Gazan palestiinalaiset mursivat saarron

01.02.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 5/2008

Varhain tammikuun 23. päivän aamulla yli 20 000 Israelin saartaman Gazan palestiinalaista virtasi Egyptin alueelle sen jälkeen, kun Hamasin taistelijat ja Kansan vastarintakomitea PRC räjäyttivät Gazan ja Egyptin väliseen rajamuuriin aukkoja Rajafissa. Varhaiseen iltapäivään mennessä yli 60 000 Gazan asukasta oli egyptiläisten viranomaisten laskelmien mukaan ylittänyt rajan. YK esitti jopa luvun 350 000.




Kollektiivinen rangaistus: vaihe 1



Gazan kaista on ollut täydellisesti saarrettuna lokakuun 28. päivästä lähtien, jolloin Israel alkoi toteuttaa "vaihetta 1" suunnitelmassaan rangaista kollektiivisesti kaistan asukkaita vastauksena sille, että Hamas otti alueen hallintaansa. Kesäkuussa 2007 Hamasin taistelijat kukistivat ja karkottivat Fatahiin yhteydessä olevat ja USA:n tukemat palestiinalaishallinnon turvallisuuspalvelun joukot kahden ryhmän kuukausia kestäneen verisen taistelun jälkeen.


Vastavetona Fatah-johtaja ja palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas julisti hätätilan ja syrjäytti demokraattisissa vaaleissa valitun Hamas-johtoisen palestiinalaishallinnon. Israel julisti alueen "vihollisalueeksi". Syyskuun 19. päivänä pääministeri Ehud Olmertin johtama Israelin hallitus aloitti laajamittaiset polttoaine- ja sähkökatkot alueelle pyrkien näin syventämään Hamasin eristämistä.


Lokakuun 28. päivänä Israel määräsi toimittavaksi Gazaan 15–20 prosenttia vähemmän polttoainetta kuin Gazan asukkaat tarvitsivat. Israel myös esti polttoaineen toimitukset meritse, ilmateitse ja Egyptistä. Tämän tuloksena ajoneuvoissa ja generattoreissa käytettävän bensiinin määrässä tapahtui 40 prosentin vähennys.


Vuonna 2006 Israelin ilmavoimat suorittivat pommitusretkiä, jotka tuhosivat Gazan perusinfrastruktuurin, muun muassa sen ainoan voimalan. Huolimatta korjausyrityksistä se toimi ennen saartoa vain 43 prosentin kapasiteetilla. Israel oli myös toistuvasti sulkenut Gazan sisääntuloväylät ja estänyt näin tavaroiden kuljetukset.




Vaihe 2



Tammikuun 6. päivänä Israel aloitti "vaiheen 2" ja toimeenpani 35–40 prosentin lisävähennyksen polttoainetoimituksissa Gazan kaistalle. Tämä johti päivittäin yli 12 tunnin sähkökatkoksiin. Tammikuun 20. päivänä Gazan voimala jouduttiin sulkemaan sen polttoainevaraston ehtyessä.


Voimalan pääjohtajan mukaan yli 800 000 gazalaista jäi ilman sähköä. Voimalan sulkeminen vaikutti myös vedenjakeluun ja jäteveden puhdistukseen.


Gazan vesilaitos ilmoitti, että jos polttoaineen toimituksia ei jatketa kolmen päivän kuluessa kaikki jäteveden käsittelylaitokset ja 130 vesikaivoa lakkaavat toimimasta Oxfam International -järjestön 21. tammikuuta antaman lausunnon mukaan vähemmän kuin 37 vesipumppua toimii Gazassa ja 600 000 asukasta (40 prosenttia väestöstä) on nyt ilman juomakelpoista vettä.


Ozfamin johtaja Barbara Stocking sanoi, että järjestöllä oli "massiivinen" huoli yleisestä terveydestä ja että "Israelin täytyy välittömästi sallia polttoaineen kuljetukset Gazaan siviilien lisäkärsimysten välttämiseksi. Vedensaannin katkaiseminen siviileiltä on sekä moraalitonta että laitonta."




Israel esti sairaiden hoitoon pääsyn



Israelin saarto on myös estänyt välttämätöntä ja kiireellistä hoitoa tarvitsevia palestiinalaisia lähtemästä kaistalta. Yli 72 ihmistä on kuollut Gazan rajoilla, koska Israelin salainen poliisi Shin Pet on evännyt heiltä kolme viime kuukauden aikana pääsyn Egyptiin, Jordaniaan, Israeliin ja/tai Länsirannalle....



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli