Ötökät sotien voittajina

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 16 / 18.4.2008

Kirjan Kuusijalkainen vihollinen luettuani olen vakuuttunut siitä, että SKP:n varapuheenjohtaja Lena Huldén hallitsee sekä historian että niveljalkaiset ja ihmisten taudit.

Kirjan alaotsikon mukaisesti Lena keskittyy lähinnä sotahistoriaan, mutta sota ei suinkaan saa hallitsevaa asemaa kirjassa. Erilaiset niveljalkaiset vievät selvästi voiton sodasta. Kirja ilmestyi kaksi vuotta sitten ruotsinkielisenä nimellä Den sexbente fienden On erittäin ilahduttavaa, että tietokirja, jota uskallan kutsua yhdeksi alansa perusteoksista, käännetään näin nopeasti ja asiantuntevasti suomeksi.

Kirja on perusteellinen johdanto niihin niveljalkaisiin, joiden kanssa ihminen on joutunut tekemisiin. Lena esittelee tautien leviämisen kannalta tärkeimmät hyttyset, täit, punkit, luteet, torakat, kärpäset, kirput jne. hyvien mustavalkoisten ja värillisten kuvien kera. Kirjan luettuani pystyn tunnistamaan ne, vaikka en ole kaikkia hänen esittämiään niveljalkaisia ennen tavannutkaan.

Suurimman sivumäärän Lena antaa kirpuille, joita ruton aiheuttajan Yersinia pestis -bakteerin välittäjinä voi pitää ihmiselle vaarallisimpana niveljalkaisten ryhmänä. Seuraavaksi eniten sivuja saavat hyttyset, jotka vastaavasti ovat malarioiden ja keltakuumeen taudinaiheuttajien välittäjiä. Malaria on tällä hetkellä merkittävin niveljalkaisten levittämä tauti.

Täit saavat lähes yhtä paljon sivuja kuin hyttyset. Vaatetäi levittää sodan, nälän ja sekasorron oloissa pilkkukuumeen aiheuttajaa, joka on vuosituhansien kuluessa koitunut lukemattomien ihmisten surmaksi. Pilkkukuumeen vastaisessa taistelussa Leninillä ja Neuvostoliitolla on paikkansa (s. 58–59).

Kirjassa on runsas kuvitus, johon kuuluu kaksitoista valaisevaa karttaa. Lukijaa helpottamaan kirjassa on erillisiä tietoruutuja, hakemistoja sekä tieteellisten käsitteiden selityksiä. Tietokirjan arvoa lisää 12-sivuinen 360 erillistä kirjaa tai artikkelia käsittävä kirjallisuusluettelo. Tekstissä on 591 viitettä tähän kirjallisuuteen. Kuten näin laajassa teoksessa on luonnollista, kirjan kartoissa ja tekstissä on vähäisiä "painovirheitä", jotka varmaan eniten harmittavat kirjoittajaa itseään. Esimerkiksi sivun 121 toteamus Saksan kuninkaan (Albrekt II) kuolemasta punatautiin Bagdadissa ei pitäne paikkansa, vaikka Bagdad Albrektin kuolinpaikkana esiintyy jo vuonna 1935 Hans Zinsserin teoksessa Rats, Lice and History.

Lena Huldénin kirjasta heijastuu aito humanismi, myötätunto niitä kohtaan, jotka vuosituhansien kuluessa ovat kärsineet ja kuolleet hallitsevan eliitin sotajoukkojen vyöryessä ympäri maapalloa. En voi välttyä analogialta: hallitsevat luokat ovat vuosituhansia imeneet vertamme samalla tavoin kuin kirput, luteet, täit tai hyttyset.

Lena Huldén kiteyttää kirjansa viestin ytimekkäästi sivulla 9:

"Taistelukentällä kaatumista on useimmissa kulttuureissa pidetty sankarillisena ja uhrautuvana. Yhä uusissa sodissa nuoria miehiä on värvätty armeijaan, usein vapaaehtoisina, puolustamaan ase kädessä ja henkensä kaupalla yleviä moraalisia arvoja. Usein kyseessä on ollut ihanne, jolla on ollut hyvin vähän yhteistä niiden poliittisten ja taloudellisten päätösten kanssa, jotka tosiasiassa ovat johtaneet aseelliseen konfliktiin. Miekan lävistämäksi joutumista ja kiväärillä ammutuksi tulemista on ylistetty ja ihannoitu samalla, kun taistelukenttä on värjäytynyt verestä punaiseksi. Värväystoimistoissa ei koskaan kerrottu tuleville sankareille, mikä heitä todennäköisemmin odotti. Useimmiten kuolema tuli hiipien keskellä saastaa, löyhkää, kuumetta ja tuskia uhrin maatessa omissa verisissä ulosteissaan mädäntyneillä oljilla. Mahdollisuudet päästä edes taistelukentälle asti olivat rajalliset."

Jollei ennestään ole vakuuttunut rauhanliikkeen tärkeydestä, niin jokaisen olettaisi olevan sitä tämän kirjan luettuaan. Lena Huldén esittää vakuuttavasti, että niveljalkaisten levittämät taudit, kuten punatauti, pilkku- ja toisintokuume, malaria ja rutto, eivät tuhonneet vain armeijoita ja laivastoja, vaan koituivat ennen kaikkea siviilien tuhoksi. Niveljalkaisten levittämät taudit ovat edelleen tuhoisia sodan ja nälän romahduttaessa hygienian ja pakottaessa ihmisjoukot liikkeelle.

Lena Huldén luottaa lukijoihinsa, hän esittelee niveljalkaisten välittämien tautien epidemiologiaa riittävästi, jotta jokainen lukija voi itse päätellä, ovatko hänen johtopäätöksensä perusteltuja. Hän ei pelkää sitä, että lukija voi olla joistain asioista eri mieltä. Kytkiessään erilaiset niveljalkaiset ja niiden levittämät taudit kulloinkin vallinneisiin olosuhteisiin hän torjuu yksinkertaiset selitykset tautien historiasta.

Tärkeitä ovat Lenan johtopäätökset siitä kuinka kotoperäisen (endeemisen) malarian esiintymiseen ja sitten katoamiseen Euroopasta vaikuttivat yhteiskunnalliset tekijät (s. 81–88, 98). Mustan surman historiaa pohdiskelevien olisi hyvä perehtyä siihen, kuinka Lena lähdekriittisesti tarkastelee Kaffan piiritystä vuonna 1346 (s. 157–160) ja syitä toistuviin epidemioihin ja ruton katoamiseen Euroopasta 1700-luvun alussa (s. 169–181).

Voin varauksetta suositella kirjaa hyvin monenlaisille lukijoille. Kirjasta voivat nauttia niin niveljalkaisista kuin tautien, lääketieteen, yhteiskuntien tai sotien historiasta kiinnostuneet. Kirja virittää ajattelemaan ja sillä on annettavaa niin uteliaalle historiasta kiinnostuneelle kuin syvällisemminkin erilaisiin erityiskysymyksiin perehtyneelle. Lena Huldén esittää historian moninaisuuden selkeästi, mukaansatempaavasti ja ajatuksia herättävästi.

HEIKKI S. VUORINEN

LKT, lääketieteen historian dosentti

Arvio kirjasta: Lena Huldén. Kuusijalkainen vihollinen, niveljalkaisten vaikutus länsimaiseen sodankäyntiin. Schildts Kustannus Oy, Helsinki 2008., ISBN 978-951-50-1651-5, s. 240.