana, että yrittäjyyttä ehdotetaan ihmelääkkeenä lähes kaikkeen.

Kommunistit ovat perinteisesti toimineet suuryritysten ja sijoittajien ylivaltaa vastaan, ja ehkä sen takia on helppo luulla, että kommunistit olisivat yksiselitteisesti myös yrittäjyyttä vastaan. Asia on kuitenkin monimutkaisempi, ja yhä useampi yrittäjä löytää tiensä kommunistisen puolueen riveihin. Yksi tällainen yrittäjä on Reino Kolmonen, joka pyörittää kiinteistötyöfirmaa Vaasassa.

Reinon ura yrittäjänä alkoi vuosia sitten, kun hän joutui työttömäksi edellisestä työpaikasta. Sen sijaan, että hän olisi luovuttanut ja yrittänyt elää työttömyystuella, Reino perusti oman firman. Nykyään firma työllistää jo 10 työntekijää.

Yksinkertaistettua kuvaa yrittäjyydestä

Vaikka yrittäjät käsitetään enemmän visionääreiksi ja innovaattoreiksi kuin duunareiksi, Reinon tarina ei ole lainkaan epätyypillinen. Maailmanlaajuisesti köyhyyden ja taloustilanteen pakottama yrittäjyys on se pääasiallinen yrityksen perustamisen motiivi, ja oma-aloitteinen yrittäjähenkisyys selittää vain murto-osan maailman yrittäjistä. Köyhyyden lisäksi teollisuudenalan rakenne selittää monen yrityksen olemassaolon. Muun muassa maanviljelijät toimivat pääasiassa yrittäjinä, eikä maatalousalalta tahdo löytää palkanmaksajia. Suomessa, jossa monella alalla riittää palkanmaksajia, yrittäjyys on paljon harvinaisempaa kuin kehitysmaissa.

– Työtähän me yrittäjätkin tehdään, sanoo Reino Kolmonen. Hänen mielestään politiikassa annettu yksinkertaistettu kuva yritystoiminnasta ei ole kovin käyttökelpoinen. Pienyrittäjä toki kärsii korkeasta verotuksesta, mutta tämän laskun maksattaminen työntekijällä on yrittäjän päätettävissä.

Kolmonen ei myöskään samaista itseään suuryritysten etuihin. Hänen mielestään suur- ja pienyritykset eivät ole lainkaan sama asia. Siinä missä pienyrityksissä työasiat voidaan hoitaa kaveriporukan kesken ja sopiminen on helppoa, suuryrityksissä toimii suoranainen diktatuuri.

– Pienyritystoiminta on OK… Isommassa yrityksessä päättäjät vieraantuvat työntekijöiden todellisuudesta, ja paikallinen valvonta ei onnistu.

Suomessa onkin viimeaikoina nähty suuryhtiöiden tekemiä ulkoistamis- ja toiminnan siirtopäätöksiä, jotka ovat vaikuttaneet kokonaisten pikkukaupunkien arkipäivään.

Kolmonen ehdottaa ratkaisuksi työntekijöiden päätäntävallan lisäämistä.

– Työpaikkademokratia ei ole mikään uusi ilmiö maailmalla, joskin Suomessa kokeilut ovat olleet harvinaisempia. Latinalaisessa Amerikassa on kokonaisia kansanliikkeitä, jotka ottavat suuria tehtaita kokonaan työntekijöiden haltuun. Lisäksi tällainen liikehdintä on tuttua myös Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa.

Nykyään varsinainen päätösvalta on osakkeenomistajilla.

Pienyrittäjien puolella

Reino Kolmosen näkemys ei ole millään tavalla uusi. Jo Karl Marx kirjoitti Kommunistisen puolueen manifestissa pienyrittäjien puolesta:

”Meitä kommunisteja on syytetty siitä, että me tahdomme poistaa henkilökohtaisesti ansaitun, omalla työllä hankitun omaisuuden, joka muodostaa kaiken persoonallisen vapauden, toiminnan ja itsenäisyyden perustuksen.

Omalla työllä saatu, itse hankittu, ansaittu omaisuus! Puhutteko te pikkuporvarien, pientalonpoikien omaisuudesta, joka oli porvarillisen omaisuuden edeltäjä? Meidän ei tarvitse sitä poistaa, teollisuuden kehitys on poistanut sen ja poistaa sitä joka päivä…

Kommunismille ei ole ominaista omistuksen poistaminen yleensä, vaan porvarillisen omistuksen poistaminen.”

Samalla Marx selitti, miksi monet pienyrittäjätkin löytävät tiensä kommunistiseen puolueeseen. Kommunisteja ei kiinnosta pienomistuksen lakkauttaminen, mutta kapitalismi poistaa pienomistusta joka päivä. Pelkästään tammi-helmikuussa 2013 Suomessa pantiin vireille 533 konkurssia. Henkilökunnan määrä kaikissa konkurssia hakeneissa yrityksissä oli jopa 2 980, joka on 38 % enemmän kuin viime vuonna samana ajankohtana.

Suomen poliittisessa kielenkäytössä ”yrittäjyys” onkin lähinnä sana, jolla yritetään herättää mielikuvia ahkerista pienyrittäjistä, vaikka sanalla oikeasti tarkoitettaisiin valtavia monikansallisia osakeyhtiöitä. Samalla kun eduskunnan oikeisto yrittää kerätä sympatiaa yrittäjyydellä, he oikeasti toimivat yrittäjyyttä vastaan. Pienyrittäjillä on aivan yhtä paljon syytä vastustaa kapitalismia, kuin palkansaajillakin. (SS)

Talous ihmistä varten

SKP:n puolueohjelmassa todetaan, että suurpääoman valta polkee kansan suuren enemmistön etuja – näin myös pienyrittäjien kohdalla.

Pienyrittäjyys on tänä päivänä laajentunut. Useimmat pienyrittäjät ovat kuitenkin pankkien, tukkuliikkeiden, suurten firmojen ja valtion byrokratian puristuksissa epäitsenäisessä ja alistetussa asemassa.

Perinteisen tehdas- ja rakennustyöväen osuus työntekijöistä on vähentynyt. Työväenluokka on laajentunut etenkin naisvaltaisilla palvelualoilla. Työtä tehdään aiempaa useammin pienemmissä yksiköissä, alihankintoina, osa- ja määräaikaisissa tehtävissä, freelancereina ja myös itse itseään työllistäen.

Talouden pitäisi olla ihmistä varten, mutta tällä hetkellä tilanne on päinvastoin. SKP:n edustajakokouksessa hyväksytty asiakirja hahmottelee aloitetta toisenlaisesta taloudesta, jossa hyvinvointi ja hyvän elämän edellytysten turvaaminen ovat voitontavoittelua ja markkinoiden vapautta tärkeämpiä. (TA)