Itsemääräämisoikeuteen perustuva Laki sukupuolen vahvistamisesta hyväksyttiin eduskunnassa. Uusi laki vahvistaa perus- ja ihmisoikeuksia Suomessa.
Keywords:
Sörnäisiin tulee kallis autotunneli
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi äänin 48–37 suunnitelman ainakin 180 miljoonaa euroa maksavan autotunnelin rakentamisesta Sörnäisiin.
Autotunnelin puolesta äänestivät kokoomus, perussuomalaiset, Liike Nyt ja kristillisdemokraatit sekä suurin osa SDP:n ja RKP:n valtuutetuista. Vastaan äänestivät vihreät, Vasemmistoliitto, keskusta, viisi sosialidemokraattia ja yksi RKP:n valtuutettu.
Sörnäistentunnelin arvioidaan lisäävän yksityisautoliikennettä ja sen aiheuttamia päästöjä. Tunnelin vastustajat muistuttivat, että kaupunki on luvannut päinvastoin suosia joukkoliikennettä ja vähentää päästöjä.
Noin1,6 kilometriä pitkän autotunnelin suunnittelu alkoi jo kymmenen vuotta sitten. Silloin hyväksyttyä Sörnäistentunnelin yleissuunnitelmaa vastusti kaupunginvaltuustossa vain SKP:n ja Helsinki-listojen edustaja Yrjö Hakanen.
Erityisesti kokoomus haluaisi liittää Sörnäistentunnelin laajempaan Keskustatunneliin, jonka valmistelu on jo kahteen kertaan kaatunut helsinkiläisten laajaan vastustukseen.
Kirjoittajan artikkelit
Helsingin kaupungin johdossa valmistellaan linjauksia, joilla osa kaupungin omistamasta Helen-konsernista voidaan myydä pois. Jos esitys hyväksytään, se avaa mahdollisuuden myydä Helenin muita omistuksia kuin tarkemmin määrittelemättömät ”strategisesti tärkeät verkot”. Myös Helenin osakkeista voitaisiin myydä lähes puolet.
Maailmantilanne on useiden päällekkäisten kriisitilanteiden vuoksi niin huono, että pessimismi on korkeimmillaan sataan vuoteen.
- ‹ edellinen
- 16 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”