– Halusimme siirtää työriidan ja mahdollisen työtaistelun alkuvuoteen, mutta tämä ei Paltalle käynyt. Vaihtoehto olisi ollut teleoperaatoreiden asiakkaiden kannalta parempi näin joulun lähestyessä, toteaa puheenjohtaja Jorma Malinen Ammattiliitto Prosta.
Keywords:
SSS-hallitus on pelkurihallitus!
SKP:n Jyväskylän piirin mielestä Sipilän, Stubbin ja Soinin hallitus on pelkurihallitus, joka pelkää kaikkea. Ja pelkurit ovat tunnetusti huonoja johtajia ja esikuvia.
– Pelokas huutaa silloin, kun pitäisi neuvotella. Hän syyttää muita tunnustamatta omia virheitään. Pelokas on epärehellinen ja itsekäs valehtelija ja huijari, piiri huomauttaa kannanotossaan.
SSS-hallitus on osoittanut, että se ei pidä eikä välitä heikko-osaisista.
SSS-hallitus on osoittanut myös, että se ei pidä eikä välitä heikko-osaisista.
– Samalla hallitus palvoo taloudellista valtaa ja pitää sankareina suuria, etenkin kansainvälisiä kapitalisteja. Näyttää siltä, että hallitus toisaalta tiedostaa oman tietämättömyytensä. Sillä on myös niin suuri alemmuuskompleksi, että se haluaa sortaa kaikkia kansalaisia. Siten se voi tuntea jotain arvoa ja ruokkia omaa sairasta egoaan.
Suomi-vastainen Troijan hevonen?
Hallitus, joka leikkaa koulutuksesta ja kulttuurista, on joko äärimmäisen yksinkertainen tai pelkää koulutettuja ja sivistyneitä suomalaisia. Hallitus, joka kohtelee ylimielisesti heikossa taloustilanteessa olevia kansalaisia, kuten vanhuksia, velkaantuneita ja nuoria, on pahantahtoinen sosiaaliterroristi. Hallitus, joka asettaa pakkolakeja ja solvaa ay-liikettä ja kansalaisliikkeitä, on epädemokraattinen eli hyvin kaukana pohjoismaisista arvoista.
"Sipilän, Stubbin ja Soinin hallitus tekee kauheaa vahinkoa maallemme."
Hallitus, joka valehtelee ja pimittää tietoja eduskunnalta, loukkaa kommunistien mielestä suomalaisia perusarvoja.
– Tämä hallitus on niin Suomi-vastainen, että tuntuu kuin se olisi suunniteltu muualla kuin Suomessa ja suomalaisten toimesta. Se näyttää olevan jonkin vihollistahon Troijan hevonen ja sen tarkoitus on tuhota tämä maa.
– Sipilän, Stubbin ja Soinin hallitus tekee kauheaa vahinkoa maallemme. Se on kuin mätä omena, joka tartuttaa pilaantuneella moraalillaan ja etiikallaan koko yhteiskuntaa. Tämä SSS-hallitus ei tiedä työnteosta mitään ja sen leikkaukset vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin. Hallituksen pitäisi tajuta, että yhteiskunta toimii parhaiten ilman pelkoa. Hyvinvointi, solidaarisuus ja tasa-arvo edistävät tehokkaimmin myös talouden kasvua.
Hallitus pakko kaataa nopeasti
SKP:n Jyväskylän piiri muistuttaa, että kansalaisten ikävä kohtelu ja epävarmuus aiheuttavat masennusta, väkivaltaa ja pelkoa kaikkea ja kaikkia kohtaan. Näiden hallituksen toimien takia monet kansalaiset pelkäävät nyt niin paljon, että vihapuheet ja jopa fyysinen väkivalta ovat leviämässä joka puolelle Suomea. On pakko toimia nopeasti ja kaataa tämä hallitus.
– Syytämme tätä hallitusta avoimesta välinpitämättömyydestä ja vaarallisuudesta. Pyydämme kaikkia oppositiopuolueita kanssamme unohtamaan hetkeksi ideologiset vivahteet ja yhdistämään voimamme pelastaaksemme tämän maan tältä painajaiselta. Nämä kansainvälisen kapitalismin pelinappulat ovat jo tarpeeksi vahingoittaneet maatamme. Kyse on kansalaisten ja koko maan turvallisuudesta.
Kirjoittajan artikkelit
Marraskuun 7. päivä tulee kuluneeksi 100 vuotta Lokakuun vallankumouksen alkamisesta Venäjällä. Tämä avasi osaltaan tien Suomen synnylle vuoden 1917 joulukuussa. Itsenäisyyteen vaikutti vahvasti myös Suomen työväenliikkeen aktiivisuus ja Leninin periaatteellinen kansallisuuspolitiikka.
Sähköliittoon kuuluvat työntekijät aloittivat työtaistelun keskiviikkona 1. marraskuuta. Teknologiateollisuus vaatii tuntuvia heikennyksiä työehtoihin.
- ‹ edellinen
- 71 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Lue myös
Leikkaus- ja kurjistamispolitiikkaa vastustetaan jälleen eri puolilla maata. Torstaina liikkeellä ollaan Helsingissä ja Turussa, lauantaina Lahdessa ja Joensuussa.
Liberalismissa ihmisarvokin voi olla suhteellista ja markkinoiden määriteltävänä. Ja näillä markkinoilla ei naisilla nyt mene hyvin.
Hallituksen härski politiikka on radikalisoinut ay-liikkeen kenttätasoa ja kasvattanut hallitusta ja leikkauspolitiikkaa vastustavia kansanliikkeitä.
Kotimaa
Lapin asukkaiden valitukset tiestön kunnosta ja terveyspalveluiden puutteesta kaikuivat ennen kuuroille korville, mutta tämä näyttää muuttuneen Naton myötä. Muuttuneet asenteet näkyvät nyt politiikassa, mutta auttaako se asukkaita arjessaan?
527 valtuutettua ja varavaltuutettua ei ole ilmoittanut vaalirahoitustaan määräajassa. VTV uhkaa poliitikkoja nyt 7000 euron sakolla. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ilmiö on toistuva ja huolestuttava. Kyse ei ole pelkästä unohtamisesta vaan vallan piilottamisesta. Demokratia tarvitsee läpinäkyvyyttä – ei hiljaisuutta.
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.