Luonto-Liitto on tyrmistynyt Valtiovarainministeriön suunnitelmista leikata nuorisotyöhön suunnattuja varoja. Suomen ainoa lasten ja nuorten oma valtakunnallinen luonto- ja ympäristöjärjestö on osa Suomen luonnonsuojeluliittoa ja edustaa yhteensä 8000 jäsentä.
Ay-liike protestoi Sipilän toimia
PAMilainen keskolaisten ammattiosasto on julkaissut internet-sivuillaan tiedotteen, jonka mukaan he valmistautuvat poliittiseen lakkoon, mikäli sananvapautta ja lehdistön vapautta yritetään rajoittaa.
Ammattiosaston varapuheenjohtaja Joonas Tuomivaara katsoo, että Suomen Kuvalehden julkistamat tiedot pääministeri Sipilän toimista YLEn toimitusta kohtaan muistuttavat kovasti diktatuureista tuttua tapaa, jossa media valjastetaan toimimaan päättäjien äänenkannattajina.
– Neuvostoliitto tai Berlusconin Italia tästä kieltämättä tulee mieleen, Tuomivaara toteaa.
Ammattiosasto ei kerro tiedotteessaan, koska mahdollinen lakko alkaisi. Se kuitenkin kertoo valmistautuvansa siihen.
– Tiedotamme asiasta henkilöstöämme ja pidämme huolta, että työntekijät ymmärtäisivät, kuinka vakava asia lehdistövapauden rajaaminen on, jotta he sitten H-hetkellä ovat valmiita, mikäli lakkoon päätetään ryhtyä, Tuomivaara päättää.
Kauppalehden tietojen mukaan myös muutamat Metalliliiton ja Suomen elintarviketyöläisten liiton (SEL) jäsenet ovat olleet Tuomivaaraan yhteydessä asian tiimoilta.
Kirjoittajan artikkelit
Posti ilmoitti siirtävänsä päiväpostin jakelun sanomalehdenjakelun yhteyteen neljällä paikkakunnalla Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että Posti siirtää yhä enemmän työtä halvemman työehtosopimuksen piiriin. PAUn liittovaltuusto pitää erittäin ongelmallisena tilannetta, jossa postialalla samaa työtä tehdään eri palkalla ja eri työehdoilla.
Työttömien Keskusjärjestö torjuu työttömiin kohdistuvat leikkaukset ja kiristysehdotukset. Maan hallituksen tulee syksyn budjettiriihessä parantaa työttömyysturvaa ja työllisyyspalveluita työttömyysturvan leikkausten sijaan, jotta Suomi saadaan terveelle nousu-uralle.
- ‹ edellinen
- 23 / 329
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”
Chilestä Suomeen muuttaneen kirjailijan ja metsäteollisuuden parissa vuosikymmeniä toimineen Luis Astorgan kirja Ikuisesti Suomi: Chileläisen pakolaisen muistelmat julkaistiin tilaisuudessa, joka muistutti enemmän yhteisöllistä heräämistä kuin kirjallista muodollisuutta.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.