Näin ryskyin murtui aseveliakseli

01.12.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 44/2006.

"Kyllä joutikin jo murtua, mutta olisihan se fiksummin saanut tapahtua." Tämä on varsin yleinen kommentti Tampereella, kun tulee puhe kaupunkia kuusi vuosikymmentä hallinneen kokoomuksen ja demarien aseveliakselin katkeamisesta. Viime vuodet tähän kokoonpanoon on kuulunut myös vasemmistoliitto – tosin vain veljenä, ilman asetta.


Tähän arvioon yhtyy myös kaupunginvaltuutettu Jari Heinonen (skp), jonka mielestä päävastuun osin farssiksi menneestä poliittisesta näytelmästä kantavat demarit. Demarit kompastuivat omaan itseriittoisuuteensa ja ylimielisyyteensä.




Aika vaatii


punavihreyttä



Niin tai näin, mutta pääasia Heinosen mielestä on, että yhden kolmasosan valtuustosta vallankäytön ulkopuolelle sulkenut liittoutuma on tullut tiensä päähän. Sisäisesti rämettynyt kokoonpano olisi joka tapauksessa hajonnut, tavalla tai toisella.


– Tilanne ei suinkaan ole sellainen kuin sen pitäisi olla, mutta nyt mahdollisuus edetä kohti normaalia kunnallispoliittista käytäntöä. Siksi Skp:n ryhmä asettui jo pormestarivaalissa vihreiden Oras Tynkkysen kannalle. Meillä oli ja on edelleen pyrkimys punavihreään yhteistyöhön, johon suuntaan toivomme myös muiden vasemmistopuolueiden suuntautuvan, sanoo Jari Heinonen.


Koska demarit ja vasemmistoliitto eivät ole edes neuvotelleet vakavasti Skp:n ryhmän kanssa, ei yhteistyötä niiden kanssa ole toistaiseksi voinut tehdä. Vihreät, keskiryhmät ja jopa kokoomus ovat kaikki puolueet tunnustavan kunnallispoliittisen vallankäytön linjalla...



HANNU OITTINEN

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli