Pääkirjoitukset
Kun puhutaan siitä, miten Suomi suhtautuu Euroopan unionin "puolustukseen"
ja/tai Naton jäsenyyteen, kyse ei ole Suomen turvallisuudesta eikä
EU:n tai Naton puolustuksesta näiden käsitteiden perinteisessä
merkityksessä. Kyse on viime kädessä siitä, mikä
on Suomen suhde koko maailmaan, maailman polttavien ongelmien ratkaisemiseen
sekä universaaliin kansainväliseen järjestelmään
ja sitä edustaviin organisaatioihin, kuten Yhdistyneisiin kansakuntiin.
Tämä kävi omalla tavallaan ilmi myös Vanhasen hallituksen
keskeisen taustavaikuttajan, valtiosihteeri Risto Volasen Helsingin Sanomissa
28. syyskuuta julkaistusta laajasta kirjoituksesta.
Volanen toteaa, että viime vuosina Natossa on korostunut suuntautuminen
jäsenmaista etäämmällä oleviin kriiseihin itään
ja etelään. Hän arvioi, että "murrosvaiheen jälkeen
Nato säilyttää viidennen turvatakuuartiklansa ja liitto on
eräänlainen Yhdysvaltojen johtama jäsen- ja kumppanuusmaiden
kotitukikohta, josta jäsenet kokoavat eri kokoonpanoin voimavaroja
alueen ulkopuolella puhkeaviin kehityskriiseihin". USA:n taas on sitouduttava
Eurooppaan jo pelkästään siksi, että se pystyisi hoitamaan
sotavoimiensa maapallon laajuisen huollon.
Samanlaisesta oman alueen ulkopuolelle suuntautumisesta on kyse myös
EU:n ns. turvallisuus- ja puolustuspolitiikan sekä sotilaallisen toiminnan
kehittämisessä. Volasen mukaan kaikki pohjoisen maat, siis maailman
rikkaimman osan maat, "kietoutuvatentistä enemmän etelän
kehitysmaista nouseviin uusiin turvallisuusongelmiin - terrorismiin, joukkotuhoaseisiin,
epäonnistuviin valtioihin" Turvallisuuspolitiikan painopiste on
siirtymässä kolmannen maailman suuntaan.
Volanen sivuuttaa USA:n uuden turvallisuusstrategian todelliset ekspansiiviset
ja hegemonistiset tavoitteet ja selittää sen parhain päin
sellaiseksi, joka pyrkii estämään pohjoisen suurvaltojen
ulkopuolelta nousevien "vastustajien vihamieliset teot" ja toimii
tässä tarvittaessa "ennalta ehkäisevästi".
Tähän liittyy tunnus "terrorisminvastaisesta sodasta".
USA:n tavoin myös EU:ssa nyt valmisteltava strategiapaperi näkee,
että lähivuosikymmenien haasteet tulevat kolmannesta maailmasta.
Javier Solanan mukaan "itsepuolustuksemme perinteinen käsite -
kylmän sodan loppuun saakka - perustui hyökkäyksen uhkaan.
Uusien uhkien myötä ensimmäinen puolustuslinjamme on usein
ulkomailla." Saman linjan mukaisesti "meidän on kehitettävä
strategista kulttuuria, joka tekee mahdolliseksi aikaisen, nopean ja tarvittaessa
päättäväisen intervention".
"Kun Yhdysvaltojen ja EU:n mielenkiinto ja voimavarat siirtyvät
perinteisestä alueellisesta puolustuksesta eteläisiin uhkiin,
myös yhteinen sotilasliitto Nato liikkuu nyt samaan suuntaan",
Volanen toteaa ja toistaa, että nuo uhkat ovat "terrorismi, joukkotuhoaseiden
leviämispaineet, epäonnistuneet valtiot ja niihin liittyvät
alueelliset kriisit". Suomellakin on Volasen mukaan oltava rooli näiden
kriisien ja uhkien hallinnassa ja torjunnassa.
Tästä on siis kaunistellusti sanoen kyse EU:n ja Naton "puolustuksessa"
ja sotilaallisessa toiminnassa, johon Suomikin joutuu mukaan, jos se hyväksyy
EU:n muuttamisen sotilaalliseksi liittokunnaksi ja/tai liittyy Natoon. Vaikka
siinä ja Bushin hallinnon strategiassa onkin varmaan joitakin eroja,
joidenkin mielestä kilpailuakin, joutuu kysymään mitähän
ne erot ovat. Eikö kyse ole pikemminkin siitä, että Nato
ja siihen sidoksissa oleva EU seuraavat USA:n esimerkkiä?
Volasen esittämät asiat voidaan sanoa selkokielelläkin.
Ensinnäkin: "terrorismi, joukkotuhoaseiden leviämispaineet,
epäonnistuneet valtiot ja niihin liittyvät alueelliset kriisit"
eivät ole mitään mystisiä "etelän kehitysmaista
nousevia" ongelmia. Ne eivät ylipäänsä ole ongelmien
syitä, vaan seurauksia. Todellisia ongelmien syitä ovat rikkaan
kapitalistisen maailman harjoittama riisto, ylivaltapolitiikka, militarismi
ja valtioterrorismi, jotka syventävät pöyristyttävää
nälkää, kurjuutta, sortoa ja eriarvoisuutta, ylläpitävät
taantumuksellisia nukkehallintoja, lietsovat sotia ja usein etnisiksi naamioituja
konflikteja, kiihdyttävät asevarustelua ja asekauppaa jne.
Toiseksi: Sotilaallinen varustautuminen, sotilasliittojen pystyttäminen,
sotilaalliset interventiot, sotilaallinen "rauhoittaminen" ja
kurinpito eivät poista eivätkä vähennä ongelmien
syitä, vaan pahentavat niitä ja niistä kumpuavia uhkia, myös
terrorismia. Semminkin, kun kymmenien ja satojen miljardien sijoittaminen
aseisiin, armeijoihin ja sotimiseen on pois maailman todellisten ongelmien
ratkaisemisesta.
Kolmanneksi: USA, johtavat EU-maat ja niiden organisaatiot Nato ja EU
ovat kyvyttömiä ja haluttomia poistamaan maailman ongelmien syitä,
koska ne edustavat pääoman valtaa ja voitontavoittelua, pääoman
ehdoilla toimivaa maailmanjärjestystä. Sen sijaan ne tätä
intressiä ajaessaan käyvät sotilaallisella voimalla ongelmien
syistä kumpuavien seurausilmiöiden kimppuun. Ja kierre jatkuu
ja pahenee.
Neljänneksi: Toimiessaan näin USA, Nato ja EU syrjäyttävät
ja työntävät sivuraiteelle kansainvälisen oikeuden,
universaalin kansainvälisen järjestyksen sekä YK:n ja muut
maailman kansakunnille yhteiset organisaatiot. Pahimmassa tapauksessa tapahtuu
näiden periaatteiden ja elinten alistaminen ja turmeleminen, kuten
on nähty.
Viidenneksi: On joko uskomatonta lapsellisuutta tai tietoista epärehellisyyttä
jättää huomiotta, että USA- ja Nato-johtoinen sotilaallisstrateginen
ja taloudellinen rynnäkkö suuntautuu paitsi "etelää"
myös Venäjää ja Kiinaa vastaan. Tarvitsee vain katsoa
mitä tapahtuu paraikaa esimerkiksi itäisessä Euroopassa ja
Keski-Aasiassa. Suurvaltojen eturistiriidat eivät ole kiinni yhteiskuntajärjestelmistä
tai niiden muuttumisesta.
Kuudenneksi: Mitä tulee Venäjään, Suomen turvallisuuspoliittinen
valintatilanne kiertyy näin näennäisesti kaukaa kiertäen
takaisin perinteiseen kysymykseen: mikä on Suomen suhde itänaapuriin,
tuleeko Suomesta suurvaltaryhmittymien välisen kilpailun ja taistelun
osapuoli, onko Suomi osa ydinasein varustettua liittoumaa ydinasevaltion
naapurissa?
Kaiken kaikkiaan, Suomi on suuren ja äärimmäisen vakavan
valinnan edessä. (ES)
Suomen EU:n jäsenyyden koko irvokkuus ilmenee räikeänä
Suomen ja EU:n takkuavissa neuvotteluissa kansallisesta maataloustuesta.
Suomalaiset ovat koko ajan itse maksaneet myös sen maataloustuen,
joka on Brysselin kautta kierrätettynä maksettu ns. EU:n tukena.
EU-kausi on merkinnyt jatkuvaa viljelijöiden tulotason heikentymistä,
nöyryyttävää valvontaa ja maatilojen joukkokuolemaa.
EU-jäsenyysneuvotteluissa markkinoitiin suurena voittona se, että
Suomi sai oikeuden maksaa suoraan omasta pussistaan ns. kansallista maataloustukea.
Nyt EU haluaa kieltää Suomea maksamasta Etelä-Suomen "vakavien
vaikeuksien" tukea. Suomi ei voi maksaa omista budjettivaroistaan kansallista
141-tukea, ellei komissio anna siihen lupaa. Se siitä itsenäisyydestä.
Ja samalla paljastui, että EU haluaa puuttua myös Suomen maksamiin
peltotukiin muun Etelä-Suomen viljelijöille maksettavan kansallisen
tuen lisäksi.
EU:n komissio haluaa Suomen alentavan kansallista tukeaan kaksinumeroisin
prosenttiluvuin vuosittain ensi vuodesta lähtien, kunnes se kokonaan
loppuu. Jos näin tehdään, paljon lisää tiloja tulee
kaatumaan.
Historian ironiaa on, että tuen jatkamisen puolesta joutuu nyt tappelemaan
keskustan johtama hallitus ja keskustalainen maatalousministeri. Vuosikymmen
sitten keskustan johto petti talonpojat ja vei Suomen EU:hun.
Nyt olisi taas aihetta kapinakokouksiin ja traktorimarsseihin. (ES)