Kolonialistinen perinne, sosialistinen tulevaisuus?

Hongkongin mielenosoitusten monimutkainen tausta valottuu People's Worldin toimittajan John Bachtellin syväluotaavassa artikkelissa.​

Suuret mielenosoitukset, jotka ovat pitäneet otteessaan Hongkongia viime kuukaudet, joissa on ollut väkivaltaisia yhteenottoja viranomaisten kanssa, lakkoja ja opiskelijoiden boikotteja, eivät näytä laantumisen merkkejä.

Protestit, mukaan lukien elokuun 16. ja 18. päivän mielenosoitukset joihin osallistui 1,7 miljoonaa ihmistä, saivat alkunsa luovutuslaista, jota Honkongin lakiasäätävä komitea esitti. Esitetty lakimuutos olisi sallinut Hongkongin viranomaisten pidättää ja luovuttaa ihmisiä, joita etsitään rikoksista epäiltyinä Taiwaniin, Macauhun tai manner-Kiinaan oikeudenkäyntiä varten.  

Lakialoite julkaistiin sen jälkeen, kun hongkongilainen mies murhasi tyttöystävänsä vieraillessaan Taiwanissa. Koska ei ollut olemassa luovutussopimusta näiden kahden paikan välillä, ei ollut mahdollista saattaa miestä oikeudessa vastuuseen rikoksestaan, sillä hän oli palannut pikaisesti Honkongiin ennen kiinnijäämistään. 

Lain vastustajat ovat olleet huolissaan siitä, että sitä voitaisiin käyttää Pekingin hallinnon toimesta poliittisten syytteiden nostamiseen hongkongilaisia toisinajattelijoita vastaan.

Syyskuun 4. päivänä Carrie Lam, Hongkongin hallintojohtaja ja ylimmän vallan haltija, veti mielenosoitusten takia lakialoitteen takaisin. Tämän toimen tehokkuus ei kuitenkaan ollut kovin suuri, koska mielenosoittajille oli siihen mennessä syntynyt muitakin vaatimuksia.

Kiinan viranomaiset epäilevät, että Yhdysvallat ja Britannian imperialistit hyödyntävät laajaa tyytymättömyyttä saadakseen aikaan ”värivallankumouksen” Hongkongissa erottaakseen sen Kiinasta. Päämääränä on Pekingin näkemyksen mukaan myös levittää levottomuuksia mannermaalle ja heikentää Kiinan sosialistista järjestelmää.

Kun ottaa huomioon Yhdysvaltojen junailemat hallitusten vaihdot ja tuen ”värivallankumouksille”, ei ole vaikea kuvitella tätä skenaariota. Ei kuitenkaan ole mahdollista, että Yhdysvaltain sekaantuminen selittäisi täysin mielenosoitusten koon, laajuuden ja sitkeyden.

Jos historia muovaa identiteettiä, niin Hongkongin identiteettiä on muovannut sen monimutkainen kahden vuosituhannen historia.

Syyt mielenosoituksiin ovat monimutkaisia ja niihin sisältyvät demokraattiset oikeudet, kansallinen identiteetti, Kiinan sosialistisen systeemin ja brittiläisen kolonialismin yhteentörmäys mukaan lukien peruslaki-systeemi ja rajoittamaton markkinatalous, sekä syvä tyytymättömyys, levottomuus ja suuttumus räjähdysmäisesti kasvavasta sosiaalisesta ja luokkien välisestä epätasa-arvosta.

Honkongilainen identiteetti

Jos historia muovaa identiteettiä, niin Hongkongin identiteettiä on muovannut sen monimutkainen kahden vuosituhannen historia.

Harvaan asuttu Hongkongin saari siirtyi osaksi Kiinaa Qin dynastian aikaan 220 EAA. Vuosia se palveli suolan, helmien ja yhä enenevässä määrin myös kansainvälisen kaupan keskuksena. Merenkulku ja kauppa alkoi Kiinan ja Euroopan kolonialististen valtojen välillä 1500-luvulla. Itä Intian Kauppakomppania aloitti toimintansa 1711. Lopulta kauppa kukoisti teen, posliinin ja silkin ympärillä.

Oopiumsodan jälkeen 1841 kukistetun Kiinan oli luovutettava Hongkong briteille osana Nanjingin rauhansopimusta. Kiinan oli luovutettava nykyisen Hongkongin alue brittien hallintaan 99 vuodeksi. 

Toisen maailmansodan aikana Hongkong joutui hetkeksi Japanin miehittämäksi. Kun Manner-Kiina siirtyi sosialismiin 1949, muuttui Hongkong merkittäväksi kaupan ja talouden keskukseksi, joka oli hyvin hyödyllinen taloudellisesti ja diplomaattisesti Kylmän sodan molemmille osapuolille.

Britannian oli luovutettava Hongkong takaisin Kiinan kansantasavallalle kun 99-vuotinen vuokrasopimus päättyi 1997. Britannia ja Kiina neuvottelivat siirtymästä  yhteisjulistuksella, jonka pohjalta Hongkong julistettiin ”erityishallintoalueeksi”. Osana 1984 solmittua sopimusta Kiina suostui pidentämään Hong-kongin puolittaista autonomiaa, mukaan lukien sen talouden ja kaupan alueet, sekä myös lainsäädännöllisen ja lakia toimeenpanevan vallan 50 vuodeksi aina vuoteen 2047 asti. Näin syntyi ”yksi maa, kaksi systeemiä” ristiriita, joka on tämänhetkisen kofliktin sydämessä. 

Vuodesta 1997 peruslaki on vallinnut Hongkongissa. Se linjaa asukkaiden oikeudet ja vapaudet, hallinnon rakenteen, vaalijärjestelmän ja omistusoikeudet. Monet peruslaki perusteet, mukaanlukien vapaiden vaalien puute, ovat siirtyneet brittiläiseltä kolonialaiselta järjestelmältä. 

Jotkut protestoijat vaativat eroa tai itsenäisyyttä Kiinasta. Ymmärrettävästi Kiinan kansan kongressi ei voi mitenkään hyväksyä tätä vaatimusta. Se olisi sama kuin antaa Manhattanin irtaantua Yhdysvalloista. 

Koettuaan kolonialistisen sorron, ei Kiina tule koskaan sallimaan irtaantumisia historiallisesta alueestaan. Se ei myöskään salli tämänhetkistä levottomuutta käytettävän Kiinan sosialistisen järjestelmän järkyttämiseen.

Hong Kongin väkivaltaisiksi yltyneissä nielenosoituksissa nähtiin myös iloisia kasvoja.

Hongkongin muuttuva asema

Monessa suhteessa Kiina ja Hongkong ovat edustaneet kahta hyvin erilaista polkua kehitykseen.

Yhteisjulistus heijasti Kiinan geopoliittisten voimien tasapainoa ja Kiinan kehittymisen tarpeita sellaisena kuin ne olivat puolivälissä 1980-lukua. Kiina Kiina aloitti avautumispolitiikkaansa ja sen taloudellisia reformeja, siinä massiivinen ulkomainen pääoma oli ensiarvoisen tärkeää. Hongkong oli väylä näille investoinneille ja sen merkitys vielä korostui Tiananmenin aukion tapahtumien myöstä 1989. Kiinan oli taattava vakaus sekä Hongkongille että ulkomaalaisille kapitalisteille takaamalla, että Hongkongin erityishallintoalue säilyisi elinvoimaisena kaupan ja talouden keskuksena, siltana joka yhdisti maan kapitalistisen maailman talouteen.

Monessa suhteessa Kiina ja Hongkong ovat edustaneet kahta hyvin erilaista polkua kehitykseen. Britit hallitsivat Hongkongia siirtokuntana 150 vuotta, jättäen pysyvän jäljen sen identiteettiin, elämäntapaan ja hallintoon.

Kaupan ja talouden keskuksena Hongkongista tuli maahanmuuttajien kaupunki. Kiinan 1949 tapahtuneen vallankumouksen jälkeen sinne saapui useita muuttoaaltoja, ja niin kävi uudelleen 1970 ja 1980 Kiinan tehdessä talousreformeja. Näiden mukana saapui myös paljon ihmisiä, jotka eivät tukeneet Kiinan sosialistista vallankumousta.

Britannia ja Yhdysvaltain imperialismi ovat myös vaikuttaneen Hongkongin identiteettiin. Vaikka Hongkongissa ei koskaan ole ollut täyttä demokratiaa ja yleistä äänioikeutta Brittien hallinnon alla, noiden ihanteiden lupaus kaikui kauniisti.

Se kasvu, jonka Hongkong koki 1980 ja 1990-luvuilla oli kiinteästi yhteydessä Kiinan talouden reformeihin ja ulkomaisen pääoman tarpeeseen. Mutta ajat ovat muuttuneet. 1997 Hong-kongin tuotannon osuus Kiinan BKT:stä oli 27 %. Tällä hetkellä se on 3 % ja laskee edelleen. Maailman suurimmat pankit ovat nyt kiinalaisia ja valtion omistamia.

Shenzehen ja muut suuret kiinalaiset kaupungit ovat ohittaneet Hongkongin talouden ja tuotantoteollisuuden keskuksina. Edelleen kuitenkin monet kiinalaiset yritykset ovat listautuneet nimenomaan Hongkongin pörssiin ja sitä kautta se on edelleen merkittävä, vaikkakin vähenevässä  määrin, ulkomaisen pääoman lähde.

Sosialistisen demokratian rakentamisen haasteet

Kiina kääntyi vallankumoukselliselle tielle 1949, rakentamaan sitä, mitä myöhemmin kutsuttaisiin sosialismiksi kiinalaisin erityispiirtein. Siitä lähtien kun Kiina aloitti talousreformit 40 vuotta sitten, se on käynyt läpi historiallisesti ennen näkemättömät taloudelliset, sosiaaliset ja poliittiset muutokset.

Syntyessään suoraan feodalismista Kiinan kansantasavalta ei perinyt kehittyneen porvariston demokratiaa, lehdistönvapautta tai sananvapautta. Moderni sosialistinen talous ja hallitnomalli, joka perustuu traditioihin ja historiaan, on täytynyt rakentaa käytännössä yhdessä yössä.

Yksi maa, kaksi systeemiä-malli on alusta asti suunniteltu sitä varten, että Hongkong lopulta integroidaan täysin Kiinaan 2047 mennessä. Monella tapaa tämä prosessi on myös täysin ennen näkemätön ihmiskunnan historiassa. Kun Manner-Kiinan hallinto lisää asteittain omaa valtaansa, ristiriitoja ja törmäyksiä syntyy vääjäämättä. Nyt on kulunut 22 vuotta siitä kun britit lähtivät Hongkongista. Olemme siis lähes puolivälissä suunniteltua 50 vuoden aikaa yhden maan ja kahden systeemin mallissa.

Mitä tulee luovutussopimukseen, niin useimmilla mailla on sellaisia lainsäädännössään. Hongkong ja Kiina ovat yksi maa, mutta Hongkongilla ei silti ole luovutussopimuksia Kiinan, Macaun tai Taiwanin kanssa. Luovutussopimuksen puuttuminen juontaa juurensa brittiläisen kolonialismista ja Kiinan erityksestä vuoden 1949 sosialistisen vallankumouksen jälkeen.

Ehdotettu luovutussopimus oli tarkkaan rajattu ja Hongkongin lainsäädännön mukainen. Kuitenkin Kiinan poliitisen opposition tukahduttaminen ja sensuuri lietsoivat epäluuloisuutta ja epävarmuutta hongkongilaisiin. Monet kokivat, että luovutussopimus antaisi mahdollisuuden luovuttaa kenet tahansa, myös poliittisen opposition edustajat Manner-Kiinaan. Esimerkiksi ne varakkaat kiinalaiset, jotka ovat tehneet talousrikoksia ja paenneet Hongkongiin välttyäkseen syytteiltä, ovat syystäkin huolissaan.

Syvät sosiaaliset ongelmat

Kun luovutussopimuslaki laukaisi mielenosoitusten aallon, ne puolestaan toivat päivänvaloon paljon syvemmällä olevia kysymyksiä. Samaan aikaan kun Kiinan BKT:n odotetaan kasvavan 6 prosentin vauhtia vuonna 2019, Hongkongin BKT:n ennustetaan nousevan vain 1 tai 2 prosenttia, mikä kärjistää ongelmia. 

Nämä taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat ovat seurausta brittiläisestä kolonialismista. Ne ovat luoneet sosiaalisia jännitteitä, jotka nyt ohjautuvat Manner-Kiinaa ja sen hallitusta vastaan.

Oxfamin mukaan Hongkong on kaikkein epätasa-arvoisin maailman kehittyneistä talouksista. Rikkain viidennes honkongilaisista kapitalisteista pääsee koko maailman 100 rikkaimman listalle.

Hongkong on toiseksi kallein kaupunki heti Lontoon jälkeen; 21 prosenttia hongkongilaisista elää alle köyhyysrajan ja 20 prosenttia on vaarassa ajautua köyhyyteen.

Kiinteistöpohattojen oligarkia ja yrityseliitti dominoivat talous- ja sosiaalista elämää kaupungissa. Korruptio, joka leimaa suhteita paikallishallinnon ja kiinteistömogulien välillä on johtanut Hongkongin pitkään jatkuneeseen asuntokriisiin. Asukkaat maksavat yhä enemmän asumisesta ja joutuvat siirtymään yhä pienempiin asuntoihin. Vierailijoille hongkongilaiset korostavat aina, kuvatakseen asutuksen äärimmäistä tiheyttä, että 70 prosenttia hongkongilaisista asuu 15 kerroksen yläpuolella.
Kiinteistöjen myynnistä saatavat tulot ovat Hongkongin hallituksen ensisijainen tulolähde. Kiinteistöjen arvot ovat siellä maailman korkeimpia. Vaikka palkkojen nousu onkin pysähtynyt, ovat kiinteistöjen hinnat kaksinkertaistuneet vuosien 2010 ja 2018 välillä ja nousseet 300 prosenttia vuodesta 2003. Hongkongin hallitus käyttää  kehittyneisiin maailman maihin verrattuna vähiten terveydenhuoltoon, koulutukseen, asumiseen ja muihin sosiaalisiin ohjelmiin.

Taloustieteilijä Andy Xie sanoo, että vallitsevan tilanteen takia ”on erittäin vaikea nähdä, miten  nuoret voivat tuntea toivoa. He tietävät, ettei heillä ole koskaan varaa asuntoon, joten he eivät voi perustaa perhettä. Kuinka he pääsevät eteenpäin elämässä? Epätoivo ja todella syvä onnettomuuden tunne ajavat tällä hetkellä tätä levottomuutta.” Xien mukaan” Hong Kong on ollut painekattila jo pitkään. ”

Joukkoliikenne seisoo Hongkongissa.

Nykyisten mielenosoitusten juuret

Tavallisten hongkongilaisten mielenosoituksilla antaman tuen laajuus ja vakavuus ei ole selvillä. Hong Kong on jaettu poliittisesti kilpailevien voimien kesken, mukaan lukien ne, jotka tukevat Kiinan keskushallintoa. Monet asukkaat, kuten pienyritysten omistajat sekä rahoitus- ja matkailuyritykset ovat kokeneet mielenosoittajien väkivallan ja julkisen tuhoamisen loukkaavaksi.

Vaikka nykyiset mielenosoitukset järjestettiin alun perin luovutuslakiehdotukseen liittyvien pelkojen ympärille, ne liittyvät myös aiempiin liikkeisiin, jotka vastustivat Kiinan keskushallinnon auktoriteettia, ja ne ovat aktivoituneet semiautonomian lopun lähestyessä. Protestin vaatimuslistalle on lisätty suorat vaalit, yleisestä äänioikeudesta ja taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta.

Hongkongin Occupy-tyyppinen liike (jota kutsutaan myös lokalisteiksi) kehittyi kymmenen vuotta sitten maailmanlaajuisen finanssikriisin aikana vastakohtana äärimmäiselle varallisuuden epätasa-arvoisuudelle, Hongkongin oligarkkien voimalle, nopealle kaupunkikehitykselle ja ympäristön tuhoamiselle. Monet sen aikaisista mielenosoituksista heijastivat vaatimusta kapitalismin hylkäämisestä.

Sosiaaliset liikkeet kehittyivät Hongkongissa sekä oikealla että vasemmalla, hyvin samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa vastauksena vuosien 2007–2008 finanssikriisiin. Näkyvämmäksi nouseelle oikeistolaiselle ja populistiselle liikkeelle on ominaista paikallishengen korostaminen, mantereelle suunnatut Kiinan vastaiset tunteet ja jopa nostalgia brittiläiseen kolonialismiin. Muut liikkeet, myös ne, jotka vaativat itsemääräämisoikeutta, vaativat kuitenkin myös työntekijöiden oikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa ja vähemmistöjen oikeuksia.

Se liike, joka tunnetaan nimellä Sateenvarjoliike (johtuen mielenosoittajien poliisin kyynelkaasulta suojaantumiseksi käyttämistä sateenvarjoista), alkoi vuonna 2014 Kiinan kansankongressin pysyvän komitean hyväksymän vaalilain vastustuksesta. Muutoksessa vaadittiin, että erillinen vaalikomitea hyväksyy kaksi tai kolme ehdokasta Hongkongin hallintojohtajaksi ennen kuin nämä esitelläänn äänestäjille sen sijaan että järjestettäisiin avoimet yleiset vaalit. Mielenosoitukset jatkuivat noin 80 päivää ja päättyivät, kun Hongkongin lainsäädäntöneuvosto hylkäsi vaaliuudistukset.

Apple Dailyn julkaisijaa miljardööri Jimmy Laita pidetään laajalti merkittävänä protestien rahoittajana, niin menneiden kuin nykyistenkin. Apple Daily toimi mielenosoitusten äänenä ja auttoi levittämään kiihkeää maahanmuuttajien vastaista vihaa, mukaan lukien mantereelta Hongkongiin saapuvien kiinalaisten siirtolaisten luonnehtimisen “heinäsirkkaparviksi”. Lailla on taloudellinen suhde Hongkongin halinnon järjestämisen kysymykseen: Hänen mediaimperiuminsa on menettänyt valtavat rahat mainoksista jouduttuaan boikotiin, jonka Peking on määrännyt hänelle  aiempien Kiinan vastaisten mielenosoitusten tukemisesta.

Sen jälkeen kun Sateenvarjoliike laantui, niin kutsutut pro-demokratia organisaatiot ja johtajat, mukaan lukien ne joita USA:n Kansallinen Demokratiarahasto (NED) tukee, joutuivat väistymään uusien nuoremman polven aktivistien liikkeiden tieltä. Jotkut näistä uusita ryhmistä kannattavat itsenäistymistä Kiinasta ja itsemääräämisoikeuden laajentamista. Joitakin näistä tukee myös NED.

Kiinteistöpohattojen oligarkia ja yrityseliitti dominoivat talous- ja sosiaalista elämää kaupungissa.

Tämän päivän mielenosoitukset ja tulevaisuus

Jotkut aiemmasta Sateenvarjoliikkeestä kehittyneet liikkeet johtavat nyt mielenosoituksia. Noin 80 organisaatiosta koostuva Hongkongin ihmisoikeusrintama aloitti mielenosoituksen 9. kesäkuuta vastauksena luovutuslakiin. Mutta mielenosoituksiin osallistuvat Hongkongin yhteiskunnan laajemmat segmentit, eikä niillä näytä olevan yhtä keskustaa.

Ne vaihtelevat itsenäisyyttä tai Manner-Kiinasta irtaantumista vaativista henkilöistä niihin, jotka vaativat sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tukevat Kiinan keskushallintoa, sekä väkivaltaisuuksia lietsoviin anarkisteihin. Joillakin on vahvat oikeisto-populistiset ja kansallismieliset pohjavireet, jotka hyödyntävät Hongkongin vahvistuvaa kansallista identiteettiä.

On syytä toistaa vielä kerran: hongkongilaiset eivät koskaan saavuttaneet täysimääräisiä demokraattisia oikeuksia, suoria vaaleja ja yleistä äänioikeutta Ison-Britannian siirtomaahallinnon vallan alla. 1990-luvun alussa, kun siirto Kiinaan lähestyi, britit toteuttivat myöhässä joitain Kiinan tukemia demokraattisia uudistuksia. Mutta vuonna 1994 Chris Patten, viimeinen siirtomaajohtaja, asetti yksipuolisesti ja kenenkään kanssa neuvottelematta uusia asetuksia, joilla Yhdistyneen kuningaskunnan vaikutusvalta yritettiin vahvistaa myös jatkossa.

Kiina reagoi luonnollisesti kielteisesti. Hongkongin siirryttyä takaisin Kiinaan vuonna 1997 Kiina hajotti viimeisen brittiläisessä kolonialismissa valitun lakiasäätävän neuvoston. Vuonna 1998 Hongkongissa järjestettiin uudet vaalit perustuslain nojalla.

On myönnettävä, että Hongkongin vaalit ovat nykyisellään rajoitetut. Äänestäjät valitsevat puolet lainsäädäntöneuvoston edustajista maantieteellisiin alueisiin perustuvien suorien vaalien kautta. Toinen puoli valitaan yhdistysten kautta hyväksyttyjen ehdokkaiden luetteloista, pääasiassa liikemiehistä ja ammattilaisista. Vaalivaliokunta puolestaan valitsee hallintojohtajan.

Vaikka vaaleihin osallistuu lukuisia puolueita, eivät ne silti ole suorat vaalit. Siltä osin peruslain tarkoitus jää edelleen täyttymättä. 

Viime kädessä ”yksi maa, kaksi järjestelmää” -malli heijastaa poliittisten filosofioiden ristiriitaa. Yhtäältä Kiinan historiasta kasvavaa uutta ja kehittyvää sosialistista demokratiaa, joka pyrkii löytämään tien antaa ihmisille suoraa vaikutusvaltaa yhdessä hallitsevan puolueenkanssa. Toisaalta rajoitettu demokraattinen hallintomalli, joka muotoutui britien siirtomaavallan aikana. Näiden ristiriitojen ratkaiseminen on valtava haaste ja toisinaan tuskallinen prosessi.

John Bachtell

Alkuperäinen artikkeli julkaistu People's World -lehdessä
https://www.peoplesworld.org/article/colonial-heritage-socialist-future-the-complex-history-behind-hong-kong-protests/

Käännöksen toimittanut Tiedonantaja