Talouden lama ja Afganistan esillä Ay-väen rauhanpäivillä

31.12.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 48/31.12.2009

Joulun pyhinä on tapana korostaa rauhaa ja hiljentymistä. Rauha ja hiljaisuus ovat kuitenkin kaukana nasaretilaisen puusepän elinseuduilta Lähi-idässä, missä Israelin ja palestiinalaisten välinen epätasainen konflikti on jatkunut jo vuosikymmeniä.


Sotaa käydään myös muun muassa Irakissa ja Afganistanissa, missä viimeksi mainitussa mukana on pitkästä aikaa myös suomalaisia joukkoja.


Joulun ja uudenvuoden pyhien jälkeen tammikuun alussa järjestettävillä Ay-väen rauhanpäivillä luodaan katsausta siihen, missä ja miksi soditaan. Päivien tämänkertaisena teemana on talouden globaali lama ja sen vaikutukset erityisesti turvallisuuteen ja yhteiskuntarauhaan.




Runsas tarjonta



Työpaikkojen rauhantoimikunnan puheenjohtaja Juhani Lilja tarkentaa, että rauhanpäivillä on tällä kertaa oikeastaan kaksi pääteemaa.


– Toisessa käsitellään nykyistä kapitalismin lamaa, sen seurauksia ja mitkä ovat ay-liikkeen vastaukset ja keinot laman oloissa. Vastaajina kysymyksiin ovat paneelissa mukana olevat ay-johtajat. Toisessa pääteemassa esiin nousevat arviot Afganistanin sodasta sekä keskustelu sodasta, rikkaista ja niiden suhteesta ilmaston muutokseen tohtori Heikki Tervahatun johdattelemana. Sunnuntaina nostetaan paneelikeskusteluun Naton rooli, kertoo Lilja.


Edellä mainittujen teemojen ohella Rauhanpäivillä on myös runsaasti muuta tarjottavaa. Arvioidaan Suomea hyvinvointivaltiona, keskustellaan ajankohtaisista kuntien asemasta ja lauantain päättää tietysti yhteinen illanvietto.




Toimintaa vuodesta 1974



Työpaikkojen rauhantoimikunta perustettiin 1974. Sen tarkoituksena oli tarjota ay-väelle foorumi yhteiskunnalliselle ja etenkin rauhan ja sodan kysymyksiin keskittyvälle pohdiskelulle. Alun alkaen tärkeiksi teemoiksi tiivistyivät Suomen pitäminen sotilaallisesti liittoutumattomana sekä hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen.


Toimikunnan vuosikokouksen ajankohdaksi muotoutui pikkuhiljaa tammikuun alkupäivien loppiaisviikonvaihde eikä vähiten siitä syystä, että se on muun toiminnan osalta ay-liikkeen hiljaisinta aikaa. Viimeiset kymmenen vuotta on kokoonnuttu Ay-väen rauhanpäivien nimellä.



>> www.rauhanpuolustajat.fi

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli