Unkarilaiset ovat saaneet tarpeekseen Victor Orbánin politiikasta. Aivan uudella tavalla järjestäytyneet mielenosoitukset keräävät nyt mukaansa jatkuvasti suurempia joukkoja. Etenkin nuorten tukema liike radikalisoituu vauhdilla.
Keywords:
Helsingin keskustatunneli hylättiin
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta on hylännyt pormestari Jan Vapaavuoren ja kokoomuksen esittämän keskustatunnelin. Äänin 8 – 5 syntynyt päätös tarkoittaa, että esitystä ei enää viedä eteenpäin.
Vielä keväällä vain pari valtuustoryhmää ilmoitti vastustavansa keskustatunnelia – ja nekin sanoivat kantansa riippuvan vielä siitä, millainen kokonaisuus keskustan tunnelia ja kävelyalueita koskevasta esityksestä muodostuu. Kansalaistoiminta ja asian saama laaja julkisuus pakottivat valtuustoryhmät ottamaan selvästi kantaa jo tässä vaiheessa, kun lautakunnalle esitettiin tunnelisuunnitelman tekemistä.
Vapaavuori ”suorastaan raivostui” (HS 2.10.) tunnelihankkeen hylkäämisestä.
Keskustatunnelin hylkäämiseen vaikutti sen kova hinta (alustavasti 1,4 miljardia, todennäköisesti vielä enemmän) ja tunnelin hyötyjen osoittautuminen olemattomiksi. Kyse olisi ollut jätti-investoinnista hiilidioksidipäästöjä lisäävään henkilöautoliikenteeseen tilanteessa, jossa kaupunki on luvannut vähentää päästöjä.
Vapaavuori ”suorastaan raivostui” (HS 2.10.) tunnelihankkeen hylkäämisestä. Hän oli ottanut sen suunnittelun suoraan omaan alaisuuteensa ja valmistellut hanketta yhdessä eräiden rakennus-, kiinteistö- ja kauppaliikkeiden kanssa. Hän oli laskenut sen etenevän, koska lautakunnassa istuvat demarit Eveliina Heinäluoma ja Jape Lovén olivat kannattaneet tunnelin suunnittelua ja vihreiden Osmo Soininvaara liputti blogeissaan tunnelin ja kävelykeskustan ”kompromissin” puolesta.
Demareiden ja vihreiden valtuustoryhmien asettuminen tunnelia vastaan oli samalla kolaus Vapaavuoren pormestarivaltaiselle päätöksenteolle.
Kommunistit olivat mukana Kenkää keskustatunnelille -liikkeessä kaatamassa tunnelia kahdeksan vuotta sitten ja kevällä käynnistämässä uudelleen kansalaistoimintaa. Toista kymmentä järjestöä otti kantaa tunnelia vastaan ja vaatii sen sijaan panostamista joukkoliikenteen kehittämiseen, kävelykeskustan laajentamiseen, pyöräilyyn ja raskaan liikenteen siirtämiseen keskustasta entistä enemmän Vuosaaren satamaan.
Kirjoittajan artikkelit
Yritysten saamat verohelpotukset on siirretty työntekijöiden maksettaviksi samaan aikaan kun yritykset käyttävät porsaanreikiä välttyäkseen kokonaan verotukselta, avasi Shana East Yhdysvaltojen ja maailman tilannetta Bilbao-foorumissa.
Nyt on mahdollisuus hankkia lahjaksi tai itselle korkeatasoista taidetta – ja samalla tukea Tiedonantajaa. Tarjolla on muun muassa Aimo Kanervan, Tapio Tapiovaaran ja Sven Grönvallin maalauksia.
- ‹ edellinen
- 31 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
527 valtuutettua ja varavaltuutettua ei ole ilmoittanut vaalirahoitustaan määräajassa. VTV uhkaa poliitikkoja nyt 7000 euron sakolla. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ilmiö on toistuva ja huolestuttava. Kyse ei ole pelkästä unohtamisesta vaan vallan piilottamisesta. Demokratia tarvitsee läpinäkyvyyttä – ei hiljaisuutta.
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.
Suojaosan poisto työttömyysturvasta on ajanut monet osa-aikatyötä tehneet työttömyyteen. YTK:n kysely paljastaa, kuinka kapitalismin rakenteet ohjaavat työväenluokan valintoja. Työn vastaanottaminen ei ole enää kannattavaa, ellei se ole kokoaikaista – ja sitä ei aina ole tarjolla. Tämä on kertomus vallasta, vaihtoehdoista ja yhteiskuntaluokkien ristiriidasta.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.