EOP, FEM ja SKP tavoittelee kansanedustajan paikkoja teknisen vaaliliiton kautta Pirkanmaalla. Nykyiset valtapuolueet eivät ole onnistuneet lisäämään ihmisten, eläinten tai luonnon hyvinvointia, ja eduskuntaan tarvitaan nyt uudenlaista ajattelua.
Tiedonantaja mukana Helsingin kirjamessuilla 26.-29.10.2023
Tiedonantajan kustannusyhtiön, TA-Tiedon syksyn uudet kirjat ja niiden kirjoittajat ovat esillä Helsingin kirjamessuilla. Mukana myös Tiedonantaja-lehti.
Petra Packalén haastattelee perjantaina 27.10. klo 12 Maija Hakasta Kulttuuri- ja mielipidelehtien liiton ja kirjakauppa Rosebudin yhteisellä lavalla. Aiheena on vasemmistolaisen liikkeen julkisesta ja maanalaisesta toiminnasta 1919-1944 Pakinkylässä kertova kirja Kun Pakila oli punainen.
Samana päivänä klo 13.30 on vuorossa Tero Heinänen ja hänen kirjansa Oi niitä aikoja! Yrjö Hakanen haastattelee Heinästä unohtumattomien venäläis- ja neuvostolaulujen tarinoista.
Samana päivänä klo 13 on Vapaa Ajattelija -lehden keskustelussa Binar Mustafa ja Esa Ylikoski keskustelevat vapaasta ajattelusta, uskonnottomien vapaudesta ja islamista. Mustafan kirja Nainen, elämä, vapaus! Iranin protesteista on sekin ilmestynyt alkusyksystä TA-Tiedon julkaisemana.
Lavan koko ohjelman voit katsoa Kulttilehtien nettisivuilta. Ohjelmasta tulee myös tallenteet.
Kultti ry:n ja Rosebudin lava on messujen osastolla 6f10. TA-Tiedon kirjoja on myynnissä sekä Kultin että Rosebudin osastoilla. Jaossa on myös Tiedonantajan uusimpia numeroita niin kauan, kuin lehtiä riittää.
Kirjoittajan artikkelit
Unkarilaiset ovat saaneet tarpeekseen Victor Orbánin politiikasta. Aivan uudella tavalla järjestäytyneet mielenosoitukset keräävät nyt mukaansa jatkuvasti suurempia joukkoja. Etenkin nuorten tukema liike radikalisoituu vauhdilla.
Yritysten saamat verohelpotukset on siirretty työntekijöiden maksettaviksi samaan aikaan kun yritykset käyttävät porsaanreikiä välttyäkseen kokonaan verotukselta, avasi Shana East Yhdysvaltojen ja maailman tilannetta Bilbao-foorumissa.
- ‹ edellinen
- 31 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Tampereen yliopiston tutkija Pentti Raittila käsitteli työväenlehdistön sisäisiä ristiriitoja Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaarissa. Hämeen Yhteistyön toimitus kamppaili 1960–70-luvuilla journalistisen itsenäisyyden ja puolueuskollisuuden välillä, mikä johti ideologisiin törmäyksiin ja toimituksen kriisiin.
Antimilitaristit kokoontuivat Laukaan Nammo-tehtaan porteille protestoimaan suomalaisen aseteollisuuden osuutta Gazan sotaan. PATRIArkaatti Palasiksi -ryhmä sulki tehtaan rahdin kuljetusväylän ja syytti Nammoa palestiinalaisten kansanmurhasta hyötymisestä. Mielenosoittajat vaativat Suomen asekauppojen lopettamista ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa sekä radikaalia muutosta maan asepolitiikkaan.
Kun pääoma vie huollot ulkomaille ja osingot ajavat turvallisuuden edelle, jäävät työläiset puristuksiin – entinen Finnairin asentaja Ari Hautala kertoo, miten ammattiylpeydestä tuli globaalin halpatyökilvan sivutuote. Työväenluokan ääni on vaiennettu neuvottelupöydissä, mutta kone ei lähde ennen kuin ammattimies sen hyväksyy. Kysymys kuuluu: kuka lopulta määrää, milloin työ on tehty – markkinat vai työntekijä?