Taistelu suomalaisten palkoista ja työehdoista käynnistyy syksyllä. Arto Viitaniemen mielestä ay-liikkeen pitää valmistautua tarvittaviin keinoihin duunarien etujen puolustamiseksi. Nyt ei kikyillä!
Keywords:
Rokkari ja saarnamies Joukkovoimassa
Rokkari ja saarnamies Kari Peitsamo esiintyi Hakaniemessä Joukkovoima-mielenosoituksessa täydelle torille.
– Saatuani kutsun tulla esiintymään, vastasin heti myöntävästi. Nyt tuntuu siltä, että Suomessa alkaa olla samanlainen meininki kuin mitä Euroopassa on ollut jo vuosia: ihmiset nousevat EU-diktatuuria vastaan, liittoutuvat yhteen Sipilän hallitusta vastaan, ryhtyvät sanalla sanoen puolustamaan oikeuksiaan ja suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.
Peitsamo pitää Joukkovoimaa positiivisena ja myönteisenä asiana.
– Oli aivan mahtavaa olla lavalla ja olin otettu siitä, kuinka hyvin kuulijat tunsivat kappaleeni Perseitä, perseitä, perseitä.
”Ehdokkaaksi saa kysyä”
Peitsamo on ollut SKP:n ehdokkaana eri vaaleissa.
– Olen aina ollut sitoutumattomana ehdokkaana. Kymmenen vuoden ajan osallistuin kaikkiin vaaleihin ja pärjäsin varsin hyvin. Ylpeänä voin sanoa, että olin yleensä aina listan kärjessä. Tällä hetkellä minulla ei ole resursseja tehdä politiikkaa, koska opiskelu ja keikkailu ammattina vievät niin paljon aikaa.
Tullaanko Peitsamoa vielä näkemään SKP:n ehdokkaana?
– Koskaan ei pidä sanoa, että ei tulla. Olen mielestäni kuitenkin antanut itsestäni sen statementin, minkä voin antaa. Jos ja kun luottamustehtäviin valitaan, niin niiden hoitaminen vaatii kokopäiväistä paneutumista ja hyvin vahvaa sitoutumista. Olen ehkä itse kuitenkin turhan boheemi poliittisten luottamustoimien hoitamiseen.
– Mikäli yhteiskunnallinen tilanne sitä vaatii ja kysytään ehdokkaaksi, niin en kategorisesti sano, ettei missään tapauksessa enää ehdokkaaksi. Minulta saa ja voi aina kysyä.
”Sykähdyttävä mielenosoitus”
Miltä mielenosoitus on mielestäsi vaikuttanut?
"Sipilä onkin ehkä kokoomuslaisempi kuin kokoomus itse."
– Tällaiset tilaisuudet ovat sykähdyttäviä. Leikkauspolitiikan vastustaminen on koonnut paikanpäälle tuhansia ihmisiä. Leikkauspolitiikka on yksiselitteisesti kokoomuslaista politiikkaa ja vaalien jälkeen koko Suomen kansa oli pettynyt, kun pääministeri Sipilä paljasti todelliset karvansa. Sipilä onkin ehkä kokoomuslaisempi kuin kokoomus itse. Se että noustaan tätä politiikkaa vastaan, on täysin linjassa oman aatemaailmani kanssa, koska kaikkea poliittista toimintaani on määrittänyt kokoomuksen vastustaminen.
Peitsamo ei säästele sanojaan ylistäessään mielenosituspäivää: paikalle saapuminen oli ainoa varteenotettava vaihtoehto.
– Tämä on niin hieno ja tärkeä päivä, että villit hevosetkaan eivät olisi saaneet minua pysymään täältä poissa. Esittämäni biisi Perseitä, perseitä, perseitä kuvaa mielestäni osuvasti näitä hallituksen kolmea jätkää, Peitsamo päättää rock-lyyrikolle ominaisella lennokkuudella.
Kirjoittajan artikkelit
Metalli seiskan Petri Lahtinen toteaa, että Sipilän hallitus on saanut pienipalkkaiset duunarit, eläkeläiset ja työttömät tappelemaan keskenään. Politiikan suunta on kuitenkin muutettavissa.
PAM:n Tarja Puotsaari uskoo, että liitto radikalisoituu syksyn mittaan, kun sopimuksista ryhdytään neuvottelemaan. Hänen mukaansa pamilaiset pakotetaan liian usein kompromisseihin, jotka heikentävät palkansaajien asemaa.
- ‹ edellinen
- 6 / 30
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Asukkaiden Turku -lista keräsi yhteensä lähes kahden tuhannen turkulaisen tuen kuntavaaleissa. Listalta valtuustoon valituksi tullut vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho esittää, että kaupungissa yhdistetään voimia kaikkien toimielinten vasemmistoedustuksen turvaamiseksi.
Yritystuista yli puolet maksettiin suuryrityksille ja viidesosa mikroyrityksille vuonna 2024, selviää Tilastokeskuksen yritystukitilastosta. Etenkin suuremmat yritystuet keskittyvät harvoille.
Facebook sulki toimittaja Yrjö Hakasen tilin lähes vuosi sitten, ennalta varoittamatta ja antamatta mahdollisuutta valittaa asiasta. Siitä alkoi 11 kuukautta kestänyt kafkamainen prosessi, jossa Hakanen vaati tilinsä avaamista. Prosessi päättyi Hakasen voittoon: EU:n digipalveluasetuksen toimeenpanoa valvova viranomainen velvoitti Facebookia hallitsevan Meta-yhtiön palauttamaan Hakasen Facebook-tilin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.