Äänet Nato-linjaa vastaan

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 3/2006.

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen suurimpana yllätyksenä voidaan pitää keskustan ehdokkaan Matti Vanhasen vaatimatonta ääniosuutta ja putoamista toiselta kierrokselta. Tosin mielipidekyselyt ennakoivat tulosten suuntaa. Nähtävästi muun muassa yleinen hallituspolitiikka, kehnot maatalousratkaisut EU:ssa ja kuntaremonttihanke rokottivat pääministerin kannatusta.

Vastaavasti kokoomuksen Sauli Niinistön ääniosuus ja kaula Vanhaseen nousi ennakoitua suuremmaksi. Tämä kertoo siitä, että hän sai runsaasti ääniä perinteisten kokoomuksen kannattajien ulkopuolelta, muun muassa nuorilta, joilla ei ole mitään muistikuvaa valtiovarainministeri Niinistön raa"asta leikkauspolitiikasta ja joihin Niinistön muodikas kampanjointi vetosi.

Tarja Halosen äänimäärä oli suurempi kuin kuusi vuotta sitten, mutta hälyttävä oli suosion laskeva suunta vaalikampanja loppukirivaiheessa. Syitä oli varmasti monia. Halonen ei uskaltanut tai halunnut ottaa selvää kantaa Natoon ja Nato-jäsenyyteen, mikä antoi Niinistölle runsaasti pelivaraa. Jostain syystä myöskään Halosen tavaramerkkinä pidetty hyvinvointivaltion ja tasa-arvon korostus ei lyönyt läpi istuvan presidentin esiintymisissä. Monien mielestä tunnus vaalien ratkaisemisesta ensimmäisellä kierroksella koettiin ylimieliseksi ja toimi itseään vastaan.

Pienten ryhmien menestys jäi väistämättä vähäiseksi presidentinvaalien erikoisluonteen takia. Perussuomalaisen oikeistopopulistin Timo Soinin menestystä voidaan toki pitää kohtuullisen hyvänä, mutta toisaalta on muistettava, että hän hukkasi Helsingissä lähes täysin Tony Halmeen viime eduskuntavaaleissa keräämän äänipotin.

Toisella kierroksella pääkamppailu Halosen ja Niinistön leirien kesken käydään keskustan kentällä. Keskustan johtajat ovat porvarisopimuksen mukaisesti luvanneet tukea Niinistöä. Mutta sopii olettaa heillä olevan sen verran itsesuojeluvaistoa, ettei aktiivista tukea kilpailevan porvaripuolueen ehdokkaalle anneta kovinkaan paljon. Vanhanen kävi kampanjaa korostamalla, että hänen mielestään presidentin ei pidä olla ensisijaisesti arvojohtaja vaan mielipidejohtaja. Nyt hänen pitäisi kuitenkin liputtaa Niinistön puolesta arvojohtajana eikä mielipidejohtajana, joka muun muassa vastoin Suomen voimassa oleva linjaa kannattaa Natoa. Ei helppoa. Oma lukunsa on keskustan kannattajakunta, erityisesti naiset, mutta myös miehet, joille Niinistön ja kokoomuksen linja muun muassa Natoa, EU:ta ja hyvinvointivaltiota koskevissa asioissa on paljolti vieras.

Kilpailun keskustalaisista äänestäjistä luulisi aiheuttavan sen, että kumpikin ehdokas lähenee taktisesti keskustaa ja että kampanja näin pliisuuntuu entisestään. Ensimmäiset toisen kierroksen väittelyt kuitenkin onneksi viittasivat siihen, että kantoja otetaan ainakin joihinkin asioihin reippaammin kuin ensimmäisen kierroksen väittelyissä. Halonen ilmaisi esimerkiksi torjuvan kantansa Nato-jäsenyyteen selvemmin kuin ensimmäisellä kierroksella. Selventämisen varaa kuitenkin edelleen on.

Toisella kierroksella asetelma on ensimmäistä kierrosta yksinkertaisempi. Kahdesta ehdokkaasta jompaakumpaa on äänestettävä, ellei aio "kunnioittaa" työväen taistelun tuloksena saavutetun yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden alkaneita 100-vuotisjuhlavuosia jättämällä äänestämättä.

Vastakkain ovat jonkin sortin vasemmistolainen, sosiaalisesti ajatteleva ja Suomen Nato-jäsenyyteen nähtävästi ainakin varauksellisesti suhtautuva Halonen ja kovan oikeistopolitiikan harjoittajana kunnostautunut kokoomusporvari, EU-liittovaltion, USA:n, Naton ja Suomen Nato-jäsenyyden kannattaja Niinistö.

Halosen mahdollisuudet voittaa Niinistö ovat hyvät. Varmana voittoa ei kuitenkaan voi pitää, kuten tuoreet gallupit paljastavat. Entä jos Niinistö ja kokoomus ja Nato-linja voittaisivat? Kannattaa äänestää sen riskin minimoimiseksi. Mutta ilman harhaluuloja, että parempi henkilö presidentinlinnassa on turva ja että kansalaistoiminta Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden puolesta ei olekaan tärkeintä.

(ES)