Työnantajat ovat lähteneet syksyn TES-neuvotteluissa siitä, että työntekijöiden tärkein tehtävä on tehdä töitä yritykselle mahdollisimman halvalla. Työntekijöiden hiostaminen ja työajan pitkälle viedyt joustot ovat kasvattaneet stressin ja työuupumuksen kestämättömiin mittoihin.
Artikkeli
27.08.2020
Työssäkäyvien köyhien määrä kasvaa maassamme vuosi vuodelta. Yleisin syy tehdä osa-aikatyötä on kokoaikatyön puute.
Artikkeli
27.02.2020
Suurimman osan yhteiskunnan näkymättömästä työstä tekevät naiset. Se työ pitää sisällään erilaisia kotitöitä ja hoivatyötä, eli kaikkea sellaista josta ei makseta palkkaa eikä kerry eläkettä.