YK:lta vesitetty ja puolueellinen päätöslauselma

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 2 / 16.1.2009

YK:n turvallisuusneuvosto (TN) reagoi vihdoin viime viikon lopulla Israelin hyökkäykseen Gazassa hyväksymällä päätöslauselman 1860. Neljätoista jäsenvaltiota äänesti puolesta ja USA kieltäytyi äänestämästä.

Päätöslauselmassa vaaditaan Gazaan välitöntä ja kestävää tulitaukoa sekä Israelin joukkojen vetäytymistä alueelta. Lisäksi vaaditaan humanitaarisen avun estotonta pääsyä Gazaan, Gazan rajojen avaamista ja kaiken siviileihin kohdistuvan väkivallan tuomitsemista.

Israel kuitenkin hylkäsi heti päätöslauselman ja jopa kiihdytti hyökkäyksiään Gazaan. Hamas piti päätöslauselmaa palestiinalaisten etujen vastaisena. Hamasia ei otettu mukaan diplomaattiseen prosessiin, eikä päätöslauselma ole laillisesti sitova eikä sisällä aikarajoja. Palestiinalaishallinnon Mahmud Abbas sen sijaan suhtautui päätöslauselmaan myönteisesti.

Muutamia huomioita päätöslauselmasta:

1) TN:n pari viikkoa kestänyt hiljaisuus ja erityisesti sen pysyvien jäsenten kieltäytyminen painostamasta Israelia lopettamaan aggressionsa Gazan siviiliväestöä vastaan vahvistaa arviota, että TN itse asiassa myötäilee Israelin sotapolitiikkaa. Länsivallat ja ”maltilliset” arabihallinnot torjuivat aikaisemman, Libyan kierrättämän päätöslauselmaluonnoksen, jossa vaadittiin välitöntä tulitaukoa ja Gazan saarron lopettamista. On muistettava, että TN odotti 32 päivää ennen kuin se lopulta hyväksyi päätöslauselman 1701 sen johdosta, että Israel hyökkäsi kesällä 2006 laittomasti Libanoniin.

2) Ei ole epäilystäkään, että USA, eurooppalaisvaltiot ja ”maltilliset” arabihallinnot viivyttivät päätöslauselman hyväksymistä antaakseen Israelille niin paljon kuin mahdollista aikaa saavuttaa Palestiinan vastarintaliikkeen tuhoamista koskevat tavoitteensa.

3) Näyttää selvältä, että maailmanlaajuisesti ja erityisesti arabi- ja muslimimaissa nousseet joukkomittaiset solidaarisuusmielenosoitukset gazalaisten puolesta näyttelivät ratkaisevaa roolia TN:n pakottamisessa väliintuloon. Eurooppalaiset valtiot ja ehkä myös USA ymmärsivät, että nyt arabimaailmassa ei ole vaakalaudalla vain Gazan kohtalo vaan Egyptin kaltaisten ”maltillisten” arabihallintojen selviytyminen. Nämä laajasti laittomina pidetyt komennot kohtaavat omien kansalaistensa ennennäkemättömän suuttumuksen. Länsivaltojen on pakko heittää suojateilleen luu, jotta ne voivat esiintyä palestiinalaisten suojelijoina ja jotenkin lievittää ihmisten suuttumusta.

4) Päätöslauselma ei mainitse Hamasia ja mukautuu näin Israelin vaatimukseen, että Hamasia ei tunnusteta epäsuorasti minään enempänä kuin ”terroristijärjestönä”.

5) Päätöslauselma ei mainitse kansainvälisiä humanitaarisia lakeja, saati että tuomitsisi niiden rikkomisen. Ja se näyttää hyväksyvän Israelin version tapahtumista johdannossa ja toiminnallisissa lauseissaan. Se esimerkiksi antaa selvästi ymmärtää, että syynä tähän sotaan ja ”seuranneisiin raskaisiin siviilitappioihin” on ”kieltäytyminen jatkamasta rauhallista ajanjaksoa”. Toisin sanoen, Israelia ja USA:ta myötäillen palestiinalaisia syytetään heihin itseensä kohdistuvista kuolemista ja tuhosta. Asiakirja käyttää hyväkseen perätöntä tietoa, että Hamas rikkoi tulitauon, vaikka on selvästi osoitettu, että Israel rikkoi sen.

6) Päätöslauselma jatkaa suuntausta, jota Amnesty Internationalin ja Human Rights Watchin kaltaiset ihmisoikeusryhmät suosivat, eli rinnastaa miehitettyjen ja miehittäjien, sotarikosten uhrien ja toimeenpanijoiden selvästi epäsuhteessa olevat kärsimykset toisiinsa. Päätöslauselma esimerkiksi tähdentää, että ”palestiinalaisia ja israelilaisia siviiliväestöjä täytyy suojella”, ikään kuin palestiinalaiset siviilit ja israelilaiset siviilit olisivat jotenkin rinnastettavan uhan alaisina tämän sodan aikana.

7) Päätöslauselma lausuu, että se ”tuomitsee kaiken siviilejä vastaan kohdistuvan väkivallan ja vihollisuudet ja kaikki terroriteot”. Tässäkin teksti tukee epäsuorasti Israelin itse julistamaa oikeutta ”itsepuolustukseen” ja sen ”väkivallan ja vihollisuuksien” käyttöä paitsi tapauksissa, joiden voidaan osoittaa erityisesti kohdistuvan siviilejä vastaan. Joka kerta kun Israel iskee siviilikotiin, YK:n kouluun tai sairaalaan, se joko väittää että joku ”terroristi” piileskeli siellä tai että se oli valitettava ”erehdys”. On vaikea ymmärtää mitä päätöslauselma Israelin toiminnasta puheen ollen tuomitsee.

Toisaalta selvyyttä ei puutu päätöslauselman yleisestä lausunnosta, jossa tuomitaan ”kaikki terroriteot”. Koska päätöslauselmaluonnosta tukenut YK arvioi Hamasin olevan ”terroristijärjestö”, tämä merkitsee, että päätöslauselma tuomitsee minkä tahansa vastarintatoimen, jonka Hamas tekee israelilaisia kohteita vastaan.

8) Lopuksi, päätöslauselman todellinen ydin Israelista puheen ollen on kappale, jossa päätöslauselma ”kehottaa jäsenvaltioita voimistamaan ponnistuksia järjestelyjen ja takeiden aikaansaamiseksi Gazassa kestävän tulitauon ja rauhan ylläpitämiseksi, muun muassa aseiden ja ammusten salakuljetuksen estämiseksi ja pysyvien rajanylityspisteiden uudelleen avaamiseksi vuoden 2005 sopimuksen pohjalla”. Tässä suhteessa asiakirja tervehtii myönteisesti Egyptin aloitetta ja käynnissä olevia alueellisia ja kansainvälisiä pyrkimyksiä.”

Yksi pääsyy, miksi Israel ainakin toistaiseksi hylkäsi päätöslauselman, näyttää olevan se, ettei tekstissä ilmaista täsmällisesti, kuinka ”laiton aseiden salakuljetus” Palestiinan vastarintaliikkeelle voidaan lopettaa. Israel ymmärtää hyvin, että sellaista onttoa lausumaa voitaisiin pitää tappiona sen pyrkimyksille tukkia Palestiinan vastarintaliikkeen täydennyskanavat. Samanlainen kehotus asesaartoon Hizbollahia vastaan vuoden 2006 sodan jälkeen ei estänyt Libanonin vastarintaliikettä aseistautumasta uudelleen. Täsmällinen viittaus ”Egyptin aloitteeseen” on taas isku palestiinalaisten toiveille, että tasapuolisempi välityshanke – esimerkiksi Turkin tai Qatarin johtama – voitaisiin kehittää.

ERKKI SUSI