Suhdannebarometrin mukaan työnantajayritysten kasvuun riittää luottoa.
ERTO: solidaarisuutta työttömille!
Yli 17000 jäsenen toimihenkilöliitto ERTO on mukana 2. helmikuuta mielenosoituksessa. Asiasta päätti liiton hallitus perjantaina.
Aktiivimallissa on päätetty käyttää raippaa. Osallistuminen mielenilmaukseen on solidaarisuuden osoitus työttömille ja mielenilmaus kohdistuu Suomen hallituksen toimintaan.
ERTO toivoo mahdollisimman laajaa osallistumista mielenilmaukseen.
80 % jäsenistöstä naisia
ERTOn jäsenet työskentelevät mm. logistiikka-alalla, markkinointiviestinnässä, digimedian parissa, sosiaali- ja terveysalalla, taloushallinnossa, tietotekniikan palvelualalla, optisella alalla, järjestöissä, liikunnan, kulttuurin ja vapaa-ajan ammateissa sekä muilla erityisaloilla. Jäseniä on 17 000 ja heistä 80 % on naisia.
Kirjoittajan artikkelit
Kepan blogi kertoo tuoreesta Financial Secrecy Index -listauksesta, jossa Suomi putosi maailman avoimimman maan pallilta kauas keskikastiin.
Keskuspuistoryhmä iloitsee Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisusta: tuhansien helsinkiläisten huoli ja kampanjointi on saatu arvoiseensa lopputulokseen, toteaa ryhmän aktiivi Maija Hakanen (vas.).
- ‹ edellinen
- 47 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Lapin asukkaiden valitukset tiestön kunnosta ja terveyspalveluiden puutteesta kaikuivat ennen kuuroille korville, mutta tämä näyttää muuttuneen Naton myötä. Muuttuneet asenteet näkyvät nyt politiikassa, mutta auttaako se asukkaita arjessaan?
527 valtuutettua ja varavaltuutettua ei ole ilmoittanut vaalirahoitustaan määräajassa. VTV uhkaa poliitikkoja nyt 7000 euron sakolla. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ilmiö on toistuva ja huolestuttava. Kyse ei ole pelkästä unohtamisesta vaan vallan piilottamisesta. Demokratia tarvitsee läpinäkyvyyttä – ei hiljaisuutta.
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.