Rita Dahlin Suuri kaivospeli on matkaopas siihen, miten eräs Suomen historian suurimmista ympäristötuhoista tapahtui ja miksi kukaan ei tehnyt mitään.
Enontekiöllä kaivosilmoituksen kuulutus nähtävillä suljettujen ovien takana
Enontekiön kunnassa Akkerman Finland Oy:n kaivoslain mukainen TUKES:n varausilmoitus jäi koronakriisin takia nähtäväksi suljetun kunnantalon ilmoitustaululle. Asia herättää oikeutettua närää varausalueella ja sen lähellä asuvien keskuudessa.
Varausilmoitus on annettu tiedoksi ja sen olisi tullut olla nähtävillä Enontekiön kunnan ilmoitustaululla.
Akkerman Finland Oy:n Enontekiön Hietakeron alueella sijaitsevalla, yli 245 neliökilometrin varausalueella on yhtiön tietojen mukaan ainakin kuparia, nikkeliä, kultaa, kromia sekä lukuisia platinaryhmään kuuluvia metallimalmeja. Yhtiö on hakenut varauslupaa Hietakeron alueelle ja asia on TUKES:n toimesta päätetty 16. huhtikuuta.
Varausilmoitus on annettu tiedoksi ja sen olisi tullut olla nähtävillä Enontekiön kunnan ilmoitustaululla. Päätöksen nähtävillepanossa on kuitenkin tapahtunut virhe. Enontekiön kunnan kirjaamosta vahvistettiin, että kunnan sulkiessa ovensa maaliskuussa, ei tehty päätöksiä, joilla olisi ohjeistettu kuulutusten nähtävilläoloa.
Normaalisti kunnantalon ollessa suljettuna kesälomien takia heinäkuussa kuulutukset on laitettu nähtäville kunnantalon oveen. Nyt näin ei ole menetelty ja kirjallinen kuulutus on ollut lukkojen takana kunnan ilmoitustaululla, josta sitä ei ole voinut nähdä. Vaikka kuulutus on julkaistu myös kunnan nettisivujen ilmoituksissa, on kiistatonta, ettei se ole ollut nähtävillä siten kuin kuulutusten osalta on säädetty.
Tiedonantajan näkemien kuvien ja videoiden perusteella on olemassa varteenotettava epäilys siitä, että kuulutus ei ole ollut asianmukaisesti nähtävillä edes suljetun kunnantalon sisällä olevalla ilmoitustaululla. Viimeisenä mahdollisena nähtävilläolopäivänä ennen kello 16.15. kuvatuissa kuvissa kunnan ilmoitustaululla ei näkynyt yhtäkään ilmoitusta.
Asia on herättänyt vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Enontekiöläinen Minna Näkkäläjärvi kommentoi asiaa Facebook -päivityksessään 18.5. ja kertoi Käsivarren paliskunnan jäsenenä ja äitinä Akkerman Finlandille, ettei se ole tervetullut alueelle.
– Omasta ja perheeni puolesta voin sanoa, että ette ole tervetulleita tekemään kaivauksia poronhoitoalueellemme. Poronhoitoalueemme ei ole suotta Natura 2000 alueella tai mukana soidensuojeluohjelmassa. Alueemme on merkitty erämaa-alueeksi ja siellä saamelaiskulttuuriin kuuluva poronhoito on pääelinkeinona, totesi Näkkäläjärvi.
– Koeporaukset ovat jo tarpeeksi aiheuttaneet haittaa aikaisimpina vuosina, joten teitä emme halua laidunolosuhteitamme enempää häiritsemään. Minulla on haaveena, että vielä monen sukupolven ajan saavat lapset ja nuoret tuntea tuiskuja ja tuulia tuntureillamme ja ihailla kirkkaita vesistöjämme poroja hoitaen ja niistä jopa jonkunlaisen elinkeinon saaden. Joten ymmärrätte kait siellä Akkerman Finlandissa, että se äidin haave ei toteudu, mikäli te tuhoatte tunturit ja pilaatte vedet. Käsivarsi on alueena suuri, mutta ei tarpeeksi suuri meille kummallekin. Poro on elämämme ja ilman sitä ei ole meitäkään, Näkkäläjärvi kiteytti.
Tiedonantaja ei tavoittanut Enontekiön kunnanjohtajaa tai hallintojohtajaa kommentoimaan toimenpiteitä, joihin kunta mahdollisesti olisi halukas ryhtymään korjatakseen tämän menettelytavassa tapahtuneen virheen.
Akkerman Finland on varausilmoituksessaan kertonut, että se aikoo ensimmäisenä varausvuonna koota Geologian tutkimuskeskuksen arkistossa olevat tiedot ja integroida ne GIS-pohjaisiksi kartoiksi ja leikkauksiksi. Lisäksi sen suunnitelmissa on tutkia Geologian tutkimuskeskuksen arkistossa olevia kairasydämiä. Toisena varausvuonna varaajan suunnitemissa on suorittaa alueella maastotutkimuksia raportoidun maastoaineiston tarkastamiseksi sekä yhdistää siihen aiemmin vähemälle huomiolle jääneet omat havainnot. Varaaja aikoo hakea malminetsintälupaa ennen varausajan päättymistä.
Juttua muokattu 19.5. klo 15.10: Lisätty tieto Tiedonantajan näkemistä kuvista ja videosta kunnantalolta.
Kirjoittajan artikkelit
Samat oikeudet on SKP:n ja Viron yhtyneen vasemmiston kampanja, joka sai alkunsa tammikuussa 2014. Kampanjan tarkoituksena on paratnaa virolaisten siirtotyöläisten asemaa Suomessa.
- ‹ edellinen
- 17 / 19
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.