”Olemme kritiikittömästi rakastuneet ideaan lyhyemmästä työajasta”, sanoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA:n tutkimusjohtaja Antti Kauhanen. ETLA:n kesäkolumni tuo laiturinnokkiin kriittisen näkökulman nelipäiväisestä työviikosta. "Akateemisista raporteista ei voida tehdä mitään päätelmiä nelipäiväisen työviikon vaikutuksista työntekijöihin tai organisaatioihin", Kauhanen väittää ja viittaa lyhyempää työaikaa ajavien tahojen puutteellisiin tutkimusasetelmiin. Kauhan vaatii lyhyemmästä työajasta vaikuttavuustutkimusta.
Imperialismia vastaa nousussa uusi järjestäytynyt vastarintaliike
”Pakotteet eivät ole kansainvälisen oikeuden välineitä. Ne ovat sodan aseita – poliittisia työkaluja, joilla rappeutuneet imperiumit pyrkivät tukahduttamaan ne kansat, jotka uskaltavat kulkea omia polkujaan”, sanoo Socorro Gomes.
Caracasin rauhankonferenssissa brasilialainen rauhanveteraani Socorro Gomes sai lämpimät ja voimakkaat suosionosoitukset. Hänen mukaansa sosialististen maiden eristäminen, talouspakotteet, Yhdysvaltojen sotilaallinen läsnäolo ja poliittinen painostus eivät ole satunnaisia tapahtumia, vaan osa järjestelmällistä suunnitelmaa, jolla pyritään ylläpitämään maailmanlaajuisia valtasuhteita.
Gomes korostaa, että imperialistisia toimia vastaan on nousemassa järjestäytynyt ja edistyksellinen vastarintaliike. Tämä liike vahvistuu erityisesti Latinalaisessa Amerikassa ja globaalissa etelässä. Alueilla pyritään rakentamaan moninapaista ja tasapainoisempaa kansainvälistä järjestelmää. Työtä tehdään BRICS-maiden yhteistyöllä, alueellisella kehitysrahoituksella ja rahataloudellisen itsenäisyyden vahvistamisella.
Socorron mukaan sanktioiden varjolla estetään lääkintäapua, syyllistetään kokonaisia kansoja ja syvennetään sosiaalista tuskaa. ”Lännen demokratiakaan ei voi väittää sanktioita miksikään oikeusjärjestelmäksi – se on nälkäpolitiikka”, sanoo Gomes ja korostaa, että jokainen tällainen pakote on hyökkäys työntekijöitä, naisia, lapsia ja sairaita vastaan.
”Sanotaan, että BRICS rikkoo maailmanjärjestystä – mutta se, mitä BRICS tekee, on rakentaa vaihtoehtoa sorron logiikalle. Me emme alistu. Me järjestäydymme.”
Vuonna 2025 BRICS-ryhmään kuuluvat täysjäseninä Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina, Etelä-Afrikka, Egypti, Etiopia, Iran, Yhdistyneet arabiemiraatit ja Indonesia. BRICS on alun perin kehittyvien talouksien liittouma, jonka tarkoituksena on edistää jäsenmaidensa välistä yhteistyötä kaupassa, rahoituksessa, teknologiassa ja kestävän kehityksen alueilla, eikä se ole vapaakauppa-alue.
Lisäksi vuoden 2025 alussa ryhmään liitettiin useita uusia jäsenmaita, mutta ne ovat statukseltaan jäsenmaiden tukemia liitännäisvaltiota (esim. Kuuba, Bolivia, Kazakstan, Malesia ja muita). BRICS kattaa nykyään yli puolet maailman väestöstä ja merkittävän osan maailman taloudesta, ja se on tärkeä foorumi etelän maiden yhteistyölle globaalissa moninapaisessa maailmassa.
Venezuelalla on nykyisin tunnustettu rooli BRICS:n potentiaalisena jäsenenä ja poliittisena toimijana, mutta se ei vielä ole virallinen täysjäsen. Sen jäsenyys riippuu tulevista neuvotteluista ja jäsenmaiden yhteisymmärryksestä.
Sotilaallinen läsnäolo ja uuskolonialismi
Yhdysvaltojen sotilaallinen läsnäolo Latinalaisessa Amerikassa ei lähtökohtaisestikaan liity alueen turvallisuuden vahvistamiseen. Yhdysvaltojen haluaa valtaa ja hallita luonnonvaroja. Socorro Gomesin mukaan kyseessä on maailmanlaajuinen toimintamalli, jossa Yhdysvallat käyttää strategisesti tärkeitä alueita – kuten Kolumbian sotilastukikohtia ja Guantánamon tukikohtaa – räikeästi vain ja ainoastaan omien etujensa ajamiseen.
Vesivarat, litium, luonnon monimuotoisuus ja kulttuuriperintö nähdään kansainvälisessä valtapolitiikassa hyödykkeinä, joita ei ajatella kansojen yhteisenä omaisuutena, vaan hallittavina ja tarvittaessa anastettavina resursseina. Donald Trump on päivittänyt vanhan yhdysvaltalaisen valtapolitiikan vaatimalla itselleen Grönlantia ja Panamaa.
"Yhdysvaltojen neljäs laivasto sekä tukikohdat Kolumbiassa ja Hondurasissa ovat osa uutta siirtomaahallinnan muotoa, jossa puhe rauhasta peittää alleen resurssien haltuunoton, digitaalisen sodankäynnin ja kansojen itsemääräämisoikeuden tukahduttamisen. Kybersota, harhaanjohtavat tietokampanjat ja taloudellinen painostus muodostavat väkivaltakoneiston, jonka tarkoituksena on estää oikeudenmukaisemmat ja vaihtoehtoiset kehityspolut."
Rauha syntyy järjestäytymisestä
Caracasin puheessa Gomes korosti, että rauhan puolustaminen on tänään erottamattomasti ja välttämättömästi sidoksissa anti-imperialistiseen taisteluun.
Gomesin mukaan rauha ei ole pysähtynyt tila, vaan jatkuva poliittinen prosessi. ”Rauha merkitsee aktiivista vastarintaa fasismia, suurvaltojen ylivaltaa ja väkivallan rakenteita vastaan.”
Gomes korostaa, että niin sanottujen BRICS-maiden, 12 Etelä-Amerikan valtion liiton (Unasur) ja muiden globaalin etelän yhteistyöjärjestelmien tulisi vahvistua, jotta alueiden välinen kaupankäynti, kehitys ja itsenäinen päätösvalta eivät enää olisi länsimaiden taloudellisen ja poliittisen kontrollin alla.
Rauhanliikkeen tulevaisuus rakentuu kyvystä yhdistää vastarinta väkivaltaa vastaan taisteluun ihmiskunnan puolesta. Caracasin kansainvälinen rauhankonferenssi ei tarjonnut pelkkää analyysiä, vaan vahvan poliittisen julistuksen: rauha vaatii antifasistista yhtenäisyyttä, kansojen itsemääräämisoikeuden puolustamista ja imperialismin rakenteiden horjuttamista. Globaalin solidaarisuuden viesti kuului selkeästi Latinalaisesta Amerikasta maailmalle ja tänään erityisesti Palestiinalle.
Kirjoittajan artikkelit
Tiedonantaja saa riveihinsä uuden kirjoittajan Venezuelasta. Kauri Suárez, työväenluokasta ponnistava vallankumouksellinen ja maantieteen opiskelija, alkaa syksyllä kirjoittaa Tiedonantajaan taustoittavia juttuja maasta, jossa sosialismia rakennetaan globaalin pääoman painetta ja imperialismin hyökkäyksiä vastaan. Suárezin tekstit tarjoavat harvinaisen näkökulman vallan, luokan ja teknologian risteyksiin – suoraan keskeltä kamppailua. Mitä voimme oppia maasta, jossa työväenluokka ei ole vain hallittava joukko vaan aktiivinen historian tekijä?
Miksi työväen pitäisi kantaa vastuu luontokadosta, kun suuryritykset tekevät voittoa ekokatastrofin kustannuksella? Suomessa kehitetään laskureita, joilla mitataan yksilön luontojalanjälkeä, mutta järjestelmällisesti vaietaan pääoman vastuusta ympäristön tuhoutumisessa. Samalla poliittinen sensuuri ja keskiluokkaistuva media kaventavat kriittisen journalismin tilaa, kun työväenluokan ääni pyritään sulkemaan marginaaliin. Kapitalistisen kriisijärjestelmän rajat tulevat vastaan luonnossa, mediassa ja ihmisoikeuksissa – ja juuri siksi tarvitaan luokkatietoista, pyyteetöntä joukkovoimaa ja toisenlaista tiedonantamista - Tiedonantajaa - nyt enemmän kuin koskaan.
- ‹ edellinen
- 3 / 10
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri + Politiikka
Voiko taide olla vapauttavaa, jos sen rahoitus perustuu sortoon? Elokuvien jakeluyhtiö Mubi on joutunut kansainvälisen taiteilijayhteisön hampaisiin saatuaan 100 miljoonan dollarin sijoituksen Sequoia Capitalilta — pääomasijoittajalta, joka rahoittaa Israelin sotateknologiaa ja hyötyy Gazan kansanmurhasta. Taiteen kentällä käydään nyt luokkataistelua: voiko kulttuuri todella palvella työväenluokkaa ja sorrettuja, jos sen taustalla vaikuttavat globaalin pääoman intressit? Mubin tapaus paljastaa, kuinka kulttuurituotanto kytkeytyy yhä tiukemmin kansainväliseen rahoituslogiikkaan, jossa taide uhkaa muuttua pelkäksi pääoman kulissiksi. Kysymys kuuluu: kenen ääni saa kuulua, ja kenen kustannuksella?
Miksi etuoikeutettu, keskiluokkainen nuori kykeni sanomaan ääneen sen, mitä moni työväenluokkainen ei enää uskalla? Politiikan tutkija Angelina Giannopoulou väittää Transform! Europen julkaisussa, että Greta Thunbergin radikaali ilmastoaktivismi ei ollut vain huuto ilmastokriisin edessä, vaan suora haaste pääoman valta-asemalle ja yhteiskunnalliselle välinpitämättömyydelle. Kun nuoret kieltäytyvät neutraaliudesta ja yhdistävät kamppailunsa kolonialismin, rasismin ja sosiaalisen eriarvoisuuden vastaiseksi liikkeeksi. Paljastivatko nuoret myös vasemmiston kyvyttömyyden tunnistaa omaa luokkasokeuttaan.
Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttely tuo Ateneumiin taiteen, joka ei maistu myyntitiskiltä vaan kysyy, kenellä on oikeus kauneuteen. Paljastaako syksyn näyttely taiteen ja vallan jännitteet: kuinka sesessionistit rikkoivat aikansa taiderakenteita ja loivat visuaalisen kielen vapaudelle. Naisryhmät, muotoilijat ja taiteilijat toimivat esineiden ja teosten kautta poliittisina toimijoina.