Toukokuun lopullajulkistettiin Jussi Förbomin uusi suomalaista turvapaikkapolitiikkaa ruotiva kirja Väki, valta ja virasto – Maahanmuuttovirasto ja suomalainen turvapaikkapolitiikka. Kirjassa Förbom pyrkii selvittämään sitä, minkälainen asema ja rooli Maahanmuuttovirastolla eli Migrillä on siinä kokonaisuudessa, missä turvapaikkapoliittista agendaa rakennetaan.

Förbomin mukaan kirja piti kirjoittaa, koska kyseessä on hyvin suurta tonttia hallinnoiva keskusvirasto, joka jo pelkästään oman kokonsa ja asemansa vuoksi tulee herkästi kuulluksi valtionhallinnossa ja politiikassa. Virasto soveltaa käytännössä niitä lakeja ja säännöksiä, joita hallitus sisäministeriön valmistelemana esittää ja jotka eduskunta säätää.

Migriä kuullaan lainvalmistelun jokaisessa vaiheessa ja sen näkemyksiä pidetään arvossa. Sen vaikuttamiskeinot eivät kuitenkaan aina kestä päivänvaloa.

– On vahvoja väitteitä siitä, että Migrin korkea johto on myös hyvin proaktiivisesti pyrkinyt vaikuttamaan oman näkemyksensä esille saamiseen poliittisessa päätöksenteossa jopa näiden normaalien tai asianmukaisten kanavien ohi, Förbom sanoi.

Migri on Förbomin mukaan vetänyt johdonmukaisesti hyvin omintakeista linjaa, joka usein on ollut tiukempi kuin mitä itse lakiesitykseen on kirjattu, vaikka virasto on ollut edustettuna lakiesitystä valmistelleessa työryhmässä.

Sisäministeriön hallitusneuvos Annikki Vanamo-Alhon mukaan lainvalmistelussa ei kuitenkaan ole moitittavaa, vaan se tapahtuu normaalilla tavalla eikä kukaan toimijoista pysty prosessissa sanelemaan. Vanamo-Alhon mukaan Suomen turvapaikkapolitiikka on ”esimerkiksi kelpaavaa”.

Lainsäädännön eroosio

Förbomin mukaan on selviä merkkejä siitä, että kun Migri tulkitsee tiettyä lakipykälää usein hyvin tiukasti, niin myöhemmin lakia muutettaessa voi muutoksen suunta herkästi löytyä siitä näkemyksestä, joka viraston käytännön myötä on muodostunut.

– Lakia on siis muutettu vastaamaan paremmin Migrin tekemää käytännön tulkintaa aiemmasta lakipykälästä, Förbom tarkensi. – Ja kun tätä tapahtuu riittävän monta kertaa, käy lopulta mahdottomaksi säätää lakipykälää, joka ei noudattelisi sitä tiukkaa ylätason tulkintaa alkuperäisestä laista.

Näkemys siitä, millaista ulkomaalaiseen kohdistuvaa lainsäädännöllistä kontrollia, hallintaa ja määrittelyä voidaan tehdä, hilautuu näin tiettyyn suuntaan. Förbom kutsuu tätä kirjassaan eroosioksi.

– Vuorenrinteeseen tulee mahdottomaksi istuttaa tietynlaista kasvillisuutta, kun siitä on ihmisen toiminnan seurauksena tietynlainen maakerros kokonaan huuhtoutunut pois, hän vertasi.

– Tätä tapahtuu lainsäädännössä ja tämä lopulta muotoilee näkemystämme siitä, minkälainen turvapaikkapolitiikka on kestävää ja millaista sen pitää olla.

Lapsesta tullut turvallisuusuhka

Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Taina Martiskainen on huomannut, kuinka kymmenen vuotta sitten vaikuttamistyössä oli paljon hempompi nostaa esille lapsen asemaa ja oikeuksia.

– Nykyään lapsi kuitenkin nähdään maahantulon välineenä ja ylipäätään muuttoliike käsitetään pelkästään turvallisuusuhaksi vailla sen kummempia perusteluja, Martiskainen sanoi.

– Kriisialueilta lähtevistä, yksin suojaa hakevista lapsista, on tullut valtioille turvallisuusuhka.

Martiskainen muistutti, että lapsen oikeuksien pitäisi olla määrääviä, vaikka usein puhutaankin vain huomioon ottamisesta.

Moni turvapaikkapolitiikkaa kiristävä lakimuutos on tehty niin sanotun ankkurilapsi-ilmiön estämiseksi – ”maahanmuuton väline” on Förbomin mukaan vain salonkikelpoisempi termi. Perheenyhdistämishakemusten jättö on tehty todella vaikeaksi, eikä myönteisiä päätöksiä juuri tehdä. Viime vuonna vain yksi lapsi sai perheensä Suomeen.

Puheet ”ankkurilapsista” ja siitä, kuinka vanhemmat lapsen avulla pääsevät helpomman elämän perässä Suomeen, ovat asenteellisia ja harhaanjohtavia. Kaikki yksin Suomeen tulleet lapset ovat kriisialueilta, joilta lähteminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Hyvin epätodennäköistä myös on, että lapsensa turvaan lähettävällä perheellä olisi juuri mitään tietoa Suomessa odottavasta helposta elämästä – vanhempia ajaa vain halu saada edes joku lapsista turvaan.