Julkisten alojen liitot osoittivat perjantaina mieltään Helsingissä vauhdittaakseen käynnissä olevaa työtaistelua. Palkkapäivä-mielenosoitus kokosi reilut 3000 opettajaa ja muuta kunta-alan työntekijää vaatimaan osaamistaan vastaavaa palkkaa.
SAK:n aktiivit vaativat: poliittinen lakko!
Pomppulinnameininki ei nyt riitä – ay-liikkeen on näytettävä voimansa, todettiin Helsingin Messukeskukseen kokoontuneen SAK:n edustajien puheenvuoroissa tiistaina. Monet vaativat, että 2. helmikuuta ei järjestetä vain mielenosoitusta vaan poliittinen lakko.
Rakennusliiton Jari Jääskeläinen muistutti, että kilpailukykysopimus solmittiin pyssynpiippu ohimolla, pakkolaeilla uhaten. Nyt kiky-sopimusta on rikottu, eikä sitä voi katsoa sormien läpi.
– Toivon, että 2. helmikuuta on lakkopäivä.
Sirkka-Liisa Kähärä JHL:stä sanoi, että aktiivimallilla hallitus ja eduskunnan enemmistö haluaa nujertaa sekä työläiset että työttömät. Käynnissä on järjestelmällinen hyvinvointivaltion rapauttaminen, ja aktiivimalli on vain osa tätä suunnitelmaa.
– Aktiivimalli on sortoa, ja ay-liike ei voi koskaan hyväksyä sortoa, sanoi Kähärä.
Voimannäytön paikka
Ihmisillä pitää olla aidosti mahdollisuus osallistua mielenosoitukseen ilman rankaisun ja uhkailun pelkoa.
– Ainoa keino tähän on sulkea työpaikat. Sitä kautta saadaan myös painetta hallitusta kohtaan, totesi Teollisuusliiton Nina Mäntylä.
"Puristetaan hallitusta sieltä missä tuntuu."
Jape Lovén AKT:stä korosti, että nyt tarvitaan tekoja, jotta ihmiset valitsevat liiton jäsenyyden pelkän Loimaan kassan sijasta. Touhu ei lopu kokouksilla eikä kauniilla puheilla. Nyt on tekojen aika
– Satamatyöläisten tervehdys: puristetaan hallitusta sieltä missä tuntuu. Meidän pitää olla solidaarisia. Pysäytetään työt 2. helmikuuta koko päiväksi. Jos hallitus ei sittenkään herää, meidän on oltava valmiita lisätoimenpiteisiin.
Pelkät puheet eivät riitä – on vastarinnan aika. Kaikki mukaan Helsingin Senaatintorille 2. helmikuuta näyttämään joukkovoimaa!
Kirjoittajan artikkelit
Hoiva-alojen liitot Tehy ja SuPer aloittivat lakon tänään. Lakon alkua vauhditettiin mielenosoituksilla useilla eri paikkakunnilla. Sote-ala kärsii vakavasta hoitajapulasta ja siihen vaaditaan nyt ratkaisua, joka sisältäisi myös tuntuvat palkankorotukset.
Venäjä on Ukrainaan hyökkäämällä haastanut niin sanotun lännen yksinoikeuden harjoittaa laajamittaista sotilaallista aggressiota. Maailmanpolitiikan mannerlaatat liikkuvat nyt voimakkaasti, sanoo Miika Kabata.
- ‹ edellinen
- 4 / 168
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Lue myös
Toimet työttömiä kyykyttävää aktiivimallia vastaan jatkuvat. SAK järjestää poliittisen mielenilmauksen työttömyysturvan aktiivimallia vastaan Helsingissä helmikuun 2. päivänä ja kutsuu koolle myös liittojen yhteiskokouksen tiistaina 23. tammikuuta. Esityksenä on, että hallitus peruu voimaan tulleen lain.
Työttömien Keskusjärjestön Jukka Haapakoskelta ei heru kiitosta saati kehuja työttömyysturvalain uudistukseen liittyen. Niin sanottua aktiivimallia vastaan on tehty kansalaisaloite, joka luovutetaan eteenpäin tammikuun lopulla.
Työttömiä kyykyttävä aktiivimalli herättää laajaa suuttumusta kansalaisten parissa. SAK on kutsunut tiistaina liittoaktiiveja Helsinkiin muun muassa valmistelemaan 2. helmikuuta järjestettävää mielenosoitusta.
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Miten pitkälle pääoma on valmis menemään, kun säästöjä haetaan sairailta, köyhiltä ja opiskelijoilta – niiltä, joilla ei ole enää mitään, mistä ottaa? Orpo-Purran hallituksen kaavailema sosiaaliturvan heikennys paljastuu toimenpidekokonaisuudeksi, joka ei lisää työllisyyttä, vaan vahvistaa valtion roolia kurinpitokoneistona: työkyvyttömiä ja osatyökykyisiä pakotetaan simuloimaan työmarkkinakelpoisuutta leikkausten uhalla.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.