Alkuperäinen kirjoittaja: TOMI KUHANENYhdysvaltain korkein oikeus päätti maanantaina 15. kesäkuuta, ettei se ota käsiteltäväkseen ns. Miamin viisikon tapausta.
Alkuperäinen kirjoittaja: Miksi palveluja aiotaan leikata Helsingissä ainakin 50 miljoonalla eurolla, vaikka tilinpäätös on 292 miljoonaa euroa ylijäämäinen, kysyi SKP:n ja
Alkuperäinen kirjoittaja: On olemassa vaara, että EU:n politiikkaa muuttuu eurovaalien tuloksena entistä oikeistolaisemmaksi, mikä taas uhkaa edelleen oikeistolaistaa jäsenmai
Alkuperäinen kirjoittaja: Lauantaina 6.kesäkuuta järjestettiin Luulajassa mittava tapahtuma Nato-sotaharjoituksia vastaan. Tapahtumassa oli mielenosoituskulkue ja seminaari.