Palvelualojen ammattiliitto päätti 18. syyskuuta laajasta ylityökiellosta ja muista työtaistelutoimenpiteistä vastaiskuna Sipilän hallituksen toimille heikentää irtisanomissuojaa.
Hallitus monottaa köyhiä kunnolla
Keskiviikkona eduskunnan talousarvioesityksessä hallituspuolueet äänestivät nurin esityksen ruoka-apua jakavien yhdistyksien tuesta.
Vuosina 2016 ja 2017 eduskunta osoitti miljoona euroa vähävaraisia auttaville järjestöille, jotka järjestävät ruoka-apua. Käytännössä tuet jakoi sosiaali- ja terveysministeriö, joka osoitti varat valtakunnallisille toimijoille. Ne puolestaan jakoivat tukea yli sadalle järjestölle, jotta ruokaa olisi jaettavissa vähävaraisille niin sanotuissa leipäjonoissa.
Nyt tämä tuki lopetettiin kokoomuksen, keskustan ja sinisten toimesta.
Kirjoittajan artikkelit
Tampereella järjestetään tänään mielenosoitus rasismia ja natsismia vastaan sekä nostetaan punaista korttia rasismille illan musiikkitapahtumassa. Mielenosoitus kokoontuu on klo 15:00 Jugendtorilla.
Sipilän hallitus jatkaa sotaisaa politiikkaansa. Rauhanjärjestöt ovat pettyneitä rauhantyön valtionapujen määrään hallituksen talousarvioesityksessä ensi vuodelle.
- ‹ edellinen
- 33 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Miten pitkälle pääoma on valmis menemään, kun säästöjä haetaan sairailta, köyhiltä ja opiskelijoilta – niiltä, joilla ei ole enää mitään, mistä ottaa? Orpo-Purran hallituksen kaavailema sosiaaliturvan heikennys paljastuu toimenpidekokonaisuudeksi, joka ei lisää työllisyyttä, vaan vahvistaa valtion roolia kurinpitokoneistona: työkyvyttömiä ja osatyökykyisiä pakotetaan simuloimaan työmarkkinakelpoisuutta leikkausten uhalla.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.