Kaventuuko vai kaatuuko WTO

23.12.2005 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 47/2005.

Maailman kauppajärjestö WTO:n ministerikokous Hong Kongissa epäonnistui erityisesti suuryhtiöiden näkökulmasta. Pienempien ja köyhempien kehitysmaiden ihmiset kieltäytyivät yhteistyöstä epäoikeudenmukaisen järjestelmän kanssa.


Dohassa 2001 ei koskaan olisi pitänyt aloittaa uutta neuvottelukierrosta. Siellä piti vain tehdä muutamia pakollisia tarkistuksia ongelmallisimpiin, 1986 aloitetulla epädemokraattisella Uruguayn kierroksella laadittuihin sopimuksiin.


Kuten yleensä, voimakkaat maat halusivat ajaa suuryhtiöiden etuja ja jättää tekemättä välttämättömiä uudistuksia järjestelmiin, jotka ylläpitävät monikansallisten yhtiöiden monopoliasemaa muun muassa maataloudessa. Tämän lisäksi suurvallat toivat listalle uusia aloitteita, jotka vääristivät ennestään palvelukaupan vapauttamisesta käytäviä GATS-neuvotteluja. Kehitysmaille tämä kaikki markkinoitiin "Dohan kehityskierroksena".




Aid for Trade



Hong Kongin neuvotteluiden alla mainostettu kehityspaketti, Aid for Trade, on suunnitelma, jolla WTO, Maailmanpankki ja valuuttarahasto IMF lukitsevat kolmannen maailman maat velkavankeuteen rakentaakseen niihin "kaupankäyntiin liittyvää infrastruktuuria" – satamia ja moottoriteitä, jotka aiheuttavat laajoja ympäristötuhoja. Aid for Trade -tukipaketti koostuu todellisuudessa Maailmanpankin ja IMF:n antamista lainoista, jotka yhdessä WTO:n ehtojen kanssa pakottavat kehitysmaat kaupan vapauttamiseen.


Nyt aiemmin marginalisoidut, poissuljetut pelaajat ovat oppineet sanomaan ei WTO-pelille ja kieltäytyvät maatalouden, palveluiden ja muun tuotannon vapauttamisesta kansainväliselle kilpailulle.


Hong Kongin kokouksen julkilausumien luonnoksissa luovuttiin Dohassa annetuista sitoumuksista. Kolmannen maailman etujen näkökulmasta Hong Kongin neuvottelut merkitsevät taka-askelta Dohaan verrattuna. Monikansallisten suuryhtiöiden ja rikkaiden maiden kannalta Hong Kong kiihdyttää WTO:n toimivallan laajentumista.




Kaventua vai kaatua



Kansalaisjärjestöt vaativat, että WTO:n hallitsema alue kaventuu nykyisestä. Ne haluavat, että maatalous, immateriaalioikeudet ynnä muu pidetään WTO:n ulkopuolella. Maailmankaupan vapauttamisesta kärsivät kansat ovat sitä mieltä, että yhtiövallan on jätettävä elämisen resurssimme rauhaan.


Voimat, jotka synnyttivät WTO:n, eivät anna sopimuksen kaatua helpolla. Heille ainoa mahdollisuus on demokratian vähentäminen ja yhä tiukempi ote maittemme taloudesta. Mutta me vaadimme WTO:n mandaatin kaventamista ja kansanvallan lisäämistä kansainvälisessä kaupassa.


WTO:n maataloussopimukset ovat johtaneet tuhansien maanviljelijöiden itsemurhiin muun muassa Intiassa. WTO ei tapa vain viljelijöitä vaan myös demokratian.


Maailmankauppajärjestö on väärä paikka päättää siitä, mitä viljelijät saavat kasvattaa tai ihmiset syödä. Nämä asiat on paras jättää paikalliseen, alueelliseen ja kansalliseen demokraattiseen päätösvaltaan. Siksi WTO:n on lopetettava puuttuminen meidän ruokaamme ja maatalousjärjestelmiimme.


Kansanvalta ja kehitysmaat voittivat Seattlessa 1999 ja Cancúnissa 2003. WTO:n moraalisen ja poliittisen epäonnistumisen täytyy tuottaa paikallisia, kansallisia ja myös kansainvälisiä vaihtoehtoja.


Hong Kongin jälkeen matkaamme joko kohti demokratiaa tai diktatuuria. Se, kumpi tie toteutuu, riippuu kyvystämme rakentaa vaihtoehtoisia, demokraattisempia ja tasa-arvoisempia talouden malleja WTO:n sijaan.



VANDANA SHIVA



Kirjoittaja on intialainen tutkija ja kansalaisaktivisti. Artikkelin lyhentäminen, väliotsikointi ja käännös Marko Korvela.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli