Johannes Paavali II ja taistelu seuraajasta
Katolinen kirkko ja paavinistuin on kautta historian edustanut mitä synkintä taantumusta. Monessa suhteessa tänään haudattava paavi Johannes Paavali II jatkoi tätä perintöä.
Johannes Paavalin 26 vuoden takaista valintaa paaviksi ja sen jälkeistä toimintaa käytettiin häikäilemättä Yhdysvaltain presidenttien, jo Jimmy Carterin ja hänen puolalaisen neuvonantajansa Zbigniew Brzezinskin mutta varsinkin Ronald Reaganin, sosialistisia maita vastaan käynnistämän horjutustoiminnan välineenä.
Erityinen merkitys paavilla oli oman kotimaansa Puolan luutuneen ja puolustuskyvyttömäksi käyneen järjestelmän kaatamisessa yhdessä CIA:n ja Vatikaanin ohjaaman ja rahoittaman Solidaarisuus-liikkeen kanssa. Puolan kansa on sen jälkeen joutunut kallisti maksamaan villin kapitalismin, uusliberalistisen politiikan ja joukkotyöttömyyden vitsauksista. Ei ihme, että yli puolet puolalaisista katsoo mielipidekyselyjen mukaan eläneensä "kommunismin" aikana paremmin kuin nykyisin.
Vuonna 1992 Mihail Gorbatshov ylisti paavin roolia reaalisosialismin tuhoamisessa – kenties paavin roolia liioitellen ja omaa rooliaan vähätellen: "Kaikki mikä tapahtui näinä vuosina itäisessä Euroopassa, olisi ollut mahdotonta ilman tämän paavin mukanaoloa."
Vaikka Johannes Paavali verhosi toimintansa Itä-Euroopan suhteen "vapauteen" ja "itsenäisyyteen", hänen taantumuksellinen suuntautumisensa paljastui avoimesti Etelä-Amerikassa. Siellä hän tuki hallitsevia eliittejä ja sotilasdiktatuureja, vastusti ns. vapauden teologian edustajia ja katolilaisten osallistumista edistykselliseen toimintaan, juonitteli muun muassa Nicaraguan sandinistihallitusta vastaan ja nimitti oikeistodiktatuureja tukevia teologeja korkeisiin virkoihin.
Kirkkopolitiikassaan ja uskonnollis-moraalisissa katsomuksissaan Johannes Paavali oli niin ikään taantumuksellinen. Hän käänsi katolista kirkkoa taaksepäin 1960-luvulla hyväksytyistä uudistuksista ja tuki käännettä konservatiivisella henkilöstöpolitiikalla. Hän ei tuominnut vain aborttia, vaan kaikenlaisen syntyvyyden säännöstelyn, jopa kondomin käytön. Tämä linja on johtanut tuhoisiin seurauksiin paisuvan aids-epidemian muodossa. Paavilla oli kirjaimellisesti verta käsissään.
Mutta kuva Johannes Paavali II:sta ei ole kokonaan synkkä. Hän oli ristiriitainen hahmo. Toisaalta hän pyrki edistämään eri uskontojen keskinäistä kanssakäymistä. Hän pyysi holokaustiin viitaten anteeksi kristittyjen juutalaisia vastaan tekemiä syntejä. Hän vastusti vakaasti kumpaakin Persianlahden sotaa ja puolusti rauhaa. Hän vieraili Kuubassa. Hän piti kiinteää yhteyttä palestiinalaisten johtajaan Jasser Arafatiin. Hän vastusti kuolemantuomiota. Ja hän arvosteli kapitalismin epäkohtia ja uusliberalismia.
Ehkä näistä syistä seuraavan paavin valinta kiinnostaa kovasti myös USA:ta hallitsevia uuskonservatiiveja. Sitkeiden huhujen mukaan uuskonservatiivit toimivat täyttä päätä kulissien takana varmistaakseen, että seuraava paavi suhtautuisi heidän globaalin herruuden suunnitelmiinsa taipuisammin kuin Johannes Paavali II, yhtä taipuisasti kuin Pius XII suhtautui natseihin ja fasisteihin.
USA:n uuskonservatiivien lempiehdokkaina on mainittu Wienin arkkipiispa, kardinaali Christoph Schoenborn ja nigerialainen kardinaali Francis Arinze. Uuskonservatiivien, USA:n evankeelisen oikeiston ja Israelin likud-hallituksen kannalta painajaisvalinnaksi puolestaan on mainittu puolanjuutalaista syntyperää oleva ranskalainen kardinaali Jean-Marie Lustiger, hiljattain eläkkeelle jäänyt Pariisin arkkipiispa ja Johannes Paavali II:n läheinen uskottu. Häntä pidetään sodanvastaisena, uskonnollisilta katsomuksiltaan vapaamielisenä ja monissa yhteiskunnallisissa asioissa jopa radikaalina.
Pian nähdään, kehen valinta osuu.