Ainoa mahdollinen ratkaisu tähän konfliktiin Palestiinan ja Israelin välillä on se, että kansainvälinen yhteisö takaa Israelin panevan täytäntöön erilaiset päätöslauselmat miehitettyjä alueita koskien, toteaa Euroopan parlamentin jäsen Manu Pineda Espanjan kommunistisesta puolueesta.
Hiilidioksidin talteenottoteknologioista vain vähän apua
EASAC:in uusi raportti tukee näyttöä siitä, että hiilidioksidin talteenottoteknologioilla ei kyetä poistamaan hiilidioksidia ilmakehästä YK:n kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n mallinnusten mukaisesti.
Raportissa Negative emission technologies: What role in meeting Paris Agreement targets? tutkijat ympäri Eurooppaa ovat arvioineet negatiivisten päästöjen tuottamiseksi tarkoitetun teknologian kehitystä. Raportin mukaan vaikeudet Pariisin sopimuksen hiilipäästötavoitteiden saavuttamisessa ovat kääntäneet huomion negatiivisiin päästöihin. Näkyvissä olevilla keinoilla ei kuitenkaan päästä gigatonniluokan negatiivisiin päästöihin IPCC:n mallinnuksissa oletetulla aikajänteellä.
– EU:n energiatalouden kehittämisen ei tule perustua skenaarioihin, joiden mukaan Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet voidaan saavuttaa hiilidioksidin talteenottoteknologioilla, Euroopan tiedeakatemiat toteavat.
Painetta hiilipäästöjen vähentämiseksi lisättävä.
EASAC suosittelee raportissaan, että painetta hiilipäästöjen vähentämiseksi on lisättävä. Suurten hiilidioksidipäästöjen poistamista ilmakehästä ei tule sälyttää teknologisen kehityksen varaan. EU:n on sitouduttava päästövähennyksiin Pariisin sopimuksen maakohtaisesti räätälöityjen vastuiden mukaisesti. EASAC:in raportissa tähdennetään erityisesti, että:
- Sopijaosapuolten on keskityttävä Pariisin sopimuksen viisivuotistavoitteiden mukaiseen nopeaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen.
- Lupaavimmat negatiivisten päästöjen teknologiat liittyvät maaperän ja metsien hiilinielujen kasvattamiseen. Tällä hetkellä ihmiskunnan haasteena on metsien vähenemisen ja maaperän huonontumisen pysäyttäminen.
- Hiilidioksidin talteenotto- ja varastointiteknologiaan on panostettava ja alan liiketoimintamalleja on kehitettävä myös Euroopassa.
Kirjoittajan artikkelit
SKP:n pääsihteeri toteaa Sauli Niinistön puhuneen epätotuuksia väittäessään opiskelijoille näiden joutuvan valtionvelan maksumiehiksi ja toisaalta että sosiaaliturvan, terveyspalveluiden tai toimeentulon varmistaminen olisi Kokoomuksen velkojan oton takana.
Tiistaina 26.9. julkistettiin Rosebud Sivullisen lavalla toimittaja Tero Heinäsen kirja ”Oi niitä aikoja! Unohtumattomien venäläis- ja neuvostolaulujen tarina”. Se on ensimmäinen laaja suomenkielinen esittely Venäjän ja Neuvostoliiton populaarista musiikista.
- ‹ edellinen
- 12 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Tšekin hallitus valmistelee lakimuutosta, joka mahdollistaisi kommunistisen liikkeen kriminalisoinnin – ja samalla vaarantaisi työväenluokan sananvapauden, järjestäytymisoikeuden ja poliittisen toimijuuden koko Euroopassa. Onko demokratia enää muuta kuin eliitin hallitsema äänestysteatteri, jos vaihtoehtoisen yhteiskuntajärjestelmän puolustaminen voidaan tuomita rikoksena? Kapitalismin kriisissä vellova valtakoneisto reagoi opposition nousuun rajoittamalla vapautta, ja hyökkäyksen kärki kohdistuu niihin, jotka eivät suostu markkinoiden maailmaan – kommunisteihin, järjestäytyneeseen työväkeen ja kansanliikkeisiin.
Italialainen USB-ammattiliitto on ilmoittanut, ettei se aio palvella Cosco Pisces -konttialusta, jos käy ilmi, että se kuljettaa sotamateriaalia Israelin toimintaan. Genovan ja Ligurian satamissa kytee konflikti, jossa työväenluokan edustajat asettuvat pääoman globaalia logistiikkaa ja Israelin sotapolitiikkaa vastaan. Toimenpiteet perustuvat luokka-solidaarisuuteen ja kansainväliseen rauhanliikkeeseen, jotka vastustavat aseiden kuljettamista Euroopan satamien kautta sotatoimialueille.
Venezuela valmistautuu kunnallisvaaleihin 27.7. Nämä ovat jo kolmannen vaalit vuoden sisällä. Petaren kaupunginosa, miljoonien työväenluokan asuinpaikka, elää vaalien arkea konkreettisesti: vesikatkot, julkisen liikenteen haasteet ja paikallinen stigma eivät ole vain infrastruktuurikysymyksiä, vaan kertovat siitä, miten ihmiset kokevat oman arkensa ja tarpeen muutokselle. Haastattelen kolmea nuorta naista. He puhuvat rauhallisesti elämästään ja tulevasta äänioikeudestaan — ei vastakkainasettelun vaan arkisen osallistumisen kautta. Tämä on juttu siitä, kuinka politiikka syntyy, vaikka puistoissa viisaiden nuorten naisten keskustelussa - ei pelkästään vaalihuoneistoissa — ja kuinka optimismi asuu nuoruudessa, joka uskaltaa nähdä tulevaisuuden omana tilanaan.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.