Tapani Kinnusen romaanit ovat 99,9-prosenttisesti totta

14.10.2015 - 10:45
(updated: 17.12.2015 - 16:29)
Alkukesä vuonna 1998. Turun kaupunkifestivaali Down By The Laiturin ohjelmaan kuuluu runoilta Kirjakahvilassa. Radikaalin Turun runoliikkeen keskeiset hahmot ovat pääosassa: Esa Hirvonen lukee vielä julkaisemattomia palindromirunojaan ja kaupittelee itse monistamiaan liuskoja muutaman markan hintaan. Jossain vilahtaa Kari Aartoman kumarainen, hieman Allen Ginsbergiä muistuttava hahmo. 
 
Pöydälle loikkaa paidaton mies mustat sukkahousut päässään, kuin jännityselokuvien pankkiryöstäjä konsanaan. Tapani Kinnunen vuoroin lukee, vuoroin huutaa tuoreen runokirjansa kadunmakuisia säkeitä. Alkukantainen voima tekee vaikutuksen: tämä on totisesti jotain muuta kuin Marttakerhossa resitoidut einoleinot ja tommytabermanit.
 
Aikasiirtymä alkusyksyyn 2015. Tapani Kinnunen istuu helsinkiläisen trendibaarin pöydässä. Tällä kertaa paita pysyy päällä. En ole varma, lymyävätkö miehen kangaskassin pohjalla jo legendaariseksi muodostuneet sukkahousut. Niiden sijasta kassista löytyy tuore romaani, omaelämänkerrallinen Julkinen eläin, joka on jatkoa vuosi sitten ilmestyneelle Noustiin kellareista -romaanille. Molemmat ovat ilmestyneet pienehköltä Robustos-kustantamolta. 
 
Kinnusen siirtyminen lyriikasta proosaan ei yllätä, kun pitää mielessä miehen erään esikuvan, amerikkalaisen Charles Bukowskin. Bukowski kirjoitti rinnan sekä runoja että omaelämäkerrallisia romaaneja. 
 
– Runoja kirjoitan myös koko ajan. On minulta kokoelmaakin pyydetty, mutta nyt ei samaan aikaan kannata julkaista. Olisi liioittelua julkaista runokokoelma ja romaani yhtä aikaa, ne söisivät toistensa suosiota, kertoo Kinnunen. 
 
Hänen mukaansa sekä Noustiin kellareista että tuore Julkinen eläin ovat ”99,9-prosenttisesti totta”. 
 
– Pari nimeä on lakiteknisistä syistä muutettu. Ei minulla ole aikaa eikä intoa lähteä käräjöimään, naurahtaa Kinnunen. 
 

Elämäkerran kirjoittaminen luontevaa

Mutta miksi omaelämäkerrallista tekstiä?
 
– Jos olisin vitsiniekka, niin sanoisin, ettei minulla ole mielikuvitusta. Kirjoitan vain siitä mitä minulle on tapahtunut. Vakavasti puhuen, elämäkerran kirjoittaminen on luontevaa. Se on itseä lähellä. Kyse ei ole egotrippailusta, koska panen itseänikin halvalla. Ansaitsen yhtä rehellisen kohtelun kuin muutkin kirjani henkilöt, sanoo Kinnunen.
 
Hän myöntää, että osittain taustalla on tarve laittaa kasaan oma historia. 
 
– Täytyy osata pysähtyä ja katsoa taaksepäin. Ilman menneisyyttä ei ole tulevaisuutta, summaa Kinnunen. 
 
Kirjoja lukiessa huomaa, että Kinnunen on ollut monessa mukana. 
 
– Itsekin olen pohtinut tätä. Onko kyse sattumasta, menevätkö mielenkiintoiset hetket ihmisten ohitse? Itse koen, että minulla on runoilijan kutsumus. Osaan nähdä, milloin ollaan jossain tärkeässä menossa ja haluan katsoa sen loppuun asti. Sama on pätenyt niin ihmissuhteisiin kuin kustantajiin. 
 
Esimerkkinä Kinnunen mainitsee 1970-1980-lukujen vaihteen punk-musiikin. 
 
– Punk oli niin raju aalto, totta kai se piti katsoa loppuun saakka. Punkissa kiehtoi energisyys, tekemisen meininki. Ei pahemmin jarruteltu, tehtiin ensin ja katsottiin sitten, mitä tuli tehtyä.
 
Samanlainen ”aalto” oli pienkustantamoiden murros 1990-luvun puolessa välissä. Sen Kinnunen koki yhtä voimakkaasti kuin herkimmän teini-iän musiikkifanituksen. 
 
Turun runoliike sai alkunsa 1990-luvun puolessa välissä. Kinnunen pitää liikkeen merkitystä suurena.
 
– Turun runoliike aloitti vaihtoehtoisen kustantamisen Suomessa. Sitä ennen oli irrallisesti ja heikoilla jäillä toimivia kustantamoa. Turussa kaikki alkoi kantaa hedelmää. Vaihtoehtoinen kustantaminen pääsi kukoistamaan ja sen ansioista olemme siinä tilanteessa kuin nykyään olemme. 
 
Kinnunen pitää runoliikkeen myötä muodostunutta kollektiivia erittäin tärkeänä. Sen myötä muodostui elinikäisiä ihmis- ja kaverisuhteita, mutta myös valtavia pettymyksiä – inhimillisen elämän koko kirjo. 

Punk-hiphop-freejazz

Myös runojen live-esityksistä on tullut arkipäivää. Runot murtautuivat kirjojen sivuilta kaduille ja kapakoihin. Erilaisia tapahtumia on harva se päivä ja joka puolella Suomea. Kinnunen toteaa, että livelausunta on nykyään olennainen tapa tuoda runoa esille. 
 
Runojen esittämisessä on jotain syvästi rockia. Toisaalta Suomi-hiphopia on jo pitkään pidetty jopa kalevalaisen runoperinteen nykyjatkumona.
 
Kinnunen ei hirveästi hiphopista innostu, vaikka tunteekin muutamia alan artisteja henkilökohtaisesti. 
 
– Olen pikku hiljaa alkanut ymmärtää hiphopia. Se on selvästi punk-sukupolvesta se seuraava juttu. Tunnen turkulaisen hiphop-artisti Chyden eli Niko Toiskallion. Meillä on yhteinen jalkapalloharrastus. Runoudessa ja hiphopissa samaa on tapa puhua itselle tärkeistä asioista. 
 
Kinnunen itse ei ole tehnyt hiphop-lyriikoita – ainakaan toistaiseksi. 
 
– Olen kyllä vieraillut esimerkiksi Haamu-hiphop-artistin levyllä yhdellä biisillä. Ihan teininä kuuntelin progea, sitten tulivat punk-kuviot. Olen aina kuunnellut monipuolisesti musiikkia. Myös jazz on lähellä sydäntäni.
 
Suomessa on sellainen freejazz-fonisti, arvostettu kaveri sillä saralla nimeltä Mikko Innanen. Hänen kanssaan kun vain saadaan aikataulut sovittua, niin yhteinen projekti on tulossa, vihjaa Kinnunen. 

Duunia pukkaa

Noustiin kellareista –kirjassa Kinnunen kuvaa lukioikäisen alter egonsa vaiheita. Julkinen eläin –teos taas jakaantuu kolmeen osioon, jotka kuvaavat eri ajanjaksoja: 1980-luvun loppua, 1990-luvun loppua, joiden jälkeen palataan 1980-luvun alkuun. 
 
Kirjasta löytyy myös mielenkiintoista työelämän kuvausta. Kinnunen kertoo olleensa 1980-luvulla hetken aikaa kurpitsatehtaassa duunissa. Sen lisäksi tutuksi tulivat muun muassa virvoitusjuoma-, kala- ja vihannestehtaat. 
Se oli sitä aikaa, kun Suomessakin oli vielä tehdastuotantoa. Satunnaiset tehdasduunit olivat monelle taiteilijanalulle kirjaimellisesti elintärkeitä. 
 
– Se sopi minulle loistavasti. Kirjoitin käsikirjoitusta ja olin välillä töissä tehtaassa. Omat menoni ovat aina olleet pienet. Pystyin hyvin olemaan osan vuodesta vapaalla ja osan töissä. Olisi minut otettu vakituiseksi, mutta minulla oli omat suunnitelmat. Otin lopputilin ja lähdin Kööpenhaminaan, mikä oli omalla tavallaan oikea ratkaisu, muistelee Kinnunen. 
 
Ylitöistä ja viikonlopputöistä se Kinnusenkin silloinen palkka varsinaisesti kertyi. Islannista tuli kalaa ja sitä piti tehdä kolmessa vuorossa viikonloppuisin.
 
Muun muassa tämän vuoksi pääministeri Sipilän aikeet leikata ylityö- ja sunnuntailisiä eivät saa Kinnuselta ymmärrystä. 

Mikä lasketaan poliittiseksi?

Tästä saadaankin aasinsilta politiikkaan. Runojen ja politiikan suhde on välillä ollut tiivis, vaikkakin problemaattinen. Kinnunen pohtii, mikä lasketaan poliittiseksi. 
 
– Suora poliittinen julistaminen ei runoissa toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Toki voi kirjoittaa käyttörunoutta vaikkapa mielenosoitukseen tai vastaavaan. Yleisesti ottaen politiikan pitää olla runojen rivien välissä. Toisaalta vaikkapa Elvi Sinervon tekstit ovat esimerkki siitä, miten olosuhteet ovat vaatineet runoutta. Sinervolla on kiistaton historiallinen arvo.
 
Turun runoliike lähti 1990-luvulla haastamaan Helsinki-keskeistä suomalaista kulttuurieliittiä. Onko eliittiä enää olemassakaan? Onko senkin elintila leikattu? 
 
– Ehkä se nihkeä kulttuurieliitti näkyy apurahalautakunnissa, ne elävät ihan omaa elämäänsä, miettii Kinnunen. 

Kansien välissä runo on valmis

Nykyään kova sana kustantamisen puolellakin ovat digitaalisuus ja tietoverkot. Mutta hukkuvatko runot digitaalisen tekstin massaan? Kinnunen tunnustautuu eräänlaiseksi ”luddiitiksi”. 
 
– Olen vanha pieru. Minulle runo on olemassa vasta kun se on painettu paperille. Sitten runo on valmis. Siinä vaiheessa runojen itselle merkityksellinen elämä on päättynyt, sen jälkeen ne elävät muille. Pelkästään digitaalisessa muodossa runot ovat samaa massa kuin Siwan mätitahnamainokset, runo ei nouse sen yläpuolelle. Vasta kansien välissä runo on valmis, pyhä asia, joka on tarkoitettu elämään senkin jälkeen kun sähköt ovat poikki.
 
Tarkoituksena on kasvattaa kirjasarja trilogiaksi. Kolmannesta osasta Kinnunen ei vielä halua kertoa. Sen verran hän paljastaa, että liikkeelle lähdetään vuodesta 1974. Sinä vuonna muun muassa ilmestyi Hectorin menestyslevy Hectorock I. Ja Tapani Kinnunen täytti 12 vuotta… 
 

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Kulttuuri

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.