Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lähtee hyökkäykseen WHO:ta vastaan, on kyseessä epätoivoinen yritys kääntää katseet pois omasta epäonnistumisesta.
Mapuche-kansan oikeuksia on kunnioitettava
Chilessä eletään hyvin vaikeita päiviä. Demokratiaa vaatineet mielenosoitukset ovat muuttuneet taisteluksi COVID-19 pandemiaa vastaan. Koronavirus jyllää Chilessä uusliberalismin rapauttaman huonon terveydenhoidon seurauksena. Lisäksi maassa eletään suurinta talouskriisiä 1980-luvun alun jälkeen, ja työttömyysaste on huolestuttava. Suuri osa väestöstä kärsii nälästä.
Toisaalta tilanne Wallmapussa, joka on alkuperäiskansa Mapuchien asuttama alue Etelä-Chilessä, on kriittinen. 12.8. Helsingissä pidetyssä mielenosoituksessa Suomi - Chile solidaarisuusseura protestoi Mapuche-kansaan kohdistuvaa väkivaltaa sekä rasismia ja fasismia vastaan.
- Tuomitsemme myös poliisivoimien jatkuvat sortotoimenpiteet alkuperäiskansan jäseniä kohtaan. Hallitus jättää huomioimatta niin Chilen kuin kansainvälisten järjestöjen suositukset tai olemassa olevat sopimukset, vaarantaen nälkälakkoon osallistuvien 27 mapuchen hengen. He ovat tosiasiallisesti poliittisia vankeja, joiden asemaa Chile ei tunnusta. Etenkin 101 päivää nälkälakkoon osallistuneen machi (shamaani) Celestino Córdovan tilanne on huolestuttava, kertoo Marisel Soto Godoy, joka on Suomi Chile solidaarisuuseuran puheenjohtaja ja yksi mielenosoituksen järjestäjistä.
Chilen hallitus jatkaa poliittisesti epämääräistä toimintaansa ja sellaista dialogia, jonka avulla voisi löytää tien pois nälkälakosta, ei ole näköpiirissä. Hallitus vastustaa myös kansainvälisen työjärjestö ILO:n yleissopimuksen 169 alkuperäiskansojen oikeuksista täysimääräistä soveltamista.
- Tällä mielenosoituksella vaadimme Suomen hallitusta harkitsemaan uudelleen kantaansa Chilen tilanteeseen, sekä välitöntä reagointia suomalaisilta metsäyhtiöiltä, joilla on taloudellisia etuja metsäsektorilla Araucanían alueella, toteaa Soto Godoy.
Suomi-Chile -solidaarisuusseura vaatii että Chilen harjoittaman valtiollisen väkivallan täytyy loppua välittömästi Wallmapu-alueella, Mapuche-alueen militarisointi tulee lopettaa ja poliittiset mapuche-vangit on vapautettava.
- Valitettavasti on luultavaa, että meidän tarvitsee järjestää vielä useampia mielenosoituksia tämän teeman ympärillä, arvioi Soto Godoy. Chilen hallitus on myös Mapuche-kysymyksessä osoittanut olevansa haluton muuttamaan toimintaansa.
Kirjoittajan artikkelit
Pitkään jatkuneiden valtionapujen leikkausten vuoksi suurella osalla kuntia on normaalitilanteessa aivan liian vähän rahaa ja henkilökuntaa. Eteen tulleesta poikkeustilanteesta puhumattakaan.
Tavallisille rakennusalalla työskenteleville matala palkankorotustaso on pettymys, mutta työttömyyden lisääntyminen huolettaa vielä enemmän.
- ‹ edellinen
- 13 / 20
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.