Kehitysmaiden edut eivät näy EU:n kauppapolitiikassa
Euroopan unioni on perustamissopimuksessaan sitoutunut harjoittamaan kehitysyhteistyöpolitiikkaa, jolla edistetään erityisesti heikoimmassa asemassa olevien kehitysmaiden kestävää ja taloudellista kehitystä, asteittaista yhdentymistä maailmantalouteen sekä köyhyyden torjuntaa. Unioni ilmoittaa olevansa kehitysmaiden tärkein yhteistyökumppani, koska se jäsenvaltioineen antaa yli puolet kaikesta virallisesta kansainvälisestä avusta. Lisäksi EU on kehitysmaiden suurin kauppakumppani sekä tärkein ulkoimainen sijoittaja.
Käytännössä asia ei välttämättä ole näin ruusuinen. Turkulainen VTM Susanna Nieminen onkin tuoreessa opinnäytetyössään tutkinut, miten kehitysmaiden taloudellisia etuja todella huomioidaan ja mikä on eri instituutioiden rooli unionin päätöksenteossa. Tutkimus kohdistui siis varsinaisen kehitysyhteistyöpolitiikan ulkopuolelle sijoittuviin, lähinnä kauppapoliittisiin hankkeisiin.
Sitoumukset eivät toteudu
Nieminen tutki neljää päätöksentekoprosessia, joiden lopputulemilla - direktiiveillä ja asetuksilla - voi olla vaikutuksia kehitysmaissa valmistettujen tuotteiden tuontiin unionin alueelle. Tällaiset säädökset voivat koskea esimerkiksi tuotteissa käytettyjä väriaineita tai elintarvikehygieniaa. Esimerkiksi torjunta-ainejäämien hyväksytty enimmäismäärä saattaa merkitä kehitysmaiden tuottajille uudenlaisten tuotantomenetelmien opettelua.
Euroopan unionin päätöksentekoprosessiin vaikuttavat asiaa valmistelevat elimet (esimerkiksi ulkosuhteiden tai kauppapolitiikan pääosasto), eri instituutiot (parlamentti, komissio, neuvosto) sekä niiden sisällä käytettävät, asiasta riippuen vaihtelevat päätössäännöt.
Yleishavaintona Susanna Nieminen huomasi, että EU:n sitoumukset kehitysmaiden huomioon ottamisesta eivät sen hajanaisessa päätöksenteossa toteudu hyvin. Eri elimissä on myös huomattavia eroja. Parlamentissa kehitysmaiden näkökulma tuli paremmin huomioon kuin komission esityksissä, joissa kehitysmaiden näkökulma ei yhdessäkään tapauksessa noussut esille.
– Niissä tapauksissa, joissa kehitysmaiden taloudelliset edut huomioitiin päätösprosessin aikana, parlamentti oli liikkeellepaneva voima. Erityisen merkittävässä asemassa oli päätöksiä valmisteleva valiokunta, toteaa Nieminen.
Suuri ja hankala EU
Tutkittujen tapausten perusteella EU ei uusia kauppasäädöksiä laatiessaan juurikaan huomioi kehitysmaiden asemaa tai näkökulmaa, vaikka perustamissopimuksessa näin luvataankin. On kyseenalaista, tukeeko EU:n harjoittama muu politiikka sen julkituomia kehitysyhteistyöpoliittisia tavoitteita.
Nieminen korostaa, miten neljän tutkimustapauksen pohjalta ei vielä voi tehdä yleistäviä johtopäätöksiä. Uusille tutkimuksille on siis tarvetta. Hankalaksi tilanteen tekee unionin poliittisen koneiston koko. Erilaisia päätöksentekoon vaikuttavia tahoja, instituutioita ja asiakirjoja on paljon.
– Tutkimus opetti kantapään kautta, että Euroopan unionia on vaikea tutkia johdonmukaisesti ja kattavasti, sanoo Nieminen.
MARKO KORVELA