Päätä ja häntää
Hallitus on taas läpikäynyt niin sanotun budjettiriihensä.
Tuo nimitys johtuu siitä, että riihessä erotellaan puimalla
eli puulla päähän lyömällä jyvät akanoista,
siis ne ministerit, joilla on jotakin virkaa, niistä ministereistä,
jotka ovat näissä puuhissa täysin turhia.
Yleisen säännön mukaan turhia ovat kaikki muut ministerit
paitsi valtiovarainministeri, sillä hän määrää
yksin, keille ministereille annetaan ns. riihikuivaa, jota myös budjettimäärärahoiksi
kutsutaan.
Yleensä riihikuivaa ei anneta kuin korkeintaan puolustusministerille
uusien sotalentokonevempeleiden ostoon, sekä parhaimmassa tapauksessa
sisäministerille uusien kumipamppujen hankintaan. Muuten valtiovarainministeri
käyttää liikenevät rahat itse valtion velan lyhennyksiin
sekä verohelpotuksiin suuryrityksille ja muille jo valmiiksi hyvin
toimeen tuleville.
Jopa itse pääministeri jää budjettiriihessä
periaatteessa näppejään nuolemaan, sillä hänellä
ei ole omaa varsinaista hallinnonalaa, vaan vastaa ainoastaan valtioneuvoston
kanslian henkilöstön palkoista ja valokopiokonekuluista huolehtimimisesta.
Muilta ministereiltä sitten suoranaisesti otetaan.
Työministeriltä viedään työttömyysturvarahat,
sosiaali- ja terveysministeriltä sairaus- ja sosiaaliturvarahat, asuntoministeriltä
asumistukirahat, ympäristöministeriltä kestävän
kehityksen rahat, liikenneministeriltä Soneran yksityistämisrahat
ja ulkoministeriltä kehitysyhteistyörahat, koska niistä vastaa
ympäristöministeri, jolta siis otettiin hänen omatkin määrärahansa.
Jos joku ministeri tuossa edellä pääsi unohtumaan, lohduttautukoon
sillä, että häneltäkin rahat kyllä joka tapauksessa
viedään. Erityisesti maatalousministeriltä, jonka rahat kiikutetaan
EU:lle Brysseliin, ja sieltä edelleen Kreikan tupakanviljelijöille.
Oikeusministerin mielestä tässä on päässyt tapahtumaan
selvä oikeusmurha, mutta sisäministeri ei suostu laittamaan poliiseja
valtiovarainministerin perään, koska on itse juuri saanut lisää
pamputusrahaa.
Lopuksi mätäkuun juttu:
Kokoomuksen tuore puheenjohtaja, sisäministeri Ville Itälä
haluaa lopettaa Suomen armeijan ja poliisilaitoksen budjettimäärärahat.
Itälähän esitti taannoin, että valtionapu on evättävä
järjestöiltä, jotka eivät selvästi sanoudu irti
väkivallasta.