Kulttuurisotaa korona-apatiaa vastaan

Taidemuseot ja galleriat saavat kesäkuussa avata ovet oltuaan yli kaksi kuukautta kiinni koronaviruksen vuoksi. Yleisömääriä näissä taiteen ja kulttuurin sisätiloissa rajoitetaan edelleen 50 henkilöön. Suuria avajaisia tai performansseja ei voi edelleenkään järjestää.  Isoissa taidemuseoissa rajoitusta tulkitaan salikohtaisesti. Helsingin taidemuseo HAM, Kansallisgallerian museot Ateneum, Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo avaavat ovensa tiistaina 2.6.

Kaikki taide ja varsinkaan kulttuuri ei tapahdu sisätiloissa. Helsinkiläinen tilataiteilija Tikke-Kristiina Tuura taistelee korona-apatiaa vastaan taiteella ja mukaan kutsuvalla yhteistyöllä. Parhaillaan joukko arkitaiteilijoita luo Tuuran johdolla maitopurkeista Maitotölkit - jokaihmisen installaatio -teosta. Karanteenissa syntyy ennennäkemätön kuva tästä ajasta. Kesäkuussa järjestetään työpajoja ja installaatiot tulevat ulos koronakaranteenista.

Olemme nähneet miten muusikot laulavat parvekkeilla ja monet meistä ovat varmasti osallistuneet etäkonserttiin. Tuuran korona-ajan jokaihmisen installaatioprosessi on varmasti yksi kiinnostavimpia kuvataiteen korona-ajan yhdessä tekemisen taideteoksia. Tähän kuvataiteen koronateokseen ja installaation tekemiseen on voinut liittyä kuka tahansa. Aluksi kaikki ovat tehneet töitä kotonaan. Myöhemmin säiden lämmetessä, projektissa järjestetään ulkosalla, turvavälit huomioiden muutaman hengen koostamistyöpajoja.

Pitkä tie elokuvista installaatioihin

Tikke Tuuran ensimmäinen ammatti oli fiktioelokuvien rekvisitööri ja lavastaja. Tuura oli mukana luomassa useiden elokuvien visuaalista maailmaa. Dokumenttielokuvia Tuura alkoi tehdä yhdessä muusikko Päivi Takalan kanssa. Sitten alkoivat työt Yleisradiossa, jossa Tuura on kouluttanut mm. maahanmuuttajia mediataidoissa.

Pakolaisteemat olivat Tuuran töissä keskiössä 1990-luvulla. Tuuralla oli tarve kertoa pakolaisuudesta muillakin kuin median ja toimittamisen keinolla. Kehittyi iso, kansainvälinen projekti Pata, sandaali ja virkattu teltta, taideteos, projekti ja monen installaation kokonaisuus. Teos on ollut esillä ensi kerran Turun kulttuuripääkaupungin ohjelmassa vuonna 2011 ja myöhemmin 2013 Helsingissä Stoassa.

Tuuralla oli tarve kertoa pakolaisuudesta muillakin kuin median ja toimittamisen keinolla.

– Tämä Pata, sandaali ja virkattu teltta -teoskokonaisuus oli minulle hyvin tärkeä ja rakas, ja siitä saamani ystävällinen ja liikuttunutkin palaute oli minulle ja koko työryhmälleni kannustavaa. Hienoa oli myös työstää sitä Suomessa turvapaikkapäätöstä odottavien ihmisten kanssa. Jo siitä vaiheesta saatu palaute oli koskettavaa. Nyt kun katson taaksepäin, rekvisitöörin ja lavastajan työ näkyy tämän päivän tekemisissäni, muodon luomisessa. Dokumenttielokuvien tekeminen taas vaikuttaa tapaani katsoa maailmaa: olen töissäni kiinni konkretiassa, arjessa. Pata, sandaali ja virkattu teltta -projektissa pääsi esille satojen pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden ääni ja käden jälki eri puolilta maailmaa. Teoskokonaisuus on kuin dokumenttielokuvaa käännettynä tilataiteen ja installaatioiden kielelle, kiteyttää Tuura.

Kesäkuussa Maitotölkit - jokaihmisen installaatio ja tekijät tulevat ulos koronakaranteenista ihmisten ilmoille.

Enemmän aktivisti kuin taiteilija

Tikke Tuurasta puhuessa voidaan hyvin puhua taiteen ja kulttuurin moniosaajasta. Tuura on tuottanut ja ohjannut dokumentteja Afrikassa, toimittanut TV-ohjelmia, opettanut pakolaisia ja maahanmuuttajia ja opettanut TV:n tekemistä Suomessa. Afganistanissa  Tuura on opettanut paikallisia nuoria naisia tekemään tv-dokumentteja. Ugandassa Tuuran oppilaina ovat olleet sudanilaiset ja kongolaiset pakolaiset.

Tuura kokee ennen kaikkea olevansa käytännön tekijä. Käsillä tekeminen ja arjen kommentointi ovat tekijälle tärkeitä. Kulttuurityöläinen Tuura haluaisi olla enemmän aktivisti kuin taitelija. Kauneudenkaipuu on vienyt aktivistia aina kohti uusia taideprojekteja.

– Vanhoista dokumenteista tulee vieläkin iloisia kommentteja ja nimenomaan 1980-luvulla Sambiassa Päivi Takalan kanssa tehdystä dokumentista Rumpu, ruokokitara ja Honda. Stoan galleriassa Helsingissä esillä ollut sadan neliömetrin kokoinen Muovipuutarha on edelleen myös monen muistissa. Sitä varten lukuisat ihmiset keräsivät muoviroinaa kodeista ja kaduilta, muistelee Tuura

Mediaosaaja on saanut paljon tunnustusta. Muun muassa Suuren journalistipalkinnon 2001, Suomi -palkinnon 2004 ja Jussi-palkinnon 1981. Tuuran mukaan palkitseminen ja arvostuksen osoitus tuo iloa ja usein myös taloudellista helpotusta, mutta se tuo mukanaan myös vastuuta.

– Tuntuu, että täytyy olla sen palkitsemisen arvoinen. Joskus saatoin myös miettiä, olikohan tapahtunut joku erehdys, onkohan tämä todella tarkoitettu minulle. Toisaalta ajattelen, että esimerkiksi Suuren Journalistipalkinnon sai työryhmämme, joka todellakin ansaitsi sen.

Tuura pohtii, että hänelle kaikkein mullistavin tunnustus oli aikoinaan ensimmäinen taitelija-apuraha, aivan uran alussa. Tuura muistaa miten tärkeää apuraha on ollut, freelancerille.

– Kyllä apurahan on ollut merkityksellistä myös itsetunnolle. Tuolloin vahvistuu tunne, että minua on kuultu sekä sieluni ja kätteni jälki on nähty, sanoo Tuura.

Taiteilija käy keskustelua ja kommentoi töillään ympäröivää todellisuutta.

Keskustelua maailman kanssa

Tuura ei varsinaisesti ajattele tai koe tekevänsä taidetta. Tuura sanoo keskustelevansa maailman kanssa. Taiteilija käy keskustelua ja kommentoi töillään ympäröivää todellisuutta.

– Kommentoin ympäristöhaasteita ja kuluttamista roskateoksillani ja kutsun ihmisiä mukaan tekemään samoin esimerkiksi rantojen siivoustapahtumissa. Yhdessä tekeminen, esimerkiksi yhteisten roskainstallaatioiden rakentaminen, on yhteiskunnallista toimintaa pienessä mittakaavassa. Se voi johtaa suurempien kysymysten tarkasteluun, kuten miksi meillä on niin paljon kertakäyttötavaraa, ketä hyödytämme ja ketä ja mitä vahingoitamme kulutustottumuksillamme, sanoo Tuura

Korona-ajan uutta kulttuuria

Korona-aika luo uutta kulttuuria. Yksilökeskeisyys ja muukalaisvihamielisyys ovat nostaneet päätään maailman laajuisesti ja myös Suomessa. Tästä hyvä esimerkki on vihapuheen yleistyminen ja vähemmistöihin kohdistuva erilainen uhkailu. Samaan aikaan kuitenkin toisaalta hyvin monenlainen erilaisten ihmisten omaehtoinen tekeminen on saanut uutta alkua ja nostetta.

Syyskuun toisella viikolla järjestettävä Helsinki PRIDE on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista joukkotapahtumista, eri kulttuurien elokuvafestivaalit ovat tätä päivää kunhan koronakriisi ohitetaan. Tänään useat kaupungit avustavat yksittäisiä ihmisiä ja järjestöjä ottamaan kaupunkitilaa omakseen.

Tuuran mielestä korona aika on tuonut mukanaan myös paljon hyvää. Tuura itse on omalla kulttuurivaikuttajan ja aktivistin työllä joukkoistanut ihmisiä osallistumaan ja vaikuttamaan ja sitä kautta muuttanut omalta merkittävältään osalta suomalaista kulttuuria. Tuuran mielestä ihmiset ovat ehkä hidastaneet elämäänsä sekä avanneet silmänsä olennaiselle eli luonnolle ja läheisille. Tuura arvelee, että ystävyyden merkitys on myös kasvanut korona-aikana.

– Ja samaan aikaan ennakkoluulot ja pelko ovat kasvaneet. Itsekin metrossa matkustaessani huomaan kavahtavani muita ihmisiä ja mietin, mikä on turhaa pelko ja mikä on tervettä koronavarovaisuutta. Tämä aika antaa hyvän mahdollisuuden pelkojen ja vierauden tutkiskelulle. Toivon, että tästä korona-ajasta me kaikki tulemme ulos puhdistautuneina ja avoimina, valmiina ja viisaampina vastaanottamaan seuraavat myllerrykset, visioi Tuura.

Joka ihmisen installaatio

Tilataiteilija Tikka Tuura on käynnistänyt korona-ajalle ominaisen yhteisöllisen kuvataiteen hankkeen tilanteessa, jossa maapallon asukkaat olivat vetäytyneet eristyksiin koteihinsa. Tuura ajattelee, että turhautuneisuus ja tekemisen puute tulee taatusti vaivaamaan ihmisiä. Tuura kertoo oivaltaneensa katsoessaan maitotölkkiä, että joka kodissa on taatusti maito-, jogurtti- tai mehutölkkejä - ja että niistä saa rakennettua vaikka mitä. Arkinen esine voisi muuttua muuksi.

– Arkitaide on siis leikkiä parhaimmillaan, ilman taiteen painolasteja.

– Arkitaide tarkoittaa minulle sitä, että jokapäiväisen elämän elementeistä rakentuu jotakin, joka on enemmän kuin alkuperäinen materiaali. Se tarkoittaa myös sitä, että työhön voi ryhtyä ihan ilman suunnitelmaa, vain maitotölkin ominaisuuksia tarkastelemalla, ilman sen suurempaa taiteellista tai filosofista tavoitetta. Arkitaide on siis leikkiä parhaimmillaan, ilman taiteen painolasteja, konkretisoi Tuura.

Sosiaalinen media on tänä päivänä pullollaan erilaisia yhteisöjen ja porukoiden käynnistämiä yhteisöllisiä taidehankkeita. Muusikot laulavat parvekkeilla ja soittavat etäkonsertteja. Maitotölkki-projekti kiinnostaa varmasti koronaeristyksissä kärvistelleitä koska se muuttaa arkisen porukalla tekemisellä ihan joksikin muuksi.

– Hauska on myös facebookin Taide kotona -ryhmä tai netissä Homepage-project.com. Niissä on kevyt ja helppo asenne. Itse olen ollut muutaman vuoden mukana Puhos loves People -festivaalin taideohjelmaa tekemässä Puotinharjun ostoskeskuksella. Tänä vuonna festaria ei pidetä, mutta sen taideohjelma elää. Nimittäin 9.8. eli Suomalaisen taiteen päivänä Puhoksella tapahtuu ostarin valtaamista taiteen avulla erilaissa pienryhmissä, kertoo Tuura.    

Somen kautta Tuuran korona-ajan joukkoteokseen on ilmoittautunut mukaan jo kymmeniä ihmisiä. Jotkut keräävät tölkkejä, toiset  keräävät ja maalavat niitä. Nyt kun säät alkavat sallia, Tuura kokoaa pieniä 3-6 hengen ryhmissä työpajoja vuokrakerrostalonsa pihalla Helsingin Herttoniemessä.

Tuuran voi kutsua myös oman talon pihalle pitämään tölkkien maalaamisen ja installaation rakentamisen pajaa. Tällöin tarjolla täytyy olla pöytä ja tuolit, sähköä, ja jokaisella osallistujalla vähintään viisi litran tölkkiä.

– Tuon mukanani tölkkipajaan liimat ja värit. Ajankohta on 8-13.6. Sitten kun töitä on kertynyt pieni metsällinen, ne kyllä asettautuvat kaikkien nähtäville johonkin sisätilaan, kutsuu Tuura.