Gaza-hyökkäyksen tavoitteet

31.12.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 48 / 31.12.2008

Sen jälkeen, kun Israelin ilmavoimat oli viime sunnuntaina suorittanut ensimmäisen Gazan pommituksen tappaen yli 200 ja haavoittaen lähes tuhatta palestiinalaista, Israelin pääministeri Ehud Olmert piti lehdistökonferenssin ja julisti: "Se voi viedä aikaa, ja jokaisen meistä täytyy olla kärsivällinen niin että voimme suorittaa tehtävän loppuun."


Mikä mahtaa olla Israelin tehtävä Suur-Israelin tavoittelun ja palestiinalaisalueiden jatkuvan rosvouksen ohella? Olmertin puheiden ja muun todistusaineiston perusteella voidaan päätellä, että tehtävä sisältää neljä tavoitetta:


Ensimmäinen tavoite on Hamasin tuhoaminen. Se on täysin epärealistinen tavoite. Hamas on vahva poliittinen liike, jolla on laaja ruohonjuuritason kannatus, eikä se todennäköisesti tule antautumaan Israelin vaatimusten ja sotavoiman edessä. Israelin yritykset Hamasin tuhoamiseen sotilaallisella voimalla ovat aina ennenkin päättyneet järjestön vahvistumiseen.


Toinen tavoite liittyy Israelin lähestyviin parlamenttivaaleihin. Yhdeltä osaltaan hyökkäyksellä Gazaan haluttiin auttaa Kadima-puoluetta ja työväenpuoluetta lyömään vaaleissa Likud-puolue ja sen johtaja Benjamin Netanjahu, jotka johtavat nyt mielipidetiedusteluissa. Ei ole sattuma, että Netanjahun kaksi pääkilpailijaa ulkoministeri Tzipi Livni ja puolustusministeri Ehud Barak ovat olleet näyttävästi esillä ja saaneet osoittaa sotaisaa kovuuttaan. Sotahullu Netanjahun voittamiseksi sotarumpujen paukuttelu on välttämätöntä.


Kolmas tavoite koskee Israelin armeijaa. Sen jälkeen kun Israelin armeija koki ankaran nöyryytyksen Libanonissa kesällä 2006, se on etsinyt tilaisuuksia globaalin maineensa palauttamiseen. Viime keväänä se käytti Syyriaa laboratorionaan ja nyt se on päättänyt keskittyä Gazaan. Ensimmäinen tuhoisa pommitus Gazan 50 kohteeseen kesti vain 3,40 minuuttia. Se oli yksi tapa näyttää, että täältä pesee sittenkin.


Neljäs tavoite liittynee palestiinalaishallinnon kuvioihin. Hamas ja Fatah eivät ole vielä päässeet sopimukseen siitä, miten edetään, kun Mahmud Abbas lopettaa virkakautensa palestiinalaishallinnon presidenttinä 9.1.2009. Yksi Gaza-hyökkäyksen tuloksista todennäköisesti on, että USA:n ja Israelin suosikki Abbas jää vielä joksikin aikaa valtaan. Lasketaan, että Hamas ei pysty mobilisoimaan kannattajiaan pakottaakseen Abbasin eroamaan.


Israelin tavoitteiden listalta puuttuu pyrkimys lopettaa Qassam-rakettien ja kranaattien ampuminen Israelin alueelle. Kuitenkin hallitus on esittänyt tämän tavoitteen Gaza-operaation ensisijaisena tavoitteena. Tässä asiassa hallitus johtaa aktiivisesti suurta yleisöä harhaan, sillä Israel olisi voinut panna pisteen ammuskelulle jo kauan sitten. Hamasin kanssa solmitun kuuden kuukauden tulitauon aikana oli suhteellisen hiljaista. Hiljaisuus rikkoutui useimmiten reaktiona Israelin väkivaltaan, kuten taistelijoiden laittomiin teloituksiin ja Gazan saarron kiristystoimiin. Tulitauon jatkamisen sijasta Israelin hallitus päättikin valita väkivallan strategian.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli