Sosiaaliturvan voimakkaat heikennykset eivät ole lisänneet työpaikkoja – ainoastaan työttömien ahdinkoa. Jo valmiiksi erittäin korkealla tasolla ollut pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt 7 % viime vuodesta. Työttömien Keskusjärjestön mielestä sen estämiselle ei näytä olevan riittäviä keinoja.
”Patsaiden hävittäminen on barbaarista, sivistymätöntä vandalismia”
Kokoomuslaisen pormestari Minna Arveen päätös poistaa Leninin patsas Turun taidemuseon edustalta saa kritiikkiä asiantuntijalta. Tampereen Lenin-museota 21 vuotta johtanut, eläkkeellä oleva filosofian tohtori Aimo Minkkinen kommentoi Tiedonantajalle patsaan poistoa.
– Turkulaiset ovat perinteisesti Putinin kavereita. Kun Putin arvosteli Leniniä, niin Turun pormestari kiirehti tietysti poistamaan Leninin patsaan.
Minkkisen mukaan Putin on isovenäläinen suurvaltashovinisti.
– Leninin periaatteellinen linja oli kansakuntien itsemääräämisoikeus. Esimerkiksi Suomen itsenäisyyden tunnustaminen. Hän vastusti sotaa ratkaisukeinona konflikteissa.
Minkkisen mukaan mies oli rauhanomaisen rinnakkainolon kannalla.
– Putin on militaristi ja haikailee tsaarinajan imperiumin perään, jota vastaan Lenin taisteli. Turkulaisille tiedoksi, että patsaiden hävittäminen on barbaarista, sivistymätöntä vandalismia, Minkkinen päättää.
Leninin rintakuvan on tehnyt venäläinen kuvanveistäjä, akateemikko Mihail Anikušin ja se on sijainnut Turun keskustassa vuodesta 1977.
Myös Suomen kommunistisen puolueen pääsihteeri Tiina Sandberg ruotii kovin sanoin pormestari Arveen päätöstä.
– Leninin patsas on melko pieni, se on osin kasvillisuuden peitossa ja siitä kävelee helposti ohi. Jokirannassa on sen sijaan iso Tsaari Aleksanteri I:n patsas, joka ei häiritse ketään. Siinä hän leppoisasti Ruotsin kuninkaan Kaarle Juhanan kanssa sopii Suomen siirtämisestä Venäjän vallan alle. Se on ilmeisesti nykyään sitten ihan ok, Sandberg sivaltaa.
Kirjoittajan artikkelit
Kun aiemmat leikkaukset painottuivat sosiaaliturvaan, kohdistetaan ne ensi vuonna erityisesti sairaisiin. Orpon hallituksen leikkaukset eivät ole mikään neutraali, taloudellinen säästöpäätös, vaan poliittinen valinta, joka vahingoittaa suhteettomasti juuri yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia.
Vuoden 2023 heinäkuusta lähtien jokainen kuukausi oli ollut vähintään 1,5 celsiusastetta esiteollisen ajan tasoa korkeampi, ja maailman keskilämpötila oli viimeisten 12 kuukauden aikana 1,63 astetta lämpimämpi kuin teollisen ajan aikana. Olemme lähellä yhä vaarallisempia ilmastovaikutuksia.
- ‹ edellinen
- 7 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.
Suojaosan poisto työttömyysturvasta on ajanut monet osa-aikatyötä tehneet työttömyyteen. YTK:n kysely paljastaa, kuinka kapitalismin rakenteet ohjaavat työväenluokan valintoja. Työn vastaanottaminen ei ole enää kannattavaa, ellei se ole kokoaikaista – ja sitä ei aina ole tarjolla. Tämä on kertomus vallasta, vaihtoehdoista ja yhteiskuntaluokkien ristiriidasta.
Orpo-Purran jallitus aikoo poistaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Päätös iskee suoraan työväenluokan järjestäytymiseen. Asiantuntijat ja järjestöjohtajat varoittavat verosanktiosta.