Myrskyn silmässä

03.11.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 40/2006.

Liken Pystykorvasarjassa ilmestynyt Myrskyn silmässä – Poliittisen vangin päiväkirja jatkosodan ajalta 1941–1944 on ainutlaatuinen päiväkirjadokumentti poliittisen vangin kohtalosta suomalaisten vankileirillä. Kirjan tapahtumat ovat itse elettyä historiaa viime sodan ajalta.


Kirjan julkistamistilaisuudessa tiistaina toimittaja Hannu Taanilan haastattelema Salme Vuorinen kertoi päiväkirjan taustoista ja kirjoittajasta Harry Verner Vuorisesta, taistelutoveristaan ja rakastetustaan, jonka kanssa hän oli naimisissa vuodesta 1960 vuoteen 1995, miehen kuolemaan saakka. Samalla hän joutui kertomaan myös omasta monivaiheisesta elämästään. Salme Vuorinen täytti seuraavana päivänä 93 vuotta.


Harry Vuorinen pidätettiin valtiopetoksesta poliittisen aktivismin takia ja hänet vietiin Koverin syrjäiselle vankileirille suomalaisten valtaamaan Itä-Karjalaan, Aunukseen. Tällä keskitysleirillä aseena ei ollut kaasu vaan nälkä ja silmittömän raaka kohtelu. Suomi on vaiennut näistä tapahtumista lähes täysin. Ne ovat kuitenkin kiistaton osa maamme historiaa.


Harry Vuorisen tarkat havainnot tuolta ajalta ovat korutonta kertomaa. Hän rekisteröi maailmansodan käänteitä ja kaunokirjallisesti elävällä kielellä erittelee omia havaintojaan ja kokemuksiaan. Elämä leirillä on äärimmäisen ankaraa. Ajatukset pyörivät ruoan, tai sen puutteen ympärillä. Kaiken kurjuuden keskeltä nousee päiväkirjamerkinnöissä myös lämpimiä muistoja, joista yksi on suomalainen keittiölotta. Inhimillisyys ei kuollut kokonaan edes ääriolosuhteissa.


Kirja on koottu leirillä ja vankiloissa olleen Harry Verner Vuorisen tekemistä muistiinpanoista. Vuorisen kauan kadoksissa ollut päiväkirja, mustakantinen ruutuvihko löytyi Salmen Vuorisen mukaan sattumalta, kun jo kuolleen Vuorisen entiseen kerrostalokotiin tehtiin vuonna 2002 suuri kellarimurto. Sen yhteydessä varkaat kaivoivat esiin ja hylkäsivät käytävälle pienen laukun. He tulivat näin pelastaneeksi jälkipolville pienen osan Suomen viime sodan historiaa. Laukun sisällä oli kadoksissa ollut päiväkirja.


– Päätin, että tämän on tultava julki, Salme Vuorinen sanoi.


Hän kertoi, että Koverin keskitysleiri on lähes täysin salattu suomalaisessa sotahistoriassa. Hän ei saanut siitä mitään tietoja edes Sota-arkistosta eikä Kansallisarkistosta, kun niitä pyysi. Koverissa oli tarkoitus tuhota suomalaiset kommunistit, sodanvastustajat ja rauhanaktivistit.


Salme Vuorinen ei halunnut luovuttaa päiväkirjaa tutkijoille aineistoksi, vaan vastasi tekevänsä siitä kirjan kansalle.


Teos on enemmän kuin päiväkirja Koverin vankileiriltä, sillä Harry Vuorinen oli sivistynyt mies, joka seurasi tarkoin maailmantapahtumia ja joka kirjoittaa hyvin. Se on enemmän kuin vankileiripäiväkirja myös siksi, että se sisältää Salme Vuorisen katsauksen Suomen historiaan "myrskyn silmässä 1918–1944" sekä päiväkirjan kirjoittajan henkilökuvan.


Hannu Taanila kehotti lukemaan ensin Myrskyn silmässä -kirjan ja sen jälkeen Olavi Paavolaisen Synkän yksinpuhelun ja Martti Haavion päiväkirjan Me marssimme Aunuksen teitä. Kaikki ne kertovat Aunuksesta ja melko päivälleen samoista asioista, mutta eri näkökulmista.



(ES)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!